Jaa, mun mielestä sillä on aika iso ero onko biisi hidas vai nopea. Sosiaalinen järjestelmä joka perustuu vain iTunes storessa myynnissä olevaan tavaraan. Hmm, kuulostaa aika epäilyttävältä ja pakkohan sitä oli kokeilla. Valitse suomiräp biisi ja saat playlistin täyteen kaupallisinta amerikkalaista räppiä vaikka kirjastosta löytyisi paljon suomalaista ja brittiläistä räppiä. Suomi biisejä rajoittaa tietty se ettei osaa tule koskaan myyntiin iTunesiin, mutta silti. Voisin veikata että mun musamaku eroaa keskiverto amerikkalaisesta aika paljon. Toki kun mulla on iTunesissa 12k biisiä, mahtuu sinne mukaan jos jonkin näköistä silsaa. beaTunes analysoi biisien sisällön ottamatta kantaa esittäjään, myyntimenestykseen tai genreen ja tuottaa sen mukaan toimivan soittolistan. Toki sitä helpottaa se että voi valita useamman biisin jonka mukaan playlist tulee ja haulle voi antaa rajoittavia parametrejä. Ei niin että beaTunes olisi paras mahdollinen ohjelma, vaan että tehokkaampaa teknologiaa on ollut tarjolla jo pidempään.TheKraken kirjoitti:i sen Geniuksen nyt miksikään automaatti DJ:ksi pitänytkään muuttua. BPM ei minusta vaikuta pätkääkään siihen miten joku biisi sopii toisen kanssa yhteen.
Tuo Genius on sosiaalinen järjestelmä. Se hakee käyttäjiltä tietoja kuuntelutottumuksista ja yrittää sen mukaan toimia. Jos siis käyttäjät soittavat tiettyjen bändien 80 ja 250 bpm musiikkia samoilla listoilla, niin se on sitten Geniuksen mielestä hyvä. Geniuksen siis pitäisi muuttua fiksummaksi ajan myötä.
Amerikkalaisten, amerikkalaisille suunnittelema feature. Jos joillain toimii hyvin niin hienoa. Mua häiritsee se ettei joitain bändejä, kuten beatlesia voi playlistille ilmestyä. Se on aika harmi. Mutta Genius Playlistin business plan onkin myydä sidebarissa suositeltuja biisejä, eikä tuottaa hyviä kuuntelunautintoja käyttäjille. Se kun ei tuota rahaa.