Vaikkei nuo olleetkaan kysymyksiä, niin vastaan silti:Fifi kirjoitti:Täällä on siis esitetty, että
1. Windows ei ole vakaa. Väärin, suurimmalla osalla peruskäyttäjistä se kaatuu korkeintaan kerran tai pari vuodessa. Minulla ei ole tainnut kaatua moneen vuoteen.
2. Virustorjunnan hankaluus. Mikä siinä on hankalaa? Se päivittää itseä itseään ja pyörii tuossa minkä pyörii. Mitenkään se ei käytössä näy.
3. Haittaohjelmat. Ei ole kovin suuri homma hankkiutuma niistä eroon. Vaatii kaksi klikkausta hiirellä, sen osaa varmasti jokainen.
Juuri näistä liioitteluista pitäisi päästä eroon. Saattaahan niistä olla vähän vaivaa, mutta kannattaa miettiä, että onko sen vaivan korostaminen ideologisesti ladattua vain onko se ihan todellinen ongelma?
Lisäksi olen sitä mieltä, että Mac on huono peruskäyttäjälle huonon palvelun vuoksi. Siellähän taidetaan jopa olettaa, että suomalaiset puhuvat tarvittaessa englantia. No, useimmat nuoret puhuvat, mutta suuri joukko muuta kansaa ei. Kun aloin näitä Mäc-foorumeita lukea, minulla oli sellainen käsitys, että Mac on vähän kuin sähkövatkain: helppo käyttää ja toimintavarma. Ei se nyt kuitenkaan siltä näytä. Ongelmia on niidenkin kanssa ihan yllin kyllin.
1. Väärin. Windows kaatuu huomattavasti useammin kuin esim. linux tai os x. Tämä on ihan fakta, aiheesta on useitakin testejä.
2. Väärin. Se on hankalaa. Siinä pitää ensinnäkin asentaa se torjunta. Monelle käyttäjälle se on jo liikaa.
3. Väärin. Moni ei tajua mitään mitä tarkoitetaan edes haittaohjelmalla, saatika jos viruskanneri kertoo sellaisen löytäneensä. Olen saanut monta puhelua äidiltä, kun hän kysyy mitä tässä ja tässä tilanteessa tehdään.
Ne eivät ole mitään liioitteluja. Windows on maailman epävakain, reikäisin ja haittaohjelmaisin käyttis. Elä sen kanssa. Minä en enää jaksanut.
ps. Applen tuessa puhutaan normaalisti suomea. On hyvin huonoa tuuria jos palvelunsa saa englanniksi.