Sleepperi kirjoitti:Kontrollit ovat varmaan se, missä PC useimmin ja eniten voittaa - siis hiiren, näppiksen ja eksoottisempien syöttölaitteiden hyödyt konsolin ainaiseen padiin nähden. Toki padiakin voi käyttää silloin kun nimenomaan se on pelille paras.
Hiiri ja näppis on tietenkin paras vaihtoehto FPS:ille ja strategiapeleille, mutta FPS:ät ovat sitten 90-luvun lopun olleet lähinnä itseään toistavaa skeidaa (mutamaa erikoistapausta lukuunottamatta) ja hyvistä uusista strategiapeleistä on tullut harvinaisuus. Mitä erillaisiin erikoisohjaimiin tulee niin sellaisia on myös konsoleille ja ollut aika pitkäänkin.
Sleepperi kirjoitti:Joskus grafiikat vaikuttavat vahvasti pelattavuuteen eivätkä ole vain kivempia katsella. Esimerkiksi jossain yksinpelattavassa lentelypelissä, tai first person shootterissa jossa mennään metsiköissä hippaa maastopukuisten miesten kanssa, voi olla pärjäämisen kannalta aivan oleellista nähdä tarkkaan pitkälle. Ja toisaalta oleellista huvin kannalta, että joutuu myös tosissaan katsomaan, eikä peli osoita huomiovaloilla kaikkea tärkeää niinkuin konsolin olisi graafisten puutteidensa takia pakko tehdä.
Itse olen kyllä joutunut toteamaan että nettipelaamisessa ylimääräisistä graaffisista effekteistä on lähinnä haittaa kun ne häiritsevät oikeasti tärkeiden asioiden näkemistä ja tasot on yleensä suunniteltu ennalta ennalta määritellun piirto-etäisuuden pohjalta jolloin piirto-etäisuuden nostosta ei ole mitään hyötyä. Jotain asiasta kertoo myös se että pro-pelaajat yleesä pelaavat paitsi matalimmilla laatu-asetuksilla, niin myös melko vanhoja pelejä. Esimerkiksi jo pelinä ikivanhaa Counterstrike 1.6:tta pelataan ammattipiireissä vieläkin. Mitä tuohon väitteeseen että osoitettaisiin huomiovalolla eri esineitä konsolien takia, niin siihen en usko yhtään sillä pienemmän määrän tehosteita pitäisi auttaa eri esineiden erottumista taustasta. Jos tätä tehdään ihan oikeasti niin se on mitä luultavammin vaan pelaajien ali-arvioimista ja/tai kyvytöntä suunnittelua.
Sleepperi kirjoitti:Sitten kaikki mahdollinen konffattavuus ja modattavuus.
Konffaamista tarvitaan koska PC:iden kanssa pitää tukea järjetöntä määrää eri tehoisia koneita ja modaaminen on kuitenkin melko pienen piirin hupia. Sitäpaitsi konsolipelitkin ovat ruvenneet tukemaan n.s user genertated contenttia.
Sleepperi kirjoitti:Ja moninpelitekijät. Parempia serveriratkaisuja, lägittömyyttä, joskus jopa yhteisöllisyyttä. Helppo naputella tekstichattia näppiksellä.
Parempia servuratkaisuja ja vähemmän lägiä? Kyllä konsoleillakin on n.s dedicated-servuja ja sanoisin että konsoleilla on vähemmän lägiä ja yhtä paljon yhteisöllisyyttä. Mitä tekstichättiin tulee niin itse tykkään kyllä enemmän voice-chätistä sillä saa kommunikoitua nopeammin ja henkilökohtasemmin. Sitäpaitsi PC-puolellakin kommunikoidaan voichatillä jos oikein tosissaan ollaan. Jos et usko niin katoppa netissä miten WoWikillat ja erillaiset FPS-klaanit kommunikoivat keskenään sillä siinä ei paljon tekstiä näppäimmistöllä nakuteta.
Sleepperi kirjoitti:Applen mallistossa on yksi kone jossa on juuri nyt pelaamisen kannalta jotensakin tasapainoinen kokoonpano, nimittäin jos hakee nimenomaisesti kannettavaa - juuri julkaistu 15" Macbook Pro. Hinta/teho ei ole siinäkään hääppöinen, mutta kannettavuuden ja yleisen laadun kautta ymmärrettävä. Applen pöytäkonevaihtoehdot taas sijoittuvat pelaamisen kannalta akseleille hylätty-naurettava-ookkotosissas.
Niinhän se varmaan on kun näytönohjain on tärkein aspekti eikä muulla ole juuri eroa... Itse lopetin graffoista välittämisen joskus PS2/Gamecube/Xbox-aikaudella ja nykyjään olen sitä mieltä että graffoihin keskitytään jo aivan liian paljon, myös konsolipuolella. Jos joku täysin turha teos pitäisi mainita niin sitten varmaan Crysis joka pakotti pelinkehittäjät keskittymään graffoihin niin paljon että pelattavuuden suhteen koko FPS-genre ei ole tehnyt ainuttakaan suurta harppausta sen jälkeen (niin ja ei, open world pelit EIVÄT ole mitenkään uusi asia).
Eli jos minulta kysytään voitaisiin ihan yhtä hyvin ottaa askel pari taakseppäin graffojen suhteen jos samalla saataisiin halvempia pelejä ja/tai sisältöä joka ei toista itseään kuin jumiin jäänyt LP-levy. Niin ja huomautan että olen itse entinen PC-pelaaja joka hankki mäkin kun peleistä tuli liian puuduttavia ja koneen jatkuvasta korjaamisesta/säätämisestä tuli liian ärsyttävää.
Macbook Pro (mid 2011) 15" - 2,0 GHz Core i7 - 4Gt - 500Gt (7200RPM) - Radeon HD 6490M
MacBook Pro (mid 2007) 15" - 2,2 GHz Core 2 Duo - 4 Gt - 320 Gt (7200 RPM) - GeForce 8600 GT
Nokia N9 16Gt
Nikon D3100
iPod Touch 16Gt