Cathi777 kirjoitti:
Ja mitkäs tällaisia merkkejä sitten ovat? Aina, kun näistä asioista on keskustelua niin on niitä, joilla on jonkun merkin levyt hajonnut ja toisilla eivät. Ei näissä tunnu olevan mitään logiikkaa sen suhteen, että mikä on varmatoiminen levy ja mikä ei.
Sehän tässä nyt on että osalla on positiivisia kokemuksia tietyistä merkeistä ja negatiivisia kokemuksia toisista. Jollain toisella kokemukset eri malleista saattavat olla päinvastaiset. Ongelma on siinä että ostajalla ei ole mitään tietoa siitä mitä tuotetta se on ostamassa siihen mukaan, ja se ettei asioista kerrota voi johtaa siihen että ostaja myöhemmin huomaakin maccinsa sisältävän jotain sellaista mitä missään nimessä ei muuten suostuisi huonojen kokemuksien pohjalta ostamaan. Parhaassa tapauksessa koneessa saattaa olla jotain sellaista mitä ostajalta on hajonnut useampi aiemmin, tässä tapauksessa tilanne ei ainakaan paranna ostajan luottamusta Applea kohtaan. Olisi jo siitä syystä parempi että Apple kertoisi etukäteen mitä merkkejä yleisimmin käyttää.
Edit: Vähän sillä periaatteella siis että jos ostajalle haluaa antaa mahdollisimman luotettavan kuvan laitteesta ja valmistajasta niin tarkemmat tiedot olisi hyvä olla muutaman klikkauksen päässä, jotta ostaja voisi varmistua siitä mitä on ostamassa.
Viimeksi muokannut Mirsku, 29.3.2011 klo 10.52. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
jooojooo kirjoitti:Maccihommissa tulee jatkuvasti vastaan ongelmia joissa on nostettava kädet pystyyn ja tyydyttävä tosiasiaan - mitään ei ole tehtävissä.
PC puolella vastaavaa ongelmaa ei ole ollut koskaan.. puhun +20 v kokemuksella - PCn saa aina toimimaan juuri niinkuin haluaa.
hmm. mutta aivan erityisesti .. surkeat hiiret ja naurettavat näppikset. Mutta näytöt ovat hintansa arvoisia!
Tarkoitat ilmeisesti ulkoisia näyttölaitteita? Ainakin iMacin paneelit kun on aika moista tuubaa.
t: nimimerkki "Ei jaksais enää vaihdattaa paneelia"
Cathi777 kirjoitti:
Ja mitkäs tällaisia merkkejä sitten ovat? Aina, kun näistä asioista on keskustelua niin on niitä, joilla on jonkun merkin levyt hajonnut ja toisilla eivät. Ei näissä tunnu olevan mitään logiikkaa sen suhteen, että mikä on varmatoiminen levy ja mikä ei.
Sehän tässä nyt on että osalla on positiivisia kokemuksia tietyistä merkeistä ja negatiivisia kokemuksia toisista. Jollain toisella kokemukset eri malleista saattavat olla päinvastaiset. Ongelma on siinä että ostajalla ei ole mitään tietoa siitä mitä tuotetta se on ostamassa siihen mukaan, ja se ettei asioista kerrota voi johtaa siihen että ostaja myöhemmin huomaakin maccinsa sisältävän jotain sellaista mitä missään nimessä ei muuten suostuisi huonojen kokemuksien pohjalta ostamaan. Parhaassa tapauksessa koneessa saattaa olla jotain sellaista mitä ostajalta on hajonnut useampi aiemmin, tässä tapauksessa tilanne ei ainakaan paranna ostajan luottamusta Applea kohtaan. Olisi jo siitä syystä parempi että Apple kertoisi etukäteen mitä merkkejä yleisimmin käyttää.
Edit: Vähän sillä periaatteella siis että jos ostajalle haluaa antaa mahdollisimman luotettavan kuvan laitteesta ja valmistajasta niin tarkemmat tiedot olisi hyvä olla muutaman klikkauksen päässä, jotta ostaja voisi varmistua siitä mitä on ostamassa.
Eiköhän Applen tuotteiden tärkein idea ole juuri se, ettei asiakkaan tarvitsisi tietää saatika ymmärtää speksilistaa. Uskon että Applen ideaan tehdä tietokoneista kodinkoneita, kuten jääkaappi, puoltaa sen puolesta, että ostajalle ei todellakaan haluta kertoa kaikkea mitä kone on syönyt. Asiakkaan ei tarvitse tietää ja niinhän sen tulisi ollakin Applen valitsemalla tiellä. Asialla on markkinoinnilliset ulottuvuudetkin, keep it simple.
iPSP kirjoitti:On ärsyttänyt, ja ärsyttää edelleen, että 13 tuumaista MB Pro:ta ei saa mattanäyttövaihtoehdolla. En näe tähän muuta syytä, kuin Applen ahneus, sillä mikään ei estäisi Applea tätä toteuttamasta (kyllä kyllä, kuluttajat haluaa kiiltäviä koneita, kun ne on niin maanalaisen paikan "hienoja", mutta ostajakuntaa mattanäytölle löytyisi silti taatusti). Jos haluat koneen mattanäytöllä, joudut pulittamaan vähintään sen 2000e 15 tuumaisesta MB Prosta, ja tämä tuntuu aika naurettavalta kiristykseltä
Noh, suurinta osaa tälläkään foorumilla tämä viesti ei varmasti kiinnosta, mutta sainpahan valittaa. Viesti sopisikin paremmin ehkä Vuodatusketjuun
Peukut tälle, matta näyttö on kingi, Applen syy siirtyä glossyyn on puhtaasti sen takia että ne kiiltävät näytöt näyttää kaupassa paremmalta - myy paremmin (vrt. Vahattu auto vs. Vahaamaton) ,mutta käytännössä ei siitä ole kuin haittaa. Kaiken kanssa oppii elämään mutta miksi tyytyä heijasteluiden plokkaamiseen kun matta workkii tilantessa kuin tilanteessa paremmin.
Mua ärsyttää että Cinemaa ei saa enää mattana, käsittämätön veto Applelta, ja sama iMacissä...
Viimeksi muokannut IIIMacci, 29.3.2011 klo 18.48. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
kerabit kirjoitti:Kaikki applen tuotteet ovat kuin punainen vaate nokia ja windows ihmisille se on ainoa mikä ärsyttää.
Älä yleistä..
Eihän se yleistämistä ole, jos toteaa Nokia ja Windows ihmisten provosoituvan siitä, että käyttää Applea. Se on ihan paikkansapitävä huomio.
Täisit nyt tulkita tuon Nokia ja Windows ihmisyyden väärin. Kyse ei ole siis niiden käyttäjistä yleensä vaan niitä fanaattisesti kannattavista ihmisistä.
Saanko minä vielä kutsua itseäni Windows-ihmiseksi, jos minulla on myös Mac?
Saat ja kyllä munkin täytyy.Sydän kyllä kääntyy koko ajan appleen. Tää mun vertaus punaisesta vaatteesta tulee siitä kun olen kommentoinut jossain julkaisujen sivuilla paan tähän yhden esimerkin ja joo olen kommentoinut yhden läpän mistä tuli kuraa niskaan niin paljon että arrrrgh..... elikkä esim ....http://www.itviikko.fi/uutiset/2011/02/ ... 0#comments
iPSP kirjoitti:On ärsyttänyt, ja ärsyttää edelleen, että 13 tuumaista MB Pro:ta ei saa mattanäyttövaihtoehdolla. En näe tähän muuta syytä, kuin Applen ahneus, sillä mikään ei estäisi Applea tätä toteuttamasta (kyllä kyllä, kuluttajat haluaa kiiltäviä koneita, kun ne on niin maanalaisen paikan "hienoja", mutta ostajakuntaa mattanäytölle löytyisi silti taatusti). Jos haluat koneen mattanäytöllä, joudut pulittamaan vähintään sen 2000e 15 tuumaisesta MB Prosta, ja tämä tuntuu aika naurettavalta kiristykseltä
Noh, suurinta osaa tälläkään foorumilla tämä viesti ei varmasti kiinnosta, mutta sainpahan valittaa. Viesti sopisikin paremmin ehkä Vuodatusketjuun
Peukut tälle, matta näyttö on kingi, Applen syy siirtyä glossyyn on puhtaasti sen takia että ne kiiltävät näytöt näyttää kaupassa paremmalta - myy paremmin (vrt. Vahattu auto vs. Vahaamaton) ,mutta käytännössä ei siitä ole kuin haittaa. Kaiken kanssa oppii elämään mutta miksi tyytyä heijasteluiden plokkaamiseen kun matta workkii tilantessa kuin tilanteessa paremmin.
