Nemesis kirjoitti:
Kun puhutaan "Amigasta", niin monet tuntuvat käsittävän sillä vain sen kotona olleen Amiga 500:n. A500 todellakin oli kotikone. Mutta A1000 ei ollut jokapojan kone. A1000 sitten korvattiin A500:lla ja A2000:lla, ja noista jälkimmäinen olikin jo selkeästi ammattilaistason kone. A3000 ja A4000 olivat vielä selvemmin ammattilaiskoneita. Ero oli siinä, että siinä missä Amiga/Commodore tipahti sinne kuiluun, Apple onnistui pysähtymään parin sentin päähän kuilun reunasta.
Totta, totta. Isot Amigat olivat omaa maataan. Mutta silläpä ei ole kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä, montakohan kappaletta kallista Amigaa Suomeen esimerkiksi myytiin? Jos katsot 80-luvun tietokonejulkaisuja, niin asia asettuu kohdalleen. Amiga-harrastajien mielenkiinnon kohde oli pelit. Piste.
Macintosh säilyi koska siinä oli geneerisen yrityskoneen ominaisuuksia. Excelit, Wordit, FreeHandit, Photoshopit ja Quarkit yms. oli kehitetty nimenomaan sille. Näiden isojen talojen tuen menettäminen oli lähellä yhdessä vaiheessa, se olisi ollut menoa sitten. Monet pitivät sitä jo varmana tuossa -95/-96 vaiheissa. Win95 oli selkeästi vakaampi kuin Copland. Rhapsodylle ilmaantui Amigan verran kehittäjiä (sori, en voinut vastustaa).
KKilponen kirjoitti:
...ja jos liikkuvaan kuvaan mennäänn...ei pidä unohtaa että JurassicParkin efektit tehtiin Quadroilla
Silicon Graphics -armada oli sen elävän kuvan rendauksien takana, laajakangaskuvaa ei tehdä 33 Mhz:n CISC-prossulla.
PS. Amiga on Macintoshin sukua, sen näkee jos siitäkin että samankaltaista entusiasti-kulttia ilmenee. Moniko PC-käyttäjä on innostunut laitteestaan, jos Petteri Järvinen jätetään pois laskuista.