Tervehdys!
Myynnissä otsikon mukainen tuote. Ostokuitissa päivämäärä 18.2.2010 ja ostopaikka Tampereen VarImport. AppleCare rekisteröity sarjanumerolle, joka on siis voimassa 17.2.2013 asti. Koneeseen on lisätty 2x2Gb Kingstonin keskusmuistia. Näyttöpaneeli on vaihdettu kerran reklamoituani keltaisuudesta ja valovuodosta. Nykyinen paneeli on ollut itselleni riittävän laadukas, mutta ei täydellinen. Normaalissa käytössä (kuvankäsittelyä yms.) en keltaisuutta huomaa, mutta testikuvalla uskon näkeväni hieman sitä oikeassa reunassa. Tästä syystä nykyisestä paneelista on reklamoitu heti huollon jälkeen, joten uusi paneelin vaihto on mahdollinen sitä haluavalle. En kokenut tarpeelliseksi omalla kohdallani. Kunto on sama kuin paketista purettaessa, käytönjälkiä tms. ei ole tullut. Mukaan tulee kaikki alkuperäispakkauksessa ollut ja itse pakkaus. Myyn tämän, koska päivitän uuteen iMaciin.
Tuotteen sijainti on Tampere. Myyjänä yksityishenkilö. Kuvia saa pyydettäessä, mutta täytyy sanoa, että kone näyttää täysin samalta kuin Applen sivuillakin.
Nouto mieluiten, jotta ostaja voi tarkastaa tuotteen paikan päällä ja maksaa käteisellä tai Nordean verkkopankin kautta. Postitus onnistuu myös, tällöin maksutapana tilisiirto ja toimituskulut 16€ lisätään ostohintaan.
Tarkemmat tiedot:
EveryMac, iMac 27" i5 late 2009
Mikäli Mac2Selliin on uskominen, markkinahinta ilman AppleCarea on 1560€. Tämä toki suuntaa-antava.
Tarjoukset 1500 eurosta ylöspäin huomioidaan.
Tiedustelut ja tarjoukset yksityisviestillä, kiitos!
MYYTY: iMac 27" i5 2,66GHz 8GB (late 2009) + AppleCare
Vain Applen omat tuotteet.
Alueen säännöt
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
5 viestiä
• Sivu 1/1
-
Furio
- Viestit: 99
- Liittynyt: 14.1.2010 klo 11.33
MYYTY: iMac 27" i5 2,66GHz 8GB (late 2009) + AppleCare
Viesti Kirjoittaja Furio »
Viimeksi muokannut Furio, 26.9.2010 klo 13.35. Yhteensä muokattu 6 kertaa.
Apple-perhe: iPhone X, iPad Air 2 & Apple TV
-
Furio
- Viestit: 99
- Liittynyt: 14.1.2010 klo 11.33
Re: M: iMac 27" i5 2,66GHz 8GB (late 2009) + AppleCare
Viesti Kirjoittaja Furio »
Kone on vielä myynnissä.
Apple-perhe: iPhone X, iPad Air 2 & Apple TV
-
kinkki
- Viestit: 1031
- Liittynyt: 7.6.2009 klo 15.38
- Paikkakunta: Joensuu
Re: M: iMac 27" i5 2,66GHz 8GB (late 2009) + AppleCare
Viesti Kirjoittaja kinkki »
Onko millaisia tarjouksia tullut? Kyseinen masina kyllä kiinostaisi kovasti mutta pitäisi jossain välissä saada myytyä vanha pois alta.. "iMac 24"
- MacBook Pro 16"
http://www.jussipennanen.com
http://www.jussipennanen.com
-
Furio
- Viestit: 99
- Liittynyt: 14.1.2010 klo 11.33
Re: M: iMac 27" i5 2,66GHz 8GB (late 2009) + AppleCare
Viesti Kirjoittaja Furio »
Toistaiseksi ei ole yksikään kiinnostunut ottanut yhteyttä. Eipä onneksi ole kova kiire päästä nykyisestä eroon, kun ei ole tietoa vielä koska uusi tulee. Joten myynnissä on niin kauan kunnes tulee sopiva tarjous. Toivon vain, etten täysin mokannut myyntipuhetta. Näyttö kun tuskin on yhtään erilainen, kuin muissakaan late 2009 erän 27" iMaceissa... Ehkä jopa parempi, vaihdettu VarImportissa jolloin vakuuttivat vaihtopaneelien olevan jo virheettömiä.
Apple-perhe: iPhone X, iPad Air 2 & Apple TV
-
Furio
- Viestit: 99
- Liittynyt: 14.1.2010 klo 11.33
Re: M: iMac 27" i5 2,66GHz 8GB (late 2009) + AppleCare
Viesti Kirjoittaja Furio »
1500€ tarjottu.
Apple-perhe: iPhone X, iPad Air 2 & Apple TV
5 viestiä
• Sivu 1/1
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit