Hei!
Televiision päivitys on edessä ja samalla suunnittelen saavani valokuvat ja musiikit kätevästi olohuoneeseen. Taloudessa on iMac G5 joka on vielä kolmevuotiaanakin loistavassa vedossa. Lisäksi löytyy Airport Expressillä tehty langaton lähiverkko, tallentava digiboksi ja kotiteatterivahvistin radiolla ja DVD-soittimella. Televisioksi olen kaavaillut Sony KDL40D3000 resoluutiolla 1366x768 josta löytyy HDMI sekä VGA liitännät.
Suurin ilo olisi valokuvien saaminen telkkariin helposti, ja toiseksi suurin ilo olisi lasten DVD:iden pakkaus iTunesiin ja sieltä telkkariin. iMacilta valitut musiikit tulevat jo APExpressillä vahvistimeen, mutta olisi kiva saada myös musiikin valinta olohuoneesta onnistumaan. Nettisurffausta sohvalta on toivottu, mutta ei ihan välttämätön tarve. Painiskelen nyt kahden vaihtoehdon kanssa:
1. AppleTV ja iMacin sisältö jakoon - iTunes, iPhoto
2. Mac Mini ja iTunes ja iPhoto kirjastojen varmuuskopio MacMinilla ja FrontRow
Ykkösoptio on halvempi ja täyttää suuren osan toiveista, mutta verkon yli etenkin videon siirto mietityttää. Kakkosvaihtoehto antaisi enemmän kasvuvaraa mm. digitv -vastaanoton ja tallennuksen puitteissa. Toisaalta vähän arveluttaa ja pelottaa millainen säätöhel****i tuosta syntyisi, ja miten hankalia käynnistysrutiineja jonkun tietyn tallenteen katselu vaatisi.
Olisiko arvon raadilla kokemuksia ja suosituksia? Olisiko joku peräti vaihtanut AppleTV:stä täysveriseen Maciin tai päinvastoin?
Kyselee,
Sami Grönstrand
AppleTV vai MacMini ?
Keskustelua Mac-yhteensopivista laitteista
2 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 123
- Liittynyt: 25.2.2004 klo 19.12
-
- Viestit: 28342
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 12.07
- Paikkakunta: Vantaa
Viesti Kirjoittaja kallekilponen »
Eiköhän tuo ole tapauskohtaista, mutta itse tilasin minin ko. hommaan.
Telkkarina Mirain 42" FullHD telkkari (1274.90€ Verkkokauppa.com) ja siihen liitän minin ja EyeTV:n. Kohtuu edullinen paketti, suhteessa ominaisuuksiin.![Nörde [8-|]](./images/smilies/49_49.gif)
Telkkarina Mirain 42" FullHD telkkari (1274.90€ Verkkokauppa.com) ja siihen liitän minin ja EyeTV:n. Kohtuu edullinen paketti, suhteessa ominaisuuksiin.
![Nörde [8-|]](./images/smilies/49_49.gif)
"If you have to go to sea, it's better to be a pirate than join the navy." -Jobs
2 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Yleiskeskustelu laitteista”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit