Pientä turhautumista Stevellä ilmassa, tais osua 8)Applen hermostuttavat markkinoita
Jobs hyökkäsi yllättäen kilpailijoita vastaan
Epävarmuus tietotekniikka-alan tilanteesta levisi tiistaina Applen tulosjulkistuksen jälkeen.
Sijoittajat huolestuivat uuden tablettitietokoneen iPadin odotettua heikommasta myynnistä. Laitteesta on odotettu uutta suunnannäyