Myydään erikoisvarusteltu iMac rakastavaan kotiin. Kone on kaikinpuolin erinomaisessa kunnossa. Olen asentanut itse kesällä 2013 koneeseen 128Gt SSD -levyn, säilyttäen samalla alkuperäisen kovalevyn sekä Superdrive -aseman. Voit siis pitää esimerkiksi käyttiksen ja tärkeimmät ohjelmat SSD:llä ja sijoittaa musiikit, videot ja kuvakirjastot kovalevylle.
Samalla koneeseen asennettiin 8 Gt keskusmuistia alkuperäisen 4 Gt:n lisäksi, eli koneessa on nyt muikeat 12 Gt keskusmuistia.
Mukaan tulee tietysti mukana tulleet näppäimistö sekä Magic Mouse -hiiri. Kone toimitetaan 10.6.6 käyttöjärjestelmällä, jonka DVD:t tulevat myös mukaan. Kuitti (Veikon Kone 6/2011) löytyy myös, mutta takuu jo rauennut. Olen koneen ensimmäinen omistaja, yksityinen sellainen.
Kone on toiminut kuin sveitsiläinen kello. Pölyt tuli puhallettua pois remontin yhteydessä, ja kone onkin todella hiljainen. Takana liittimien ympärillä voi olla pieniä hapuilun jälkiä, mutta muuten kone on priimakunnossa. En ole havainnut kuolleita pikseleitä. Näppäimistössä on pienenpieni jälki reunassa, mutta se ei vaikuta mitenkään toimintaan.
Malli: iMac 21.5" Mid 2011
Prosessori: 2,5 GHz Intel Core i5
Keskusmuisti: 12 Gt 1333 MHz DDR3
Kovalevyt: Samsung SSD 840 PRO Series 128 Gt, WDC WD5000AAKS-402AA0 500 Gt
Näytönohjain: AMD Radeon HD 6750M 512 MB
Käyttöjärjestelmä: OS X 10.6.6, alkuperäiset DVD:t.
Maksutapa: Tilille ennen postitusta, käteinen paikanpäällä tai postiennakko.
Toimitustapa: Nouto (please), tai herkästi särkyvän paketin postitus. Toimitetaan alkuperäisessä laatikossa.
Kone sijaitsee Lahdessa, jossa sitä voi myös tarkemmin tutkia ja kokeilla ennen ostopäätöstä.
Virkistävä Jaffa-hiirimatto tulee halutessasi mukaan, sekä Thunderbolt-HDMI adapteri.
Myyjän nimi: Niila Magga
Puh: nollaneljänolla 41833viisviis
Tarjoukset ketjuun, kysymykset YV:llä tai puhelimitse.
Hp: 750€, ja sillä sipuli.
MYYTY: iMac 21,5" 2,5GHz i5,12Gt 128GB SSD + HDD (Mid 2011)
Vain Applen omat tuotteet.
Alueen säännöt
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
6 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 137
- Liittynyt: 12.6.2007 klo 21.39
- Paikkakunta: Tampere
MYYTY: iMac 21,5" 2,5GHz i5,12Gt 128GB SSD + HDD (Mid 2011)
Viesti Kirjoittaja Niila »
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Viimeksi muokannut Niila, 3.2.2014 klo 16.30. Yhteensä muokattu 6 kertaa.
-
- Viestit: 137
- Liittynyt: 12.6.2007 klo 21.39
- Paikkakunta: Tampere
Re: M: iMac 21,5" 2,5GHz i5,12Gt 128GB SSD + HDD (Mid 2011)
Viesti Kirjoittaja Niila »
Rohkeasti vaan tarjouksia kehiin! 8)
-
- Viestit: 10
- Liittynyt: 21.11.2011 klo 13.33
Re: M: iMac 21,5" 2,5GHz i5,12Gt 128GB SSD + HDD (Mid 2011)
Viesti Kirjoittaja okkimi »
Tarjoan 700€.
-
- Viestit: 137
- Liittynyt: 12.6.2007 klo 21.39
- Paikkakunta: Tampere
Re: M: iMac 21,5" 2,5GHz i5,12Gt 128GB SSD + HDD (Mid 2011)
Viesti Kirjoittaja Niila »
750€ ja kone vaihtaa omistajaa!
-
- Viestit: 10
- Liittynyt: 21.11.2011 klo 13.33
Re: M: iMac 21,5" 2,5GHz i5,12Gt 128GB SSD + HDD (Mid 2011)
Viesti Kirjoittaja okkimi »
Ok, maksan siitä tuon 750€.
-
- Viestit: 10
- Liittynyt: 21.11.2011 klo 13.33
Re: MYYTY: iMac 21,5" 2,5GHz i5,12Gt 128GB SSD + HDD (Mid 20
Viesti Kirjoittaja okkimi »
Kiitos kaupoista, kone tuli hyvin pakattuna perille.
Erittäin hyvä kauppias, siisti kone ja jopa hiiren ja näppiksen patterit oli täynnä. Näin saisi kaikki myyjät toimia!
Erittäin hyvä kauppias, siisti kone ja jopa hiiren ja näppiksen patterit oli täynnä. Näin saisi kaikki myyjät toimia!

6 viestiä
• Sivu 1/1
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit