Raru kirjoitti:Itse olen hankkimassa käyttööni toista versiota Macbook Prosta ja kyselen että eikö todellakaan ole mitään apuohjelmaa tai ajuria tuon kiertämiseksi. Reilun kahden tonnin konetta ostamassa ja koneen ostaminen saattaa lykkääntyä tai kokonaan jäädä tämän asian takia. Kyllä, se on tärkeä asia minulle ja haluaisin OS X:n käyttäytyvän tältäkin osin kuin Windows
Tässä kai tämä koko ongelma piileekin. Ei oikeastaan halutakaan mitään OS X:ää vaan Windows, jota pidetään standardina ja "oikeana" tietokoneena, ja jonka lailla kaikkien muidenkin olisi sitten toimittava viimeistä yksityiskohtaa myöten. Tässäkin keskustelussa on päästy suorastaan hellyttävään yksimielisyyteen siitä, että OS X:n hiiri toimii ihan väärin koska se ei toimi täsmälleen kuten Windowsissa.
Olen kyllä samaa mieltä siitä, että tuon hiiren kiihdytyksen voisi ihan hyvin jättää käyttäjänkin päätettäväksi, mutta koko koneen oston peruminen seikan vuoksi kuulostaa jo melkoiselta jääräpäisyydeltä. Jos haluaa Windowsin, ostaa sen. Niin helppoa se on.
ps. Ei kannata unohtaa, että työpöydän ikonit ovat OS X:ssä väärällä puolella. Julmaa käyttäjien pakottamista vääriin ratkaisuihin!
En ymmärrä kritiikkiä Macin hiiren käyttäytymistä kohtaan. Olen käyttänyt kenties liian kauan Applen kalustoa, että en huomaa mitään ongelmaa. Tarttuessani win-koneiden hiireen ne sensijaan hyppivät hermostuneesti pitkin laitoja ja oikeaan kohteeseen osuminen vaatii keskittymistä ja koordinointia.
Lisäksi Pro Mousen nopeus on tottumuksiini juuri sopiva. Se menee kerralla sinne minne haluan osoittaa. Tottumus on tässä suhteessa varmasti tärkein tekijä. Win-hiiri saa minut kaistapäiseksi, kun se ei toimi tottumallani tavalla. En tiedä voisiko sitä säätää mutta satunnaisessa käytössä en ole moista päässyt tekemään.
Tottuneilla sekakäyttäjillä on varmasti erilainen näkökulma kuin minulla. Mikä lopulta on paras hiiren toimintatapa? Teema jää ainakin minulta pohtimatta niin kauan kuin hiiri toimii tottumallani tavalla. Mikäli muutoksia tapahtuu niin siitä seurannee itkua ja hampaiden kiristelyä.
Mikael K. kirjoitti:En ymmärrä kritiikkiä Macin hiiren käyttäytymistä kohtaan. Olen käyttänyt kenties liian kauan Applen kalustoa, että en huomaa mitään ongelmaa. Tarttuessani win-koneiden hiireen ne sensijaan hyppivät hermostuneesti pitkin laitoja ja oikeaan kohteeseen osuminen vaatii keskittymistä ja koordinointia.
Kun vaihdoin vuosi sitten Maciin, ihastuin siinä samassa tähän hiiren toimintaan. Toki iBookin erinomainen kosketuslevy oli myös osallinen positiiviseen kokemukseen. Muutoinkin vaihtokokemus oli, kuin olisi kotiin tullut.
Meidän planeettaamme ei ole mikään symbolinen kohtu, me ollaan kaikki suuressa sinisessä limousinessa (Jarkko Laine)
Hauska tää hiirijubina mäkissä... tosi moni vieläkin luulee että mäkissä on pakko käyttää Default hiireä... ei helv. tyhmäähän se on yrittää yhellä napilla kun on mahdollisuus saada työtä nopeuttavia moninappisiakin... eikä tää oo mikään mielipide... joku Logitechin hiiri toimii käyttäjän eduks kun ei tarvii muutakun ohjelmoida napit mieleisekseen... toki olen itsekkin velho näppisoikoteissä mutta se nyt on selvää että yhen napin painaminen on nopeenpaa kun kahden tai useamman....ja mitä migtyyn tulee niin Hyvä yritys...onneks Apple päätuote ei oo hiiret
Eli ne jotka vielä luulee olevansa jotain uskollisia yhen napin hiiren käyttäjiä ja lesoilee sillä...niin HERÄTYS on vuosi 2006! - Te ootte idiootteja! Hauskinta on se et kun te sit joskus tajuutte tän niin "voi voi -- ja minäkun olen käyttänyt yksnäppistä jo 10vuotta... olis pitänny tajuta aikasemmin..." move on!
Itse dumppasin g3sessa olevan pyöreän häröhiiren ja siitä saakka on Logitechin hightech hiiret tuottanu pixelintarkkaa projälkeä siinä mihin olen Mäkkiäni käyttäny. Apple default hiiret lentänee jatkossakin suoraan kaapin pohjalle jos ei ne rupee tekee niitä yhdessä logitechin kaa. Merkkiuskollisuus on yks asia mut ei tarvii kuitenkaa kaikkee niellä mitä Omppuboolaagi meille yrittää tunkee.
Mielenkiintoista seurata tätä hiirikeskustelua, mielipiteitä on lähes yhtä paljon, kuin hiirimallejakin.
Yhtä asiaa täytyy kommentoida: Kun on itse elänyt vanhaa kunnon pallohiirten aikaa, jolloin muutaman viikon välein hammastikulla ja vanupuikoilla putsaili rullia, että hiiri pysyisi toiminnassa, niin ei tosiaankaan kaipaa paluuta siihen.
Ensimmäiset optiset hiiret tuntuivat taivaalta, vaikka toiminta eri alustoilla oli vähän niin ja näin.
Kommenteista päätellen MM:ssä on palattu juuri tähän puhdistusrumbaan sillä poikkeuksella, että vanhoissa hiirissä sentään pallo oli irroitettava. Sen verran jäi traumoja nykivistä nöyhtähiiristä, ettei säännöllinen hiiren aukimurtaminen enää kiinnosta.
Ennustaja kirjoitti:
Eli ne jotka vielä luulee olevansa jotain uskollisia yhen napin hiiren käyttäjiä ja lesoilee sillä...niin HERÄTYS on vuosi 2006! - Te ootte idiootteja! Hauskinta on se et kun te sit joskus tajuutte tän niin "voi voi -- ja minäkun olen käyttänyt yksnäppistä jo 10vuotta... olis pitänny tajuta aikasemmin..." move on!
Kyse ei ole idiotismista vaan käyttötottumuksesta ja mukavuudesta. Olen vasenkätinen ja kaikki käyttämäni muotohiiret ovat olleet oikeakätisiä - onko joku nähnyt vasenkätisen hiiren jossakin?. Muoto on yhtä istuva kuin tuunatussa teinicorollassa. Piti hiirtä miten päin vaan kädessä niin jokin nappi on aina pohjassa ja jotakin ylimääräistä tapahtuu. Yksinappinen hiiri on tunteeton tämänkaltaisille ongelmille.
MM taas ei muutaman testikerran jälkeen ole herättänyt lämpimiä tunteita. Ehkä siihen joutuu siirtymään, kun aika jättää Pro Mousesta, ellei sitten joku myy varastoimiaan malleja meidän yksinappisten käyttäjien riemuksi pois.
Korostan vielä lopuksi, että hiiret ovat jokaisen henkilökohtainen juttu. Kenekään ei siis pidä vetää herneitä nenään vaikka mielipide hiirestä ei olisi sama kuin oma.
frissy kirjoitti:En ymmärrä jumalatonta vinkumista sen toiminnasta, mutta en myöskään ymmärrä miksi sitä ei tehdä valinnaksi suuntaan tai toiseen.
