No itse kiinnitin maciin huomiota ekan kerran joskus yheksänkyt luvun puolessa välissä, kun äänityshommissa näin sellaisia studiossa käytettävän. Kaverillani oli ollut mac jo aikaisemmin, mutta se yleensä vaan keskittyi moittimaan sitä sen rajoittuneisuutta windowsmaailmassa ja korkeaa hintaa (siihen aikaan macit ei toimineet yhteen windowsin kanssa ja kaikki oheislaitteetkin piti ostaa erikseen muisteja myöten). Niinpä oma valintani osui winpc:hen kun piti sitä tietokonetta sitten alkaa itsellekin laittamaan joskus 1997. Maciin käännyin itse vasta vuoden 2007 tammikuussa ostaessani ekan macbookini (on ollut älyttömän hyvä ja luotettava kaveri). Olin sitä ennen käytellyt jo Linuxia jonka otin ensihätään käyttöön päästäkseni windowsin ikeestä. Linux oli niin hyvä, että ajattelin OsX:n omassa käytössäni toimivan täydellisesti (oli sitä jo pari kaveria mulle vähän esitellytkin). Korvasin pöytäkoneen vielä iMacilla ja sain samalla koko systeemin samalle järjestelmälle. Nyt sitten katellaan miten nämä toimii käytössä (huoltokulut etc. ainakaan iMacia ei paljoa itse korjailla ja mulle on totta puhuen aika vieras ajatus viedä tietokonetta huoltoon kun PC:sä totuin tekemään itse kaiken).
Windows vuosinani totuin harjoittamaan ohjelmistopiratismia käyttämällä suunnilleen kaikkia softia lisenssiehtojen vastaisesti käyttöjärjestelmää myöten. Joskus 2005 tai 2006 tietämillä alkoi ilmassa olla merkkejä siitä, että mikkis laittaa piraatit ahtaalle ja aloin etsiä pakotietä ja löysin Linuxin. Linuxia käyttäessä kai jotenkin totuin käyttämään ohjelmistoja laillisesti ja kun siirryin tähän OsX:ään niin aluksi etsin piraatti softia, mutta yllättäen aloin tuntea vastenmielisyyttä käyttää niitä. Niinpä olen nyt hankkinut kaikkiin käyttämiini ohjelmistoihin lailliset lisenssit ja on kieltämättä mukavampi olo itselläkin. Ompusta on tullut mulle nyt kaveri ja toivon että se pysyykin sellaisena.
Kuinka / miksi haukkasit omenaa?
Perusasioita jokaiselle Applen tuotteiden käyttäjälle, muun muassa iCloud ja muut pilvipalvelut
-
- Viestit: 513
- Liittynyt: 31.7.2007 klo 18.09
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kuinka / miksi haukkasit omenaa?
Viesti Kirjoittaja mikaha »
-
- Viestit: 25
- Liittynyt: 1.10.2008 klo 9.05
- Paikkakunta: Espoo
Re: Kuinka / miksi haukkasit omenaa?
Viesti Kirjoittaja amarhi »
iPod 4G mullisti siihen saakka MD-levyjä kantaneen maailman kesällä 2004 - yhtäkkiä yhteen, varmatoimiseen ja omaan tyyliin sopivaan laitteeseen saikin tungettua hurjan monta plattaa. Siitä sitten luonteva siirtyminen Macbookiin, josta Macbook Prohoon, iMaciin ja iPhoneen. Nyt ootellaan jotain subnotebook-sarjaan. Applen kelkkaan tuli hypättyä aika klassisista syistä: XP:n/linux-distrojen kanssa säätäminen ja koneiden rakentelu/päivittäminen kyllästytti ja tahdoin koneen jota voisi kaiken säätämiseen sijaan ihan vaan käyttää. Enpä silloin arvannut, että tästä se päivittäminen vasta alkaisi, tosin sillä sillä erotuksella, että kun aiemmin piti saada hinta/teho -suhteeltaan parasta, niin nyt Applelta uusinta. Arvatkaas, kumpi sattuu lompakkoon enemmän.. 8)
Macbook Pro 2008 15" | iPhone 8GB
-
- Viestit: 2045
- Liittynyt: 2.11.2006 klo 10.55
Re: Kuinka / miksi haukkasit omenaa?
