JHammer kirjoitti: ↑23.2.2023 klo 22.33
Hei!
HomePod kiinnostaisi olohuoneeseen. Uusi Apple tv olisi myös tarkoitus hankkia. Mutta: televisio on vanha, ei ARC:ia. Jos telkkarin äänet kulkee optisella piuhalla vahvistimelle, saako homepodin kautta äänet? Jotenkin omat aivot solmussa ton vahvistimen kanssa. Jos telkkari tukis ARC:ia, koko vahvistinta ei edes tarvisi.. vaan kaikkea ei nyt pysty kerralla uusimaan.
Olen ymmärtänyt, että yleensä ARC-liitäntä vahvistimissa on äänen sisääntuloa varten, joten ei taitane toimia.
Onko erikseen tarvetta juuri HomePodille, jos on jo kunnollinen vahvistin mitä aiot edelleen käyttää, ja jonkinlaiset kaiuttimetkin kai on ennestään?
Toisekseen tuossa uusimmassa Apple TV 4K:ssa ei ole optista lähtöä enää lainkaan.
Ymmärrän, HomePodit on kyllä sisustuksellisesti silmää miellyttäviä, jopa paremman puoliskon hyväksymiä.
Onneksi tavallisia kajareita ja subbareita nykyisin on nämä kriteerit täyttäviä, ja valkoista väriäkin pelkän mustan sijaan.
tsode kirjoitti: ↑2.2.2023 klo 5.40
Tunnistaako sinut kuitenkin ihan nimeltä kysyttäessä?
Applen tuki sanoi ettei äänentunnistus tukisi lainkaan suomenkieltä. Tosin sanoivat myös, että tukee vain englantia, mikä ei selvästikään pidä paikkaansa.
Hemmetti, nyt juuri huomasin, että Applen sivuilla Newsroomissa on 06.12.2022 päivätty artikkeli HomePod Miniä koskien, jossa aivan selvällä (englanninkielellä) kerrotaan, että se tunnistaa jopa kuuden käyttäjän äänet suomeksi (in Finnish)...
Käsi ylös toimiiko tuo jollakin ihan oikeasti täällä niin, että useamman eri käyttäjän äänet tunnistuu ja niiden henkilökohtaiset kyselyt HomePodista menee kunkin oman tilin kautta?
En ole itse testannut, mutta sattui silmään telian tuotesivulta: ” Siri tunnistaa jopa kuuden perheenjäsenen äänen ja voi luoda heille räätälöidyn kokemuksen.*** ……. ***Saatavilla englanniksi Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Irlannissa, Uudessa-Seelannissa ja Isossa-Britanniassa. ”
Edit. Ja Applen iOS Vinkit-sovellus tarjoaa myös HomePodin kohdalla ohjetta "Ota käyttöön äänentunnistus" ihan suomeksi. Tosin kesken kappaleen kieli vaihtuu tekstissä englanniksi "To set up voice recognition..." Selvästikään ei ole valmis tämä ominaisuus, vaikka osa on lokalisoitu suomeksi.
musamäkki kirjoitti: ↑25.2.2023 klo 19.27
Taitaa tällä hetkellä HomePod 2 version saatavuus olla aika heikkoa, vai tietääkö joku mistä voisi ostaa? Applelta toimitus maaliskuun lopulla.
Nyt näytti olevan tilattavissa Telian verkkokaupassa. Arvioitu toimitus alkaen 4.3.
Ja vinkkinä Telian verkkokauppaan: uutiskirjeen tilaajat sai -15% alennuskoodin lisätarvikkeisiin ja kaiuttimiin….
Viimeksi muokannut DigiMon, 1.3.2023 klo 9.03. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
DigiMon kirjoitti: ↑27.2.2023 klo 10.00
En ole itse testannut, mutta sattui silmään telian tuotesivulta: ” Siri tunnistaa jopa kuuden perheenjäsenen äänen ja voi luoda heille räätälöidyn kokemuksen.*** ……. ***Saatavilla englanniksi Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Irlannissa, Uudessa-Seelannissa ja Isossa-Britanniassa. ”
Edit. Ja Applen iOS Vinkit-sovellus tarjoaa myös HomePodin kohdalla ohjetta "Ota käyttöön äänentunnistus" ihan suomeksi. Tosin kesken kappaleen kieli vaihtuu tekstissä englanniksi "To set up voice recognition..." Selvästikään ei ole valmis tämä ominaisuus, vaikka osa on lokalisoitu suomeksi.
Mielenkiintoista. Oma kokemus on, että ei toimi vaikka asentaa ohjeen mukaan. Vähän outo silti, että tuolla Applen Newsroomissa on artikkelissa selvästi kerrottu, että toimisi ja koska siinä erikseen mainitaan Finnish, niin ei tuo ihan suora copy/paste ole USA:n sivuistakaan. Ei vissiin ole ketään täällä, jolla se toimisi suomenkielisenä?
musamäkki kirjoitti: ↑25.2.2023 klo 19.27
Taitaa tällä hetkellä HomePod 2 version saatavuus olla aika heikkoa, vai tietääkö joku mistä voisi ostaa? Applelta toimitus maaliskuun lopulla.
Nyt näytti olevan tilattavissa Telian verkkokaupassa. Arvioitu toimitus alkaen 4.3.
Hienoa, kiitti tiedosta!
| MBP 14" | iPhone 13 Pro | iPad Pro 12,9" | AirPods Pro 2 | Apple Watch SE | ATV 4K | HomePods |
Tilasin minäkin aiemmin viikolla Telialta. En ehtinyt ajoissa, vaan jäin "jonon hännille" ja sain viestin viivästymisestä.
Nyt kun hetki sitten katsoin, niin on heti tilattavissa, oma toimitus muuttunut 7.3. Moni varmaan perunut tilauksensa. Nyt tilaamaan, joka ei oo vielä omaansa saanut.
Tiistaina tilasin itsekin Telialta, maanantaina ei vielä ollut tilattavissa. Lauantaina kun olisi pitänyt olla lähetyspäivä tuli ilmoitus viivästymisestä, samantien tarkistin tuotesivun, siellä saatavuus tuotteelle heti. Nyt su-iltana ei enää tilattavissa. Oman tilauksen statussivulla arvioitu toimitusaika myöhästymisilmoituksen jälkeen oli ”Ei tiedossa”, se kuitenkin muuttui lauantain aikana takaisin 8.3, mikä se oli aiemminkin ollut. Tänään illalla muuttunut taas ”Ei tiedossa”. Luulen että ei ole kukaan saanut tästä haamuerästä. Jotain fibaa vain noissa arvioissa.
Eipä tuolla niin hengenhätää itselle ole, kun yksi on jo käytössä. Hyvä vain että sai lyötyä tilauksen sisään alennuskoodin kanssa, ettei se ehtinyt vanhentua käsiin kun niillä vain kuukauden voimassaoloaika…
Selkeesti kodintekniikkakauppiaiden myyntistrategiota tämä kikkailu! Muka varastossa sit ottavat heti rahat ja myöhemmin ilmenee ettei ollukkaan varastossa vaan ”virhe” ja toimitus viivästyy. Näin ne saa satojen rahat heti ja epärehellisesti myyntiä. Veikkaan ettei peruutumisprosentti ole kuitenkaan sataa eli huijaaminen kannattaa aina. Kuluttaja-asiamiestä ei kiinnosta kodinkoneketjujen kikkailut ja saavat vapaasti säveltää kuluttajien rahat itselleen.
Tuttua juttua suurimpien toimitsijoiden keskuudessa. Nyt Homepodista mulle tehny 2 liikettä saman oharin… toimitus joskus tulevaisuudessa. Saa perua mut huonon saatavuuden takia katson ainakin toisen kortin… kuka on nopeempi.
Valittaminen kannatti, tänää toimitettiin noutomaattiin valkoinen Homepod. Toinen tulossa toisen firman kautta - toiv täs vkon sisällä.
Tvn kaveriks ajatus niin että toimii kans kodin sterkkoina… minin kaa testailin tota niin kyl se vielä kaipaa sitä toista normihomepodia musahommissa. Täs tilassa ei riitä potku täyttää avaruutta ilman et joutuu paukuttaa kovalla.
Töllöö kun kattoo niin mukavaati tuo lisää ulottuvuutta vrt Sonyn oma surface-takakajarisysteemi , mut tässäkin heti fiilis on et tarvii sen toisen homepodin täyttää tilaa.
