![Nörde [8-|]](./images/smilies/49_49.gif)
Ensin hyvät puoiet koneesta: Kone on ulkoisesti todella siistissä kunnossa. Muutamia pieniä pintanaarmuja (lähinnä pohjassa) ja tuo yksi kuvassakin näkyvä melkoisen pieni "klommo" kannessa. Muilta osin erittäin siisti, sekä ulkopuolelta, että myöskin näppis/näyttöpuolelta. Kone myös toimii aivan moitteetta, lukuunottamatta akkua joka on vaihtokunnossa.
Sitten ne hiukan huonommat puolet: Koneen näppikselle kaatui puolisen vuotta sitten pieni annos mehua, ja sen seurauksena iso osa näppiksen namiskoista "ritisee" ja "tahmaa". Jokainen nappi kuitenkin toimii, eli tekee sen mitä pitääkin, eikä jää pohjaan, vaan palautuu, joskin aavistuksen normaalia pidemmällä viiveellä.
Tuossa se kone nyt on sen puolisen vuotta ollut, kun en oikein ole osannut päättää mitä sen kanssa teen. Nyt kuitenkin päätin että myydään pois jos joku tarpeeksi kelpo hinnan maksaa, eli tästä ihan kelpo käyttökone jollekin joka näille osaa jotain tehdä, tai sitten varaosiksi. Niitähän koneessa piisaa, esimerkiksi nyt näyttö, muistit, SSD jne.
Myydään joka tapauksessa niin sanotusti "AS IS". Virtalähdekin toki kauppaan kuuluu. Hiukan on mallia laastaroitu, mutta ajaa kuitenkin asiansa, eli hyvin antaa virtaa koneelle.
Hinta 300€/tarjous. Face to face -kaupat onnistuu Turun tienoolla.
EDIT: No nyt on paremmat kuvat. Ja tuon jo mainitun pienen klommon lisäksi näkyy olevan yhdessä kulmassa pienet naarmut.
EDIT II:Samaan kauppaan voin pistää erinomaisen hyvässä kunnossa olevan Applen A1243 skandinäppiksen. Sen kanssa kun konetta käyttelee, niin ei ole näppiksen ritinöistäkään haittaa.