Tervehdys,
kokeilen, josko täällä joku voisi neuvoa, vaikka asiani voi vaikuttaa oudolta.
Monitorien välkkymistä on yleensä pidetty CRT-näyttöjen ominaisuutena, josta katsotaan päästyn eroon LCD/TFT -tekniikan myötä.
Näinhän ei valitettavasti ole, vaan osalle ihmisiä nykyiset näytöt ovat hyvinkin hankalia.
Asiallista tietoa tuntuu olevan vaikea saada, ja monitoreja on vaikea päästä näkemään muuten kuin ostamalla.
Ne, joita liikkeissä olen nähnyt, vaikuttavat kaikki toimivan suunnilleen samoin.
Välke ei ole niin selvä täydellä kirtkkaudella, mutta tulee esille himmennettäessä.
Olen huomannut, että Applella on tässä suhteessa parempia monitoreja, nykymalliston Cinema Displayt siis.
Ongelmana vain yhteensopivuuden puute. (vain mini-Displayport liitäntä ja säätönappuloiden korvaaminen näppäimistö-ohjauksella)
Käyttäisin samaa näyttöä sekä pikku Macbook Pro:n kanssa, (ossa on myös lähes välkkymätön näyttö, tosin kuin läppäreissä yleensä) että vanhan PC:ni, jonka tarvitsen jatkossakin.
Onko kenelläkään tiedossa muuta monitoria, joka siis kävisi PC-maailman puolella käytettäväksi, ja välkkyisi vähemmän kuin useimmat?
Tässä kysymys näin käytännönläheisesti, asian tekninen puoli olisi oman keskustelunsa aihe, ja mielenkiintoista sinänsä.
Todettakoon, etten puhu rikkinäisten tai halpalaatuisten näyttöjen ongelmista, vaan hyvälaatuisillekin näytöille ominaisesta rakenteellisesta ilmiöstä, joka ei helposti suoraan näy, mutta on yksinkertaisilla järjestelyillä demonstroitavissa.
Mikäli joku sattuu olemaan kiinnostunut keskustelemaan, kerron mielelläni sen vähän, mitä olen tietooni saanut ongituksi.
Jos vain jollakulla olisi tietoa, toivoisin kovasti kuulla siitä, tai neuvoista tiedon äärelle.
kysyy
"migreenikko pulassa"
Mistä silmäystävällinen näyttö?
Keskustelua Mac-yhteensopivista laitteista
6 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 90
- Liittynyt: 28.9.2010 klo 12.19
Mistä silmäystävällinen näyttö?
Viesti Kirjoittaja Blacksmith »
Viimeksi muokannut amanita, 28.11.2010 klo 15.44. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: Ketju siirretty
Syy: Ketju siirretty
-
- Viestit: 2145
- Liittynyt: 11.12.2009 klo 12.32
Re: Mistä silmäystävällinen näyttö?
Viesti Kirjoittaja jpq »
En tiedä puhutko siitä ilmiöstä, joka omasta nykyään ongelma-Eizosta uupui (muistelen S-IPS tuon paneeli), eli TN-paneelien ominaisuudesta tehdä osa väripinnoista rasterilla, joka sitten elää "hieman". Minua ainakin tämä häiritsee hieman (vaikka normaalikäytössä tällä pikselikoolla en varsin aina sitä näe), vaikka sitä joutuukin katselamaan taas jonkin aikaa tämän budjetti-näytön kanssa, joka oli pakko ostaa kun näyttö oltava vaikka huonokin...
Esimerkiksi yhdellä nettisivulla tässä just oli eräs kuvio, joka ilmeisen liikumattomanikin värisi ilmeisesti tämän johdosta jotenkin. Uskoisin että se liittyy tähän halpaan ja ikävän yleiseen paneeli-tekniikkaan, koska saman tyylin materiaalilla ei tuo Eizo värissyt. En muutakaan eroa keksi, mistä voisi tulla kuin tästä, ja toki myönnän että ihan kun tuon lisäksi olisi ollut eräässä Benqussa kohinaakin kuvassa niin, että ei enää selity tällä TN-paneelin ominaisuudella. Toivon muidenkin komentoivan, jos onkin kyse jostain hankalammasta.
ps. Tämä ilmiö on minusta kiusallisempi jopa kuin CRT:eiden ilmiö, koska CRT -ilmiöön itselle riittävästi auttoi sopiva pystyvirkistys. Tähän taas jos haluaa eroon ei auta mikään, tai no jos tyytyy että käyttää koneen paletista vain jotain 256000 väriä
niin sitten jotenkin...

Viimeksi muokannut amanita, 28.11.2010 klo 19.36. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
-
- Viestit: 90
- Liittynyt: 28.9.2010 klo 12.19
Re: Mistä silmäystävällinen näyttö?
Viesti Kirjoittaja Blacksmith »
Terve, jpg,
1. CRT:n taajuden nostaminen onnistui minulta, ohjaimesta ja näytöstä riippuen, 100-120 hertsiin.
Nykyään en enää tunnu sietävän ainakaan tätä 100 Hz taajuutta, 120 pystyvää laitteistoa minulla ei ole enää käytössäni.
En tiedä, millaisiin värimäärän/resoluution/virkistystaajuuden yhdistelmiin tämän päivän ohjaimet pystyvät, minulla oli aika vanhaa laitteistoa, ja jouduin myös tyytymään vähempiin väreihin.
Pitkään putkinäytöllä sinniteltyäni, ostin "littunäytön". Uhrasin siihen rahaa saadakseni hyvän.
2. Tämä kuvaamasi "rasteri" voisi liittyä yhteen havaitsemaani ilmiöön, joka näkyy tässä MacBookissakiin.
3. Sekin on silmiä (tai ehkä paremminkin aivoja) rasittavaa, mutta ainakaan minun kohdallani ei niin pahasti kuin kautta koko näyttöpinnan etenevä välke, s.o. kirkkauden vaihtelu.
Sitä esiintyi myös kokeilemassani, VA-paneelisessa, korkealaatuisessa näytössä.
En ollut arvannut, että näin voisi käydä, mutta onneksi sain palauttaa tuon näytön. Harmi, koska muilta ominaisuuksiltaan se olisi ollut kaikin puolin mieleinen.
Myös IPS-pneelin kanssa olen törmännyt samaan.
Kyse ei siis ole "halpatekniikkaan" liittyvästä asiasta.
4. Tämä välke, joka useimpia ei siis kiusaa, voidaan helpoimmin demonstroida suurnopeuskameralla.
Moiset kamerat vain ovat harvassa, maksavat maltaita.
Olen onnistunut "kikkailemalla" saamaan havainnollisia kuvia, joista asia käy selvästi ilmi.
En tiedä, olisiko mahdollista liittää tähän näytteeksi, täytyy selvittää tarvittaessa tuonnempana.
5. Välke näyttää muuttuvan kirkkauden säädön mukaan.
Voisi siis ajatella, että taustavalon voimakkuutta hallitaan virtaa katkomalla, jolloin välke on väistämätön seuraus.
Kuitenkin, kirkkauden vaihtelu kulkee väriä vaihtavina "aaltoina", kuten CRT-näytöissä. Näin ainakin kokeilemassani VA-näytössä. Ei oikein istu ajatukseen, koska kyseessä oli kylmäkatodiputki-taustavalo.
6. Muistatko, miltä sivuilta löysit tietoja/kuvia?

- Viestit: 128
- Liittynyt: 5.2.2008 klo 9.31
Re: Mistä silmäystävällinen näyttö?
Viesti Kirjoittaja gandalfi »
Auttaisiko tälläinen 120 Hz näyttö?
http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=6645
Edit:
Tässä vielä toinen 120hz näyttö
http://www.verkkokauppa.com/popups/prod ... p?id=21587

