Poistin tämän jo eilen kertaalleen myynnistä, mutta tänään homma on muuttunut sen verran, että voin myydä tämän. Kyse oli siis vain rahan riittävyydestä iPhoneen

Eli kuten otsikossa mainitaan, myyn iPod Touch 16 Gt mallin. Soittimen ostin toukokuussa Gigantista, ja siinä on ostopäivästä lähtien pidetty suojakalvoa näytön päällä. Soittimen takakuori on naarmuinen, mutta naarmut ovat pieniä eikä niitä ole kohtuuttoman paljon. Soitin on takakuoren naarmuja lukuun ottamatta uutta vastaavassa kunnossa.
Soittimessa on 2.0.2 firmware, joten sitäkään ei tarvitse erikseen ostaa. Soittimen ohjelmiston palautan tehdasasetuksiin, joten sinne ei tuon uuden firmiksen lisäksi jää mitään minun tietojani. Soittimen takakuoressa ei ole omaa kaiverrusta, luonnollisesti, sillä se on Gigantista ostettu. Soittimen alkuperäinen ostaja olen minä, eli yksityinen henkilö.
Mukaan saa toki usb-kaapelin, kuulokkeet ja kaikki mitä normaalissa myyntipakkauksessa tulee mukana. Alkuperäinen myyntipakkaus löytyy. Kuitin sijainnista en ole vielä ihan varma, mutta katson sen viikonlopun aikana. Toki vaikken kuittia löytäisikään, on valmistajan virhevastuu voimassa.
Maksutapana joko ennakkomaksu tai käteinen noudettaessa. Toimitustapoina nouto tai postitus. Tuote sijaitsee Tampereella Järvensivulla, ja sitä sopii tulla katsomaankin. Hintapyyntö on 250€, ja toki tarjota saa.
Terveisin,
Markus Ijäs
markus.ijas@uta.fi
040 748 2853