Mua ärsyttää että Cinemaa ei saa enää mattana, käsittämätön veto Applelta, ja sama iMacissä...
Kyllä se lasi siinä näytön päällä: suojaa, helpottaa puhdistusta, parantaa kontrastia. Glossy sopii macciin.
Mua ärsyttää iPhonessa näppäimistön pienuus.. Ehkä johtuu siitä että olen nokian halkoja viimeiset 10v räplännyt... Yksi ainoista asioista joka jäi kutkuttamaan mieltä.. Kyseessä siis iPhone 3GS
mmake93 kirjoitti:Mua ärsyttää iPhonessa näppäimistön pienuus.. Ehkä johtuu siitä että olen nokian halkoja viimeiset 10v räplännyt... Yksi ainoista asioista joka jäi kutkuttamaan mieltä.. Kyseessä siis iPhone 3GS
Alussa oli hauskaa jättää kirjoitusvirheet viesteihin, mutta nykyään se kyllä alkaa jo ottamaan päähän.. Kun pitäisi poistaa väärin lyötyjä kirjaimiä lopusta on minulla normaali tulos tämän kaltainen:
Pitäisi lukea: Morjens
Lukee: Morjwba
Poistan väärät lopusta, ja ruudulla onkin Morjwbaääää.
mikaw_ kirjoitti:Kyllä se lasi siinä näytön päällä: suojaa, helpottaa puhdistusta, parantaa kontrastia. Glossy sopii macciin.
Aika aggressiivinen saa olla, että lasin tuomasta suojasta on mitään hyötyä ja mattanäyttö on mielestäni aivan yhtä helppo puhdistaa (nykyinen lasi ei ole ikinä puhdas, kun tuntuu keräävän kaiken mahdollisen pölyn). Kontrastiparannuksestakaan ei ole paljon hyötyä käytännössä, kun valoisassa tilanteessa ei näytöstä erota paljon muuta kuin heijastuksia.<-- tuntuu jotenkin eliminoivan kannettavan käyttötarkoituksen, kun sen kanssa kuitenkin yleensä pyöritään vaihtelevissa ympäristöissä eikä vain möllötetä kotona monitorin takana (tai ainakin näin voisi kuvitella, jos kannettavan on kerta ostanut)
Peilinähän tämä glossy toimii hienosti (naisväki ainakin tykkää), mutta itseä ainakin kiinnostaa nähdä ennemmin näytön tapahtumat kuin oma pärstä.
Mutta niinhän se on, että tämäkin on loppujen lopuksi mielipidekysymys, joten tästä mun viestistä ei kannata pahemmin provosoitua (tai ainakaan siitä ei ole mitään hyötyä)
MacBook Pro 15" • iPhone 6 Plus • PowerBook G4 12"
IIIMacci kirjoitti:-- Applen syy siirtyä glossyyn on puhtaasti sen takia että ne kiiltävät näytöt näyttää kaupassa paremmalta --
Ihmettelin tätä joskus MacPeople-myymälässä ja myyjä sanoi syynä olevan jenkkivalokuvaajien toiveet. Kuva näyttää kiiltävällä näytöllä paremmalta. Suomalaiset ilmeisesti pitävät enemmän mattanäytöistä, kun se ei heijastele ylimääräisiä. Jos tilanne olisi sama jenkeissä kuin Suomessa niin iMaceissa olisi luultavasti mattanäytöt.
Mac mini M2, 16 Gt, MacOS Sonoma 14.3.1, Magic Mouse, Magic Trackpad ja 24" Eizo ColorEdge CG2420, iPhone SE 64G, iOS 17.0.2 sekä iPad A16 128G, iOS 18.5.
MasBe kirjoitti:Kääntäkää se ruutu vaaka-asentoon, niin näppäimistökin on suurempi
Tai sitten hetken aikaa kun opettaa sitä automaattista korjausta, niin voi aika hyvin sohia vain jotain sinne päin ja se korjaa tekstin oikeaksi. Ei mulla kyllä muutenkaan ole ollut pahemmin ongelmia osua oikeisiin kirjaimiin, paitsi kovaa vauhtia kävellessä tai järkyttävässä humalassa edes takaisin huojuessa.

