Juhani L kirjoitti:1990-luvulla Applella oli pöytäkoneissa peruskoneet (Classic, LC-sarja), Pro-koneet (Mac II -sarja, Quadrat, PowerMac 8xxxx- & 9xxxx-sarjat) sekä näiden välissä Semipro-vehkeet (mm. IIsi, IIvx, Centrix-sarja, PowerMac 7xxxx-sarja). Koko ajan haukuttiin Applea siitä, että se teki noita rampautettuja Semipro-koneita. Ja koko ajan tuo kategoria söi Applen tuottoisimpien Pro-koneiden myyntiä
Tuota en ymmärrä. Siis ihmiset, joille riitti semipro, eivät olleet siihen tyytyväisiä? Tai sitten heidät oli pakotettu ostamaan sellainen (omatunto tai hankintaosasto pakotti) vaikka mieli olisi tehnyt pro-konetta. Joten kaikkien näiden pakottaminen pro-koneisiin oli kaikkien toivoma ratkaisu?
Minun mielestäni kyse näissä valituksissa on ns. "bang for the buck" tekijästä. Eli pro-koneet olivat mitättömän summan verran kalliimpia valmistaa verrattuna semipro-koneisiin. Jos pro-koneita olisi myyty hintaan semipro:n hinta + valmistuskustannusten ero, kaikki olisivat ostaneet vain pro-koneita. Jos taas semipro-koneita olisi myyty pro:n hinta miinus valmistuskustannusten ero, tilanne olisi ollut sama.
PC-markkinoilla jos ostajalla on mahdollisuus päättää koneen koostumus, ei rampautettuja kokonaisuuksia juurikaan myydä, vaan valinnat hakeutuvat yleensä siihen kohtaan, jossa samalla rahalla saa eniten gigoja per euro tai suorituskykyä per euro.
Jos tavallinen PC-valmistaja söisi jonkin Frankenstein-pillerin ja muuttuisi 90-luvun Appleksi, se kävisi kahdessa vaiheessa. Ensimmäisenä firma tuplaisi hyvähköjen ja suorituskykyisten mallien hinnat. Sitten firma tekisi edullisimpia mahdollisia ratkaisuja käyttäen semipro-mallit niiden entiseen hintahaarukkaan. Tai sama kuin Mercedes-Benz riisuisi jostain hyvästä autostaan ominaisuuksia pois kunnes voisi myydä sen tavallisen henkilöauton hinnalla. Paljonko osia ja ominaisuuksia E-sarjan mersusta pitäisi nakella pois jotta näin voisi käydä? Ehkä samalla vaihdetaan siihen 1,4 litran kone niin vaikutelma täydentyy.
Edit: Ajatus on siinä, että Applen liikeidea perustuu hyvien katteiden ottamiseen jokaisesta koneesta. Jos joku kone on ostajalle selvästi edullisempi ratkaisu kuin muut, niin silloin siinä ei ole hyvä kate. Jos Apple toteuttaisi xMacin, se pitäisi hinnoitella niin että se myisi yhtä vähän - tai ei missään tapauksessa enempää - kuin mallit, joiden kanssa se kilpailisi. Tarkoittaa, että esim. joka toisen xMacista haaveilevan täytyisi pitää Pro:ta houkuttelevampana. Tai tasan jokaisen pitää näitä malleja lähtökohtaisesti yhtä houkuttelevina.
Miniin ei maksa paljoa lisätä ominaisuudet, joita xMaciin halutaan foorumeilla ja blogeissa. Mutta Apple ei voi ajatella näin. Edellisen kappaleen ohella toinen mahdollinen tapa hinnoitella olisi, että paljonko Pro:sta pudotetut ominaisuudet maksavat, että päädyttäisiin xMaciin. Kummallakin tavalla luulen, että sen olisi maksettava vähintään 1500 euroa, ehkä jopa 1800 euroa. Siinä vaiheessa kun saman tehoinen 24" iMac maksaa saman verran, mallien välinen kilpailutilanne olisi ehkä Applen mieleen. Silloin ostaja valitsisi sisäänrakennetun näytön ja keskiverron laajennettavuuden välillä.
90-luvun semiprot olivat, karkeasti sanottuna leikitään nyt että "puolikas teho puoleen hintaan" vrt. pro-koneet. Käyttäjä sai sen, mistä maksoi. Ainoa että pro-koneet, joita myytiin laadulla, olivat ok. Mutta semipro:t olivat hirveitä, koska niitä ei ostettu laadun vaan hinnan ja laadun suhteen perusteella. Tämän lisäksi, jos kone maksaa 10% vähemmän valmistaa kuin pro-malli, mutta se myydään puoleen hintaan, niin kate on murto-osa pro-mallin katteesta.
Ymmärrän siis, että kaikilla oli syytä olla tyytymättömiä noihin. Haluaisin vain, että kaikki ymmärtäisivät sen logiikan ja politiikan, jolla tällaisiin tilanteisiin päädytään. Jos haluaa korkeat katteet, ei voi valmistaa muuta kuin luksusta. Siksi xMacin idea on yksinkertaisesti "hyvä Mac, josta Apple saisi pienet katteet". Siksi se ei voi toteutua. Mini on siihen verrattuna "huonohko Mac, josta Apple saa myyntimäärien kautta kuitenkin riittävän hyvän katteen".