![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
Kuulokkeet toimivat täysin virheettömästi ja niiden kanssa ei ole ollut koko omistuskaareni aikana mitään ongelmia. Kuulokkeita on käytetty aina sisätiloissa ja rauhallisesti työpöydän ääressä istuen, joten ne eivät ole altistuneet muun muassa pölylle, hielle tai vesisateelle. Ne eivät myöskään ole lojuneet repuissa. Akku kestää vieläkin ihan samalla tavoin kuin uutena.
Mukaan kuuluu siis alkuperäinen kuitti, asiaankuuluvasti myös alkuperäinen pakkaus lippulappuineen. Halutessaan voin antaa mukaan avaamattoman USB-C - Lightning -kaapelin joka kuulokkeiden mukana tuli sekä erikseen ostetun Apple Lightning - 3,5 mm äänikaapelin jonka ovh on 45 euroa. Jos kaupat tehdään kasvotusten, voin antaa mukaan myös kovakantisen suojakotelon jos kuulokkeita kuljettaa enemmän mukana. Luonnolisesti kyseinen kotelo ei ole applen alkuperäinen, sillä apple ei sellaista ole valmistanut.
Uutena kuulokkeet ovat 599 euroa, joten hintapyynti olkoon 400 euroa sisältäen ylimääräiset tarvikkeet. Tarvittaessa myös tuotteen postitus onnistuu. Pakkaan tuotteen huolellisesti kuplamuovilla pehmustettuna, mutta vastuu on ostajalla. Postikulut lisätään hintaan. Maksutapana vain ja ainoastaan mobilepay.
Myynnissä myös torissa. Yhteydenotot mieluiten yksityisviestillä, niin voidaan keskustella tuotteesta enemmän. Tottakai huomioin myös ketjuun tulevat yhteyden otot. Pyrin vastaamaan viesteihin mahdollisimman nopeasti. Laitan mielelläni lisäkuvia ja kerron lisää kuulokkeista. Suosin nopeita ja helppoja kauppoja, en varaile tuotetta.
Kuulokkeet sijaitsevat Jyväskylän lähiseuduilla ja kulkeutuvat tarpeen mukaan tässä Jyväskylän ympärillä.
Alla vielä kuvat: