SSD-levyjen hinta alkaa olla jo kohtuullinen suhteessa kokoon.
Koneessani (mid 2009 MBP) on muisti tapissa eli sitä on 8 Gt.
Mietin, että
Samsung 830 128 Gt SSD-levy mukana tulevine tilpehööreineen voisi olla sopiva ja sopuhintainen laitos. Koko riittäisi, joskin jotain joutuisi siirtelemään muille levyille.
Optista asemaa en juurikaan ole tarvinnut. Moisen siirtäminen ulkoiseksi ei juurikaan haittaisi. Sopivia ulkoisia asemia sattuu jopa löytymään hyllystä pari kappaletta valmiiksi.
Lähinnä arvon, että pärjäisikö sitä tuolla 128 Gt levyllä, vai olisiko syytä yrittää hommata suurempi arviolta 200-250 Gt kokoinen ja pärjäisikö sen kanssa ilman perinteistä kovalevyä. Toisaalta sopivalla asennuskehikolla (
OWC $ 60,
MCE:n Optibay $ 50,,
HDCaddy 35 puntaa) optisen paikalle saisi laitettua nykyisen 160 Gt levyn tai uuden suuremman (helpolla tuntuisi löytyvän 750 Gt kokoisia:
WD 5400 rpm tai
Seagate 7200 rpm).
Kuinkahan pitkä elinkaari tällä koneella mahtaa enää olla, ajatellen käyttispäivitysten saatavuutta. SSD-päivityksen jälkeen prosessori olisi se vähiten nykyaikainen osa, mutta siinä piisaa puhtia minun käyttööni ihan tarpeeksi. Jaksan kyllä odotella laskennan etenemistä, mutta levyjä ja swäppäystä en oikein. Eli tehon puolesta SSD-päivitys olisi omiaan. Ko päivityksellä saattaisi myös saada samalla tehoa Lightroomin käyttöön, saisi catalogit SSD:lle ja ehkä kuvatiedostot sata-väylällä kytketylle perinteiselle levylle. Nykyään ovat fw800-väylällä kytketyllä Lacien 2,5" levyllä.
Noh eihän tämän tarttis näin tarkkaa olla, mutta kun jotenkin pöllö tuhlaaminen tietotekniikkaan ei tunnu mukavalta tai järkevältä, niin pitää miettiä tarkemmin. Eipähän tule sitten SER-jätettäkään samaa määrää
Jos hinnanerot tasoitetaan pois, lopulta valittavana on oikeastaan 256 Gt SSD verrattuna 128 Gt SSD + 750 Gt yhdistelmään. Jos hinnanerot ja erilaiset vaihtoehdot päivityspoluissa ottaa mukaan tarkasteluun, vaihtoehtoyhdistelmiä on koko joukko enemmän. SSD:n käyttäminen kuvien varastona ei oikein houkuttele, joten ne jäisivät ensimmäisessä vaihtoehdossa edelleen fw-levylle.
No ehkäpä tämä tästä selviää, joko kommenttien avulla tai itse pähkäilemällä. Jotenkin yksinkertainen vaihtoehto, hommata ensin 128 Gt SSD ja miettiä sitten jatkoa, houkuttaa ehkä eniten. Son kuitenkin helppo ja ei oikein sulje mahiksia pois (sitä tosin tuskin haluaisi enää päivittää 256 Gt SSDhen) tai tunnu turhan kalliilta.