Sivu 3/3

Re: Apple-kuraa

Lähetetty: 4.2.2018 klo 23.14
Kirjoittaja homenamsi
Tilastollisesti pari tusinaa on aika hyvä mutta vasta 34 yksilön näytteestä voisi alkaa väittää jotain (90 % rikkoutuu tms.) ja todeta erehtymisriskin olevan alle 5%.

Satunnaisuus varmaan toteutuu alkutilanteessa.

Johtopäätös koskee kuitenkin vain homogeenisia käyttöolosuhteita eikä ole yleistettävissä.

Tilastolliseen perusteltaviuuteen ei siis oikein voi vedota muutoin kuin kukin oman käyttönsä suhteen.

Parille tusinalle löytyy jokin varmuusluku väitteelle, että toimii 3v. mutta se on alle 95 %. En jaksanut kaivaa esiin.

Tilastollinen merkitsevyys on kiistaton mutta ei ole yleistettävissä.

Re: Apple-kuraa

Lähetetty: 5.2.2018 klo 0.37
Kirjoittaja tosikko
Aika jänniä mielipiteitä latauskaapeleista suuntaa ja toiseen. [:D] Todellisuushan kuitenkin on se, että Applen omat kaapelit eivät ole rakenteellisesti kovinkaan tukevia kun vertaa joihinkin omassakin käytössä oleviin tarvikekaapeleihin. Murtosuojatkin on melko olemattomia kaapelimateriaalin lisäksi. Suurin syy tähän lienee markkinat eli käytännössä hinta (valmistuskustannukset), siis vaikka Applen omat kaapelit saattaakin loppukäyttäjälle maksaa jopa enemmän kuin paremmin tehdyt tarvikekaapelit. Miljuunan kun niitä valmistaa niin pienikin säästö on säästöä, ja saadaanpa myytyä jokunen lisää jos/kun loppukäyttäjä saa sellaisen rikki.

Siihen kuka mitäkin saa rikki ja miksi on ilmeisesti monta eri teoriaa. [:D] Itse kuitenkin toivoisin että tehtäisiin apaut kaikki tuotteet sillä ajatuksella että ne kestää monenlaista käyttöä, koska on monenlaisia ihmisiä. Kertakäyttökulttuuri kun ei juuri innosta, mikromuovia on jo maailman merissä ja muualla ihan tarpeeksi.

Re: Apple-kuraa

Lähetetty: 5.2.2018 klo 8.34
Kirjoittaja daystar3
homenamsi kirjoitti:Johtopäätös koskee kuitenkin vain homogeenisia käyttöolosuhteita eikä ole yleistettävissä.
Ehkä näin, mutta kyllä tässä evidenssiä oli, että riippumaton muuttuja ei ole erien laatuvaihtelu – myös oman "kenttäkokeeni" ulkopuolelta.

Re: Apple-kuraa

Lähetetty: 5.2.2018 klo 14.02
Kirjoittaja homenamsi
daystar3 kirjoitti:
homenamsi kirjoitti:Johtopäätös koskee kuitenkin vain homogeenisia käyttöolosuhteita eikä ole yleistettävissä.
Ehkä näin, mutta kyllä tässä evidenssiä oli, että riippumaton muuttuja ei ole erien laatuvaihtelu – myös oman "kenttäkokeeni" ulkopuolelta.
Tätä juuri tarkoitinkin, satunnaistekijä on päätyminen tiettyihin käyttöolosuhteisiin eikä yksittäisen kaapelin ominaisuusvaihtelu. Havainnot käyttölosuhteista A eivät ole yleistettävissä siitä poikkeaviin olosuhteisiin B, C,...

Re: Apple-kuraa

Lähetetty: 5.2.2018 klo 16.33
Kirjoittaja KB7s
Kyllä niissä on laatuheittoa, varmaan riippuen alihankkijasta. Vaikka on nimellisesti samanlaiset kaapelit, niin ne kuluu eri tavoin.

Re: Apple-kuraa

Lähetetty: 7.2.2018 klo 11.36
Kirjoittaja vinouma
Ihan mielenkiinnosta kysyn, kun sivuaa aihetta; saako jostain hankittua punottuja, hyvälaatuisia lightning-kaapeleita? Voisi parille tutulle ostaa, kun he aina hajottavat nuo muoviset. <:o)

Re: Apple-kuraa

Lähetetty: 7.2.2018 klo 12.19
Kirjoittaja Monopoly
Osta Saksan Amazonista Ankerin piuhoja. Hyviä ja halpoja.

Re: Apple-kuraa

Lähetetty: 7.2.2018 klo 19.02
Kirjoittaja Kno
Minultakin ääni Ankerin piuhoille. Ostin viime keväänä ebaysta, hinta oli 18,99$. Taisi tulla postikulujen kanssa likemmäs 30€ :n hintaiseksi. Oliko tuo halpa, en tiedä, mutta on se vahvanoloista kaapelia.
Autossa käytän, kesällä ja talvella. Hyvin on kestänyt.

Re: Apple-kuraa

Lähetetty: 9.2.2018 klo 7.24
Kirjoittaja jani73
Onko nuo DNA:n piuhat samoja? Oli myös tuplasti pidempiä.

https://kauppa4.dna.fi/DNA-Open/Lisalai ... 00519-grey

Re: Apple-kuraa

Lähetetty: 9.2.2018 klo 12.25
Kirjoittaja Monopoly
Samoja piuhoja ovat. Saksan Amazonista ostettuna ovat vaan halvempia. Siellä maksaa sama piuha 8euroa. Yli 39€ ostokset tulee ilman postikuluja.

Re: Apple-kuraa

Lähetetty: 9.2.2018 klo 17.53
Kirjoittaja Sherukka
Katsoin nyt mitkä minun piuhat oli ja ne olivat XTORM CX002 ja 1m pituiset maksoivat 15€ kpl (https://www.xtorm.eu/en/cables-and-acc-/). Se 2,5m on jo aika paksulla piuhalla varustettuna.

Re: Apple-kuraa

Lähetetty: 19.2.2018 klo 12.09
Kirjoittaja Buckley
Tämä ei varmaan lohduta ketään jonka kaapeli on rikkoutunut mutta koskaan en ole yhtään kaapelia saanut rikki. Monesti ihmettelen, että miten ihmiset niitä oikein käsittelee jos ne jotenkin saadaan rikki...

Re: Apple-kuraa

Lähetetty: 19.2.2018 klo 12.16
Kirjoittaja daystar3
Buckley kirjoitti:Tämä ei varmaan lohduta ketään jonka kaapeli on rikkoutunut mutta koskaan en ole yhtään kaapelia saanut rikki. Monesti ihmettelen, että miten ihmiset niitä oikein käsittelee jos ne jotenkin saadaan rikki...
Eiköhön se tuossa artikkelissa tullut esille, ne käyttäjät jotka eivöt käytä puhelinta sen ollessa latauksessa eivät näe mitään vaurioita. Miten se kaapeli pöydällä itsekseen räjähtäisi?