Onhan se suurempi vaakatasossa, mutta ei se merkitsevästi minun nakkisormien hutilyöntejä vähennä. Nokian E90:llä oli kyllä juhlaa kirjoittaa, mutta olihan se vähän turhan iso ja painava. Synkronoinnillakin sain sillä aikaan aika paljon tuhoa...
Olenko jo maininnut? Vanhat PPC-koneet nukahtivat saman tien. Nämä Intelit miettivät ja miettivät ja miettivät ja ovat nukahtamaisillaan mutta heräävätkin taas. Nukuttamisnäppäimiä saa takoa ilta illan jälkeen useita keroja. Tämä syö hieman hermoja.
- vihreitä miehiä eli virheitä...
Viimeksi muokannut Mikael K., 1.4.2011 klo 14.32. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Mac mini M2, 16 Gt, MacOS Sonoma 14.3.1, Magic Mouse, Magic Trackpad ja 24" Eizo ColorEdge CG2420, iPhone SE 64G, iOS 17.0.2 sekä iPad A16 128G, iOS 18.5.
Mikael K. kirjoitti:Olenko jo maininnut? Vanhat PPC-koneet nukahtivat saman tien. Nämä Intelit miettivät ja miettivät ja miettivät ja ovat nukahtamaisillaan mutta heräävätkin taas. Nukuttamisnäppäimiä saa takoa ilta illan jälkeen useita keroja. Tämä syö hieman hermoja.
- vihreitä miehiä eli virheitä...
Yksi villi vinkki: nukutusongelmissa kannattaa tarkistaa, ovatko kaikki ulkoiset USB- ym. härpättimet kunnolla kiinni. Tutkin viikon verran oman pömpelini nukkuongelmia, kunnes huomasin, että etupaneelissa oleva USB-dongle ei ollut ihan pohjassa asti. Aiheutti ilmeisesti sen verran sekoilua USB-väylässä, että kone heräili vähän väliä. YMMV.
heilei kirjoitti:Yksi villi vinkki: nukutusongelmissa kannattaa tarkistaa, ovatko kaikki ulkoiset USB- ym. härpättimet kunnolla kiinni. Tutkin viikon verran oman pömpelini nukkuongelmia, kunnes huomasin, että etupaneelissa oleva USB-dongle ei ollut ihan pohjassa asti. Aiheutti ilmeisesti sen verran sekoilua USB-väylässä, että kone heräili vähän väliä. YMMV.
Ei vaikutusta ainakaan minulla. Vaikka koneessa on SSD ja Hibernation ei ole päällä, sleepiin meneminen tapahtuu vasta todella monta sekuntia kannen sulkemisen jälkeen
Viimeksi muokannut iPSP, 1.4.2011 klo 18.12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
MacBook Pro 15" • iPhone 6 Plus • PowerBook G4 12"
heilei kirjoitti:Yksi villi vinkki: nukutusongelmissa kannattaa tarkistaa, ovatko kaikki ulkoiset USB- ym. härpättimet kunnolla kiinni. Tutkin viikon verran oman pömpelini nukkuongelmia, kunnes huomasin, että etupaneelissa oleva USB-dongle ei ollut ihan pohjassa asti. Aiheutti ilmeisesti sen verran sekoilua USB-väylässä, että kone heräili vähän väliä. YMMV.
Ei vaikutusta ainakaan minulla. Vaikka koneessa on SSD ja Hibernation ei ole päällä, sleepiin meneminen tapahtuu vasta todella monta sekuntia kannen sulkemisen jälkeen
Kannattaa kokeilla SmartSleep:iä. Nukahtamisen hitaus johtuu siitä, että RAM pitää kirjoittaa levylle, ja siinähän kestää mitä enemmän sitä muistia on. SSD tietty auttaa mutta flash-levykään ei ole parhaimmillaan kirjoitusoperaatioissa. SmartSleep tekee nukahtamisen vähän fiksummin.
Uskollisesti palvelleet Applen nappikuulokkeet alkavat hajota käsiin, muovit repsottavat jne. Jos kiinnostaa, miksi moisia käytän, niin itselleni ne ovat olleet ylivoimaisesti parhaalta korvassa tuntuvat napit. Itseltäni löytyy myös Philipsin "laadukkaammat" napit, mutta eipä niistä ole paljon iloa, kun eivät pysy millään korvassa. Pitää kai sitten kohta lähteä taas nappikaupoille, kun uskolliset omenat alkavat vedellä viimeisiään. Ei vaan ole mitään tietoa, että millaiset sitä uskaltaisi tilalle ostaa.