Viesti Kirjoittaja L_A_G »
Whoa!!!mikaha kirjoitti:No itse kiinnitin maciin huomiota ekan kerran joskus yheksänkyt luvun puolessa välissä, kun äänityshommissa näin sellaisia studiossa käytettävän. Kaverillani oli ollut mac jo aikaisemmin, mutta se yleensä vaan keskittyi moittimaan sitä sen rajoittuneisuutta windowsmaailmassa ja korkeaa hintaa (siihen aikaan macit ei toimineet yhteen windowsin kanssa ja kaikki oheislaitteetkin piti ostaa erikseen muisteja myöten). Niinpä oma valintani osui winpc:hen kun piti sitä tietokonetta sitten alkaa itsellekin laittamaan joskus 1997. Maciin käännyin itse vasta vuoden 2007 tammikuussa ostaessani ekan macbookini (on ollut älyttömän hyvä ja luotettava kaveri). Olin sitä ennen käytellyt jo Linuxia jonka otin ensihätään käyttöön päästäkseni windowsin ikeestä. Linux oli niin hyvä, että ajattelin OsX:n omassa käytössäni toimivan täydellisesti (oli sitä jo pari kaveria mulle vähän esitellytkin). Korvasin pöytäkoneen vielä iMacilla ja sain samalla koko systeemin samalle järjestelmälle. Nyt sitten katellaan miten nämä toimii käytössä (huoltokulut etc. ainakaan iMacia ei paljoa itse korjailla ja mulle on totta puhuen aika vieras ajatus viedä tietokonetta huoltoon kun PC:sä totuin tekemään itse kaiken).
Windows vuosinani totuin harjoittamaan ohjelmistopiratismia käyttämällä suunnilleen kaikkia softia lisenssiehtojen vastaisesti käyttöjärjestelmää myöten. Joskus 2005 tai 2006 tietämillä alkoi ilmassa olla merkkejä siitä, että mikkis laittaa piraatit ahtaalle ja aloin etsiä pakotietä ja löysin Linuxin. Linuxia käyttäessä kai jotenkin totuin käyttämään ohjelmistoja laillisesti ja kun siirryin tähän OsX:ään niin aluksi etsin piraatti softia, mutta yllättäen aloin tuntea vastenmielisyyttä käyttää niitä. Niinpä olen nyt hankkinut kaikkiin käyttämiini ohjelmistoihin lailliset lisenssit ja on kieltämättä mukavampi olo itselläkin. Ompusta on tullut mulle nyt kaveri ja toivon että se pysyykin sellaisena.
Wall of text crits you for 9000 (Crushing)
You die
Macbook Pro (mid 2011) 15" - 2,0 GHz Core i7 - 4Gt - 500Gt (7200RPM) - Radeon HD 6490M
MacBook Pro (mid 2007) 15" - 2,2 GHz Core 2 Duo - 4 Gt - 320 Gt (7200 RPM) - GeForce 8600 GT
Nokia N9 16Gt
Nikon D3100
iPod Touch 16Gt
MacBook Pro (mid 2007) 15" - 2,2 GHz Core 2 Duo - 4 Gt - 320 Gt (7200 RPM) - GeForce 8600 GT
Nokia N9 16Gt
Nikon D3100
iPod Touch 16Gt
-
- Viestit: 859
- Liittynyt: 28.8.2006 klo 12.53
- Paikkakunta: Juva
Mikä teki sinut mäkkiiläiseksi
Viesti Kirjoittaja MacMan92 »
Tonntuilua...
Viimeksi muokannut MacMan92, 29.10.2008 klo 9.57. Yhteensä muokattu 14 kertaa.
MacMan 92 tarkoittaa Apple käyttäjä vuodesta 1992.
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 51523
- Liittynyt: 30.12.2005 klo 21.24
- Paikkakunta: Tampere
Re: PS. Tarkenus
Viesti Kirjoittaja amanita »
Huikea Mac-historia sinulla!!! Hienoa saada lukea sinut homppulaisiin!!MacMan92 kirjoitti:Ikää on jo tullut - etten vai jo tee "testamentiani".MacMan92 kirjoitti:Olin "SE" joka toteutti ensimmäisenä xxx yhteyden Mac tietokoneella valtakunnalliseen verokkoon,
siten mahdollisesti olin se ensimmäinen koko Suomessa, silloin, nykyisen Soneran avulla.
He jakoivat sen "tiedon" muille Mac käyttäjille.
Ja kun sitä nyt teen, lisään vielä yhden jutun edelliseen. STT:n jutun ja Reuters,

On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo! -Nalle Puh-
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
-
- Viestit: 1615
- Liittynyt: 15.8.2007 klo 17.25
Re: Kuinka / miksi haukkasit omenaa?
