Yksi talvi on nyt takana, eikä ihan hirveästi palellut missään vaiheessa. Lämmitys hoituu yhdellä pienellä sähköpatterilla sekä vintiltä löytyneellä vanhalla ruotsalaisella POD-öljylämmittimellä.marc kirjoitti:Onko tuo pesä ihan talvilämminkin? Vai oletko muuttolintu?![]()
Minulla on myös viehtymys tuollaisiin hieman epätavallisiin työhuoneisiin. Ongelmaksi vaan muodostuu aina loppupeleissä lämmitys. Netin saa monimegaisena melkein mihin vain, mutta lämmityksestä joutuu monesti maksamaan maltaita. Minulla on vanhan ruukin tehdasalueella työhuone.
Ennen talvea huoneeseen tehtiin uusi lattia, vaihdettiin ikkuna sekä tilkittiin seinähirsien vuotokohdat. Lisäksi värkkäsin vielä vanerista sisäoven pelkän ulko-oven kaveriksi. Yllättävän hyvin homma toimii. Ihan kovimmilla pakkasilla nurkista hieman jaloille puhalsi, mutta reinot jalassa tarkeni jo hyvin. Suurin syypää vetoon lienee katto, jossa eristeenä toistaiseksi pelkät vuosikymmeniä vanhat sahanpurut. Ensi talveksi sinnekin laitetaan uutta lämmikettä.
Yhteys maailmalle kulkee tuvasta navettaan piuhaa pitkin. Ujutin pitkän ethernet-johdon suojaputkeen ja kaivoin virityksen parikymmentä senttiä maan alle. Piuhan pettäessä homma hoituu langattomasti.
Työkoneen lisäksi mulla on täällä rumpusetti, pari kitaraa, basso, sähköurku, muutama vahvistin ja pieni mikseri. Niin ja tietysti kasa vanhoja mäkkejä: Kolme LC:tä, pari Plussaa, pari SE/30:tä sekä Performa 5260. Yksi eka mallin iMac, tarkemmin sanottuna sen kuoret, palvelee mahtavana lampunvarjostimena. Ja yhden Plussan kuoriin on sijoitettu kymmenwattinen pikku-Marshall. Näytön tilalla ämyri ja säätimet etupaneelissa. Mahti-vekotin!