Muuten loistava/paras kone, mutta hiiri kiihdyttelee, joten en osta kun on ihan kakka. Tuokin ajattelu ei oikeen uppoa muhun.
Asia herättää keskustelua, koska hiiren toiminta on melkoisen tärkeä juttu työnteon sujuvuuden kannalta. Monet käyttöjärjestelmän erityispiirteistä ovat aika yhdentekeviä juttuja, joilla on vain pieni merkitys työnteossa ja joihin tottuu helposti. Hiiri on taas koko ajan käytössä, ja jos hiirtä ei saa liikkumaan mieleisellään tavalla, kyllähän se varmasti haittaa. Kaikkeen toki tottuu. Ja iMousefixilla rotan saa kiihtymään nopeammin, jolloin hiirtä ei tarvitse nykiä riittävän vauhdin halutessaan.
Sitä en minäkään ymmärrä, että hiiridynamiikka muodostuu jollakin kynnyskysymykseksi konevalinnassa.
Mikael K. kirjoitti:En ymmärrä kritiikkiä Macin hiiren käyttäytymistä kohtaan.
Eiku puhe oli (omalla kohdallani ja joillakin muillakin) siitä, että hiiren toimintaa on tullut vika: kun muuten rauhallinen eläin karkaa yhtäkkiä johonkin ylänurkkaan sillä seurauksella, että Exposé tarttuu peliin. Äärimmäisen ärsyttävää, olisikohan vika esim. johdossa?
Ok, jatkakaa vain siinä sivussa keskustelua vaikka kuvakkeiden paikasta, joutaahan sitäkin lukea 8)
Hiiri ja näppis = INPUT... jos sulla on vaan yks nappi niin Inputit on väkisin vähän hitaat ja kankeet... miks tehä asia monimutkaisemmaksi kuin pitäis? Vasen kätisyyden ymmärrän mutta varmasti löytyy suuremmilta valmistajilta moninappäiminen vasurillekkin... eli en nää syytä yhen napin varassa kitkuttamiselle... MOVE ON.
Mikael K. kirjoitti:En ymmärrä kritiikkiä Macin hiiren käyttäytymistä kohtaan.
Eiku puhe oli (omalla kohdallani ja joillakin muillakin) siitä, että hiiren toimintaa on tullut vika: kun muuten rauhallinen eläin karkaa yhtäkkiä johonkin ylänurkkaan sillä seurauksella, että Exposé tarttuu peliin. Äärimmäisen ärsyttävää, olisikohan vika esim. johdossa?
)
Minulla karkailu johtui hiirimatosta. Ostin sellaisen pehmeän kangaspintaisen maton tilalle hienon muovisen, jossa oli savukiehkuroita. Osuessaan savukiehkuran kohdalle hiiri pomppasi minne sattuu. Löysin tilalle tällaisen hiirimaton: http://www.novasmic.com/Mouse-pad/retai ... ic-pro.asp . MirOptic Pro matto tuntuu hyvältä ja miellyttävältä käyttää.
Mikael K. kirjoitti:Minulla karkailu johtui hiirimatosta.
Uuden tarkan langattoman MM:n yksi parhaista ominaisuuksista oli hiirimaton siirtyminen muuhun käyttöön. Tavallinen puupöytä riittää.
Käytin aluksi puupöytää mutta lakkapinta kulutti hiiren etureunaa, jolloin ostin hiirimaton. Ensimmäinen oli sellainen pehmeä parin €:n matto, joka rispaantui reunoista. Tämän jälkeen ostin sellaisen savukuvioisen, joka oli huono. Nyt löytämäni matto toimii minulla mainiosti.