Viesti Kirjoittaja iPSP »
11-vuotiaana päätin ostaa ensimmäisen oman tietokoneeni ja päädyin 12" tuumaseen PB:kiin... ![Omppu [?]](./images/smilies/omppu.gif)
![Omppu [?]](./images/smilies/omppu.gif)
MacBook Pro 15" • iPhone 6 Plus • PowerBook G4 12"
-
- Viestit: 94
- Liittynyt: 6.2.2005 klo 22.07
- Paikkakunta: Pirkkala
Re: Kuinka / miksi haukkasit omenaa?
Viesti Kirjoittaja peeän »
Graafisen alan hommia tein, aloitin 7500 powermacilla ja käyttiksenä oli varmaankin 7.0. Taittoa ja kuvankäsittelyä ym.
Tuolloin PC:t oli aika karmeita käyttää, ei hermo kestänyt, eikä kestä kyllä vieläkään.
Nykyisellään touhuan G4 1.33 iBookilla (Panther) ja iMacilla 20" 2,4 Ghz, 4 Gigaa Ram (Leopardi), ja hyvin menee!![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
Tuolloin PC:t oli aika karmeita käyttää, ei hermo kestänyt, eikä kestä kyllä vieläkään.
Nykyisellään touhuan G4 1.33 iBookilla (Panther) ja iMacilla 20" 2,4 Ghz, 4 Gigaa Ram (Leopardi), ja hyvin menee!
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
-
- Viestit: 87
- Liittynyt: 21.10.2007 klo 19.27
Re: Kuinka / miksi haukkasit omenaa?
Viesti Kirjoittaja Vitsaus »
Kävipähän tuossa aikonaan niin, että paloi käämi Windowsin kanssa säätämiseen eikä Linuxkaan ollut juuri tie parempaan. Minä kun halusin käyttää tietokonetta, enkä säätää sitä. Joskus ihminen vaan kasvaa vanhaksi eikä jaksa alkaa säätämään konettansa, jolloin paljoa vaihtoehtoja ei ole. Omppu tuli sitten hommattua kun sitä pari vuotta ensin kuolasi.
Ensimmäinen MacBook oli minulla 8 kk, nälkä kasvoi ja kyseinen kone meni vaihtoon ja uusi MacBook Pro tilalle joka on nyt kohta pari kuukautta palvellut. Ei voi valittaa.
Ensimmäinen MacBook oli minulla 8 kk, nälkä kasvoi ja kyseinen kone meni vaihtoon ja uusi MacBook Pro tilalle joka on nyt kohta pari kuukautta palvellut. Ei voi valittaa.
-
- Viestit: 108
- Liittynyt: 28.8.2007 klo 13.17
- Paikkakunta: Kälviä
Re: Kuinka / miksi haukkasit omenaa?
Viesti Kirjoittaja Saukki »
Eksyin noin kaksi vuotta sitten eräälle Äänistudio työ kurssille, jossa opeteltiin mm. käyttämään Pro Toolsia Mac ympäristössä... Ihastuinpa sitten Pro Toolsiin niin kovin että päätin itselleni kyseisen softan hankkia.
Ostin softaa varten kaupasta Acerin läppärin wintoosalla. No... kävi ilmi, ettei pro tools toiminnut Acerin läppäreissä. Kokeilin seuraavaksi asentaa pro toolsia isännän tehokkaaseen Fujitsu-Siemenssiin... no eipä toiminut pro tools siinäkään...
Siinä vaiheessa päätin myydä huonon Acerin pois ja ostaa koneen jossa pro tools varmasti toimisi. Etsiskelin netistä sopivaa PC:tä, mutta tuntui että vaihtoehtoja oli miljoonia, eikä ollut takeita että ne edes soveltuu äänityskäyttöön...
Sitten muistin, että siellä kurssillahan oli Macceja... katsonpa missä hinnoissa ne liikkuu... Sillon löysin jostain suomalaisesta liikkeestä iMacin vanhentuneen mallin alle tonnilla ja ostin sen pois...
Ja voi kuinka kaikki onkaan toiminut hyvin sen jälkeen.. Siinämäärin jäin koukkuun mäkki maailmaan, että tuli ostettua iMacille kaveriksi vähän käytetty MBP, niin voin jättä tuon imacin pelkästään äänityskäyttöön...

Palaa sivulle “Yleiskeskustelu”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit