Nyt menee vähän offtopiciksi. Alkuperäiselle kysyjälle sen verran vielä, että tietoliikennetekniikan opinnoissa ohjelmointi on keskeisemmässä asemassa kuin monessa muussa koulutusohjelmassa, ja ensimmäiseksi opiskellaan Java. Myöhemmin sitten käydään C-ohjelmoinnin peruskurssi (jota itse asiassa suoritan itse parhaillani). Jos kiinnostaa, niin viimevuotisen Java-peruskurssin kotisivut löytyvät
täältä. Kannattaa tutustua luentokalvoihin, ne ovat aika hyvä johdatus ohjelmointiin.
cheets kirjoitti:Kyllä ihan itse lähtisin suosittelemaan esim. Javaa tai C#. Nimittäin on nuo kielet aika paljon kehittyneet c/c++ ajoista.
Kehitys on suhteellinen käsite ja riippuu puhtaasti käyttötarkoituksesta. Itse kirjoitan kaiken koodini vapaa-ajalla C++:lla ja töissä Javalla, ja minusta C++ on kaikin tavoin elegantimpi ja mukavalla tavalla minimaalisempi kieli (jos jättää itsensä hirttämiseen tarkoitetut ominaisuudet kuten operaattorien overloadaamisen rauhaan). Miinuspuolena tulee sitten se, että sillä on helpompi tehdä virheitä, mutta tehokkuudesta sen maksaa mielellään.
C# on mukava ohjelmoitava, mutta pysyisin siitä kaukana jonkin aikaa vielä, sillä se on toistaiseksi kovin vahvasti Microsoft-riippuvainen kieli. Mäkille ei taida tietääkseni edes olla C#-implementaatiota.
cheets kirjoitti:
Jyväskylä Yliopistossa ohjelmointi opetetaan tuolla Javalla, ja täytyy sanoa että parempi näin päin. Sillä kun aluksi oppii noilla ohjelmoimaan ja siirtyy c/c++ pariin, jossa pitää olla paljon huolellisempi, niin ymmärtää asioita paremmin (että miksi se roskien keruu on olemassa ja että siitä pitää huolehtia tässä kielessä). Tämä on ehkä henkilöstä riippuvaa, mutta näin minun kohdalla.
Minusta suunnan pitäisi olla juuri päinvastainen. Garbage collection opettaa helposti huonoille tavoille ja olen huomannut, että Javalla ohjelmoinnin oppineet omaksuvat paljon huonommin sen, mitä siellä tietokoneen sisällä Ihan Oikeasti Tapahtuu(tm). Tarpeeksi monta kertaa olen joutunut fiksailemaan parin työkaverin koodeja, kun pointterit osoittavat ties minne ja muisti vuotaa kuin seula.. :)
Samaan voisin vielä heittää että työpaikkailmoituksissa haetaan aika paljon Java tai .Net osaajia, joten siinä myös yksi syy miksi ne kannattaa hyvin opetella.
Tämä on tietysti totta. Toisaalta valtaosa maailman käytössä olevasta codebasesta on kirjoitettu C:llä. Minusta ohjelmoijan yleissivistykseen kuuluu vähintään yksi strukturaalinen ohjelmointikieli, yksi oliokieli, yksi funktionaalinen ohjelmointikieli ja jonkun prosessorin konekieli. Tärkeämpää on kuitenkin oppia ohjelmoinnin ajattelutapa ja metodiikka, ja se onnistuu lähes millä tahansa kielellä tahansa :)