Nyt laitettiin keskelle TVtä - tvn alle niin ääneen tottuu nopee ja kiva kuulla matalia bassoja mitä ennen ei kuullu ollenkaan. AppleTvn Arc-pelittää kuten pitää.
Innolla ootan toista niin saa streo-pariksi ja musahommissa 2xnormi+ 1x mini luomaan äänimaailmaa avomalliseen kämppään (normit olkkarissa ja keittiön kulmassa mini täydentää…) toivottavasti riittää… varotan - nälkä täs kasvaa syödessä
Stereoparina 2 gen HomePodeilla basson toisto parempi, toki muitakin hyviä puolia mutta tämän ensimmäiseksi huomasi. Nyt testissä television kaiuttimina. Saa LG SN8YG soundbar + SPK8-S takakaiuttimet hetken hengähtää.
Tänään vertailin Homepodia vanhoihin Gradient Evidenceihini. Höristelin monenlaisella musiikilla. Ihme ja kumma; ei mitään valtavaa eroa ollut! Ensivaikutelman lievä pettymys vaihtui hämmästykseksi, ilmeisesti Homepodin huonekorjaus oli tehnyt tehtävänsä? Vertailu ei ollut ihan reilukaan, koska Evidencejä on kaksi ja Homepodeja vain yksi. Täytynee tilata toinenkin .
Kahdella HomePod 2 gen saa kyllä volyymiä lähtemään huomattavasti paljon enemmän kuin alunperin oletin verraten vain yhteen.
Ihan ei eARC toimi LG C9 kanssa, sillä TV:n kun aukaisee kaapelin puolelle, ja heti kanavaa vaihtaessa, putoaa HomePodit äänilähteenä pois. Joko käyttää Apple TV puolella, tai vaihtaa TV:stä äänilähteen eARC, niin sitten toimii taas.
Tai sitten näyttö on tuossa todellakin hyödyllinen. Itteeni ainakin ottaa päähän ettei tuolla homepodilla voi muuta kuin volumea säätää ja biisiä vaihtaa käytännössä. Puheella ei voi tehdä kyllä mitään järjellistä oman kpkemukseni mukaan ja raivostuttaa että pitää etsiä pädejä tai luureja jos haluaa vaikka eri soittolistan käyntiin.
Mac Pro x 2, Mac Mini, Macbook Air M1, Macbook Pro, LED Cinema Display x 2
Airport Extreme, Airport Express x 3, AppleTV x 2
iPhone 12 Mini, iPad 1, iPad Mini, Apple Watch (20.11.2020)
Marius_Simon kirjoitti: ↑8.3.2023 klo 17.58
Stereoparina 2 gen HomePodeilla basson toisto parempi, toki muitakin hyviä puolia mutta tämän ensimmäiseksi huomasi. Nyt testissä television kaiuttimina. Saa LG SN8YG soundbar + SPK8-S takakaiuttimet hetken hengähtää.
Minulla viive äänen kanssa estää käytön television kaijjuttimina. En tiedä, onko tuo ratkaisu myöhemmissä HomePod-sukupolvissa, mutta ainakaan ensimmäisen sukupolven laitteiden kanssa ei toimi.
Maailmassa on vain kolmenlaisia ihmistyyppejä:
Sellaisia, jotka osaavat laskea, ja sellaisia, jotka eivät osaa.
Onko olemassa televisioita, joissa on mahdollisuus lähettää ääni langattomasti suoraan Airplay-kaiuttimiin? Vai vaatiiko Apple TV:n kaveriksi, johon TV:n ääni HDMI-piuhalla ja siitä langattomasti Homepodeihin?
MacBook Air 13,3"M2 iMac 27" Mac mini iPad mini MacBook Air 13" iPad Air 2 iPad 2018 2x iPad 2022 MacBook Pro 17" 2x HomePod mini 2x Homepod 2 Airport Express Thunderbolt Display 27” 2x iPhone SE iPod nano
arttula kirjoitti: ↑13.3.2023 klo 16.44
Minulla viive äänen kanssa estää käytön television kaijjuttimina. En tiedä, onko tuo ratkaisu myöhemmissä HomePod-sukupolvissa, mutta ainakaan ensimmäisen sukupolven laitteiden kanssa ei toimi.
Minulla HomePod gen 1 ja hyvin toimii äänet Apple TV:n kautta elokuvissa.