Pelin alussa ruutuun ilmestyy taustatietoa kertova videonpätkä: Perheesi juhlii omaisuuden takaisinsaantia ja suvun maineen palautumista. Valtavaa rahalastia kuljettava laiva saapuisi aamunkoitteessa satamaan. Juhla kuitenkin keskeytyy, kun pelin pääpahis syöksyy ovesta sisään. Melodramaattiseen tyyliinsä hän ilmoittaa laivan kadonneen myrskyssä ja velan eräpäivän koittaneen. Perheen muut jäsenet viedään orjiksi, mutta nuori poika syöksyy ovesta ulos. Katkeroitunut nuorukainen vannoo kostoa...
Pirates! on palannut
Omistan pelin vuoden 1993-painoksen Pirates! Goldin. Kyseinen peli aloitti omanlaisensa aikakauden peliteollisuuden historiassa. Sen merirosvoilu oli uusi idea jo sinänsä, mutta mullistavin uutuus oli vapaa liikkuminen avomerellä. Kunnon f2m (free to move) pelin hengen mukaisesti, juoni ei velvoita sinua millään lailla, vaan voit seikkailla ympäri Karibian merta, ryöstellen espanjalaisia aarrelaivoja. Sid Meier's Pirates - Live the Life on (suureksi ilokseni) alkuperäisen Pirates!:n suora kopio 2000-luvulle. Tuo lumoava merirosvoilupeli on palannut uudeessa uljaudessaan.
Rosvojen ruhtinas
Kun kerran merirosvoilu on pelin teema, löytyy sitäkin runsaasti. Pelin alussa olet nuori ja komea keltanokka pienen laivan ruorissa. Aikanaan päihittämällä muita rosvoja ja ryöstellen kaljuunoita, voit hankkia yhä suurempia laivoja ja miehistöjä. Merirosvoilun puolella pelistä löytyy merirosvojen top-10 lista, jonka sijalta 10 aloitat. Vieraillessasi maailman satamissa, voit kerätä tietoja rosvojen olinpaikoista, tai ostaa aarrekarttoja ja lähteä jahtaamaan Mustaparran aarretta.

Taistelija vailla vertaa
Pirates! tarjoaa kahdenlaisia taisteluja: laivan kannella tai baarissa käytävät kaksintaistelut ja laivojen väliset perinteiset meritaistelut. Toisin kuin useimmissa merirosvopeleissä, miekkojen mittely sujuu Pirates!:ssa varsin mallikkaasti. Osaat kolme väistöä ja kolme iskua, joita yhdistelemällä pääset parhaaseen tulokseen. Meritaisteluissakin on osattu ottaa kaikki huomioon, nopeat ja vauhdikkaat (ei kovin realistiset) meritaistelut jättävät kylmäksi vain todellisen historiafriikin, joka huomaa tykkien latautuvat kaksi minuuttia liian nopeasti.

Mallikansalainen
Pelin alkupuolella valitset "kotivaltiosi" Espanjan, Hollannin, Ranskan tai Englannin. Valintasi perusteella päädyt kyseisen valtion pääkaupungin edustalle, kuvernööri odottaa sinua nimetäkseen sinut kapteeniksi ja esitälläkseen sinut tyttärelleen. Valtion palveluksessa onkin hauskaa, voit hyökätä viholliskaupunkeihin strategiapelityyppisellä taistelutavalla, ja asettaa oman valtiosi kuvernöörin kaupungin johtoon. Saat myös tilaisuuden upottaa sotalaivoja, ja merirosvonmetsästäjiä joita vihainen vihollisvaltakunta lähettää perääsi. Mielenkiintoista kylläkin, vastapuoli on aina valmis unohtamaan rikkeesi suorittaessasi palveluksia heille, voit siis vapaasti loikata toisten valtioiden (tai kaikkien) lipun alle.
Rakkautta ilmassa
Yksi pelin pääteemoista on rakkaus. Jokaisella suuremman kaupungin kuvernöörillä on tytär, joka on pihkassa sinuun. Pääset viemään kauniin partnerisi tanssilavalle, ja kalliiden lahjojen avulla voit jopa seilata avioliiton onnelliseen satamaan. Piraatti on aina piraatti, ja koskapa kaikilla kuvernööreillä on oma tyttärensä, voit vikitellä milloin minkäkin kaupungin kruununperijätärtä. Oma moraalini ei ole sallinut minun kokeilla moniavioisuutta, jos jollakin on tästä kokemusta, ilmoittakoon.

Mac ja Pirates!
Pirates! on mielenkiintoinen sekoitus uutta ja vanhaa. Jo vuonna 1987 tehty peli on saanut jo toisen grafiikkapäivityksen (1993 ja 2005), eikä pelin hohto ole kadonnut minnekkään. Valinnan vapaus ja loputon haaste (monia vaikeustasoja ja aikakausia kokeiltavana) tekevät pelistä edelleen pelaamisen arvoisen. Itse en koskaan kyllästynyt Pirates! Goldiin enkä toistaiseksi tähän uuteen versioonkaan. On uskomatonta että peli joka on kokenut niin monta kehitysvaihetta jaksaa edelleen innostaa (1987 -> 1993 -> 2005 -> mac).
Omana maccina toimii MacBookin perusversio päivitetyllä RAM:lla. Pirates!:n kunniaksi on sanottava, että grafiikka on osunut täysin kohdalleen, eikä peli pätki muualla kuin alkuvideossa. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen peli MacBook pelaajalle. Suosittelen toki kaikille muillekkin.
Testilaitteisto:
MacBook (late 2007)
2 GHz C2D
2 Gb RAM
OS X 10.5
Minimivaatimukset:
* Mac OS X v10.4 (v10.5 recommended)
* 1.6 GHz processor (2.0GHz recommended)
* 512MB of RAM (1GB recommended)
* 1.4GB free hard-disk space
* 64MB of VRAM (128MB recommended)
* DVD drive
* Mouse
Arvio:
5 / 5 - Peli
3/5 - Grafiikka
2,5/5 - Ääni
5/5 - Tarina
4/5 - Pelattavuus
4,5/5 - Kokonaisuus
Palaute:
+Pirates! on palannut, ja vielä Macille
+Pelattavuus
+Sisältö
+Vapaa liikkuminen
-Äänimaailma on kehnonlaista