Olen kokeillut satoja erilaisia hiiriä ja hiirimattoja ja eilen löysin parhaan yhdistelmän johon olen koskaan törmännyt. Razer Pro|Solutions ProPad ja Pro|Click V1.6 hiiri. Hiiri liikkuu Razerin alustalla kuin magneettijuna kiskoillaan, äänettömästi ja tarkasti. Värikin (valkoinen) sopii monen Macin rinnalle siinä missä Applen omatkin siimahännät. Tämä syrjäytti Applen MM:n minun pöydältäni iäksi.
Kyllä menee hermot tähän langattomaan MM:n!! Reilun kuukauden ollut mulla ja kakkosnappi ei pelitä kunnolla. Pitää varmaan viedä takaisin Varimporttiin tämä hiiri. Pc koneessa mulla ollut Logitechin 10€ maksanut hiiri ja se on toiminut moitteettomasti 2 vuotta.
mercury: Johtunee mun isosta räpylästä. Kun levitän nakkini levälleen on kämmenen halkaisija isompi kuin naisen 38 koon jalkapohja. Tuo hiiri on kuin tehty omalle kädelleni, mutta eihän se kaikkiin käsiin sovi.
Mitä hiiren ergonomiaan tulee, hännällinen MM on minusta oikein kiva. Varsinkin rullaherne on tosi hauska ja toiminut vuoden ajan kuin junan vessa. Sen sijaan kylkipainikkeet on kohtuuttoman raskaita – olisi varmaan aika mennä sallille harjoittelemaan.
Pitääpä kokeilla niitä erilaisia alustoja jos pääsisi eroon siitä äskettäin ilmestyneestä karkailusta.
Mietin kanssa, että nuo sivunapit on raskaat, mutta onko ns. huono asia. Jos pistän sellaiset "kiinalaiset" marmorikuulat kouraani ja alan pyörittää niitä niin tulevat alas kyllä. Huono, mutta jos taas harjoittelen niillä päivät pitkät niin eivät tipu ja käden koordinaatio on parempi.
Menisköhän nuo sivupainikkeet käden "harjoittamisesta". Ergonomia tuossa on ihan ok, kun ottaa huomioon sen, että toimii niin vasen kuin oikea. Työvälineen ei pitäisi rankata ketään pois (varsinkin kun se on työväline). Esim. Wacomin pöydissä on sama homma. Kuka tahansa voi istua penkille ja käyttää samaa laitetta.
- Kakkosnappi ei toimi kunnolla. Ei, vaikka alusta astin nostin sormea vasemman napin päältä ylös. Osapuilleen joka toinen kerta toimii, joka toinen kerta ei. Usein auttaa, kun oikean napin pistää pohjaan – tällöin hiirustin ei niin herkästi luule sitä vasemmaksi klikkaukseksi. Kuitenkin esimerkiksi tekstin maalaaminen kaksoisklikauttamalla (vasen) ja sitten kopioiminen leikepöydälle (oikeasta valikko auki, sitten vasen) onnistuu parhaimmillaan yhdellä yrityksellä viidestä.
- Sivunapit eivät ole niin jäykät, kuin mitä pelkäsin. Ehkä ne jäykistyvät pidemmän päälle, mutta niiden osalta ok.
- Skrollausnännin nappi toimii tosi varmasti, itse skrollaus tuntuu hiukan hauraalta.
- Miksei hiiren nappien toimintoja saa määritellä vapaasti? Nyt pitää valita Applen insinöörien miettimästä valmiista (tosi rajoittuneesta) listasta. Nappeja ei myöskään voi määritellä ristiin, enkä voi muuttaa skrollausnännin nappia kakkosnapiksi, vaikka haluaisin. Raivostuttavaa.
Summa summarum: Kakkosnapin epäluotettavuus kyllä tuhoaa koko hiiren. Muuten kaikki ok, mutta tuo on niin yleinen (ja selvästi huomattava) ongelma, että täytyy ihmetellä,miten käsittämättömän surkeaa kamaa Apple on myyntiin lähettänyt.