IIIMacci kirjoitti:-- Applen syy siirtyä glossyyn on puhtaasti sen takia että ne kiiltävät näytöt näyttää kaupassa paremmalta --
Ihmettelin tätä joskus MacPeople-myymälässä ja myyjä sanoi syynä olevan jenkkivalokuvaajien toiveet. Kuva näyttää kiiltävällä näytöllä paremmalta. Suomalaiset ilmeisesti pitävät enemmän mattanäytöistä, kun se ei heijastele ylimääräisiä. Jos tilanne olisi sama jenkeissä kuin Suomessa niin iMaceissa olisi luultavasti mattanäytöt.
iMaceissa Glossy tosiaan vielä menee, mutta kannettavassa ei, kun on kuitenkin siirreltävästä laitteesta kyse
MacBook Pro 15" • iPhone 6 Plus • PowerBook G4 12"
iPSP kirjoitti:iMaceissa Glossy tosiaan vielä menee, mutta kannettavassa ei, kun on kuitenkin siirreltävästä laitteesta kyse
Minusta tuo menee kyllä juuri toisinpäin. iMac kun on kiinteä laite ja se on hankalampi sijoitella niin ettei heijastele. Läppärin voi kuitenkin helposti kääntää aina niin päin, ettei heijastukset silmiin kulkeudu.
Viimeksi muokannut kallekilponen, 2.4.2011 klo 20.44. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"If you have to go to sea, it's better to be a pirate than join the navy." -Jobs
iPSP kirjoitti:iMaceissa Glossy tosiaan vielä menee, mutta kannettavassa ei, kun on kuitenkin siirreltävästä laitteesta kyse
Minusta tuo menee kyllä juuri toisinpäin. iMac kun on kiinteä laite ja se on hankalampi sijoitella niin ettei heijastele. Läppärin voi kuitenkin helposti kääntää aina niin päin, ettei heijastukset silmiin kulkeudu.
Niin, onhan se noinkin. Itse ajattelin siis sitä kautta, että kun kerta on kiinteästi laite, niin ympäristöä on helpompi kontrolloida kuin läppärin kanssa.
Conclusion: Kaikkiin Omppuihin mattanäytöt (not gonna happen)
MacBook Pro 15" • iPhone 6 Plus • PowerBook G4 12"
iPSP kirjoitti:iMaceissa Glossy tosiaan vielä menee, mutta kannettavassa ei, kun on kuitenkin siirreltävästä laitteesta kyse
Minusta tuo menee kyllä juuri toisinpäin. iMac kun on kiinteä laite ja se on hankalampi sijoitella niin ettei heijastele. Läppärin voi kuitenkin helposti kääntää aina niin päin, ettei heijastukset silmiin kulkeudu.
Minä ainakin olen enemmän iPSP'n näkökannan puolella. Minulla on valot ja verhot kiinni, että ei täällä oikeastaan mikään voi heijastua tuosta näytöstä samalla tavalla, kun sitten olen jossain paikassa kannettavan kanssa, jossa en voi kontrolloida ympäristöä. Mieluiten kyllä ottaisin kaikkeen mattanäytöt.
mmmm. näyttäs olevan samaa vikaa tuoressa omassa MBP eessä http://discussions.apple.com/thread.jsp ... 1&tstart=0
Oma mielipiteeni on että ongelma on laitteen virtalähteessä joka ei anna riittävästi tehoa.. no kun ens viikol aikaa puran yhden uuden 15" MBP atomeiks -mittaan ja testaan kaikki komponentit.
Noh macit o maccejä kuin omat pc t on pceitä jotka muuten kaikki ovat min +30% ylikelloilla 24/7..
Viimeksi muokannut Stobex, 3.4.2011 klo 2.08. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Murre kirjoitti:Uskollisesti palvelleet Applen nappikuulokkeet alkavat hajota käsiin, muovit repsottavat jne. Jos kiinnostaa, miksi moisia käytän, niin itselleni ne ovat olleet ylivoimaisesti parhaalta korvassa tuntuvat napit. [...] Ei vaan ole mitään tietoa, että millaiset sitä uskaltaisi tilalle ostaa.
Tarkoitat sellaisia laitteen mukana tulleita? Jos ne on hyvät, osta samanlaiset tilalle. Niitä saa Apple-kaupoista ja storesta eivätkä edes maksa kovin paljon.