Viimeksi muokannut gandalfi, 28.11.2010 klo 22.47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 2145
- Liittynyt: 11.12.2009 klo 12.32
Re: Mistä silmäystävällinen näyttö?
Viesti Kirjoittaja jpq »
1.: Sulla surullisen pahasti asiat (samoin kun edesmenneellä näkövammaisella ystävälläni, joka joutui laajisnäytön hankkimaan, vaikka normaali 5:4/4:3 olisi ollut parempi.) En jaksa nyt perustella, mutta sen voi kuvitella jos näkee vain osalla toisesta silmästä, et rajallisesti silläkin kait 10cm:n päästä 5cm:n tekstin, jos selkeä kirjasinlaji. (Asian vierestä, mutta tarkoitan että ymmärrän hyvinkin erikoisryhmien näyttötarpeita,) eli tiedän kyllä ihmisen jolle 85hz oli kait minimi, jota se oikeasti kesti.
Sun lukusi tuntuu hurjan suurilta, mutta mehän olemme yksilöitä. Itse kestän jopa 50hz, jos näyttö on oikea, tosin tämä on käytännössä yhtä kuin yksi crt-putkitelkka, ja sitäkään en tietenkään mielellään katsele, mutta mielummin kuin eräissä TV:issä tai tuossa putkinäytössä, joka tuossa vanhimassa koneessani tai tekniikaltaan vanhin muuten ei ehkä......
Sitä en taas Mäkissä käytä, enkä juuri nyt edes siinä mihin ostettu varalle, kun Scart-liitännäiset TV:t ei kuitenkaan ole kovin yleisiä, sellaiset jotka pärjää mainitun kuvalähteen kanssa.....
3.: Ahaa, et puhu samasta ilmiöstä vaan jostain vaikeammasta.
5.: Täytyykin kysyä veljeltä, jos se osais sanoa tuohon kirkauden hallintaan, ainakin katkomista nykyisten mikroaaltouunien tehonsäätö, tästä olemme puhuneet.
6.: Mitä tietoa ja mitä kuvia ?
ps. Vihaan sitä että halpoja näyttöjä tehdään, no siis en muuten, mutta kun ihmisille pitää olla fullhd mielummin kuin joku laadukas vaikkapa 1280x1024
Tuo Eizo oli minusta vaakaa kuvaisinnäyttö mitä olen omistanut ja käyttänyt, se olikin kait siinä 490euroa 19tuumaa ja 1280x1024... ja tuo 1280x1024 melkein riittäis itselle, vaikka kyllähän tämä lisätarkkuus on työntekoa tehostanu. Ei tarvi enää tulostaa eräitä juttuja, kun mahtuu rinnakkain toisen jutun kanssa ruudulle ja tallessa edelleen pahan päivän varalle. Ensi vuonna jos hyvin käy, ostan tämän hätkäratkaisu-viewsonicin tilalle laatunäytön, millaisen katsoo nyt kun Eizo kaikin vaatimuksin
mitä toivon, ylittää hinnan. Eli laatupaneeli ja 1920x1200 itselle pysty-resoluutio on tärkeä hommien takia mitä teen.(Logicissa mahtuu raitoja näkyviin enempi kerralla siis).
Jotenkin uskoisin, kun linkitetyt näytöt sisältää 3d tuubaa, jälleen käynyt olennaisin unohdetuksi...

Viimeksi muokannut amanita, 29.11.2010 klo 10.26. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
-
- Viestit: 2145
- Liittynyt: 11.12.2009 klo 12.32
Re: Mistä silmäystävällinen näyttö?
Viesti Kirjoittaja jpq »
Ylittää hinnan siis sen, mitä edes voin haaveilla näyttöön pistäväni. Mainitsemani Benqun kohina häiritsi minua, ei muulloin, mutta tumman taustan kanssa. Vilkkumalla kuulemma toimii koko kylmäkatodiputki kuten loisteputkikin, mutta taajuudet sadoissa tai jopa tuhansissa hertzeissä kuulemma, joten se voi selittää ongelmasi.
Jos en väärin muista, nykyiset Applen näytöt on tehty Ledein taustavalon osalta, joten ongelmaa ei kait ole. Niiden kirkkautta säädetään, jollen väärin ymmärrä, oikeasti ainakin.
ps. Se mistä tämän näyttöni rasterin ekana näin, oli Time Machinen taustan tummat kohdat, mutta sen jälkeen muutenkin. Noh jos vaan minusta on kiinni, viimeinen tn-paneeli mun pöydälle.

Viimeksi muokannut amanita, 29.11.2010 klo 10.31. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
6 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Yleiskeskustelu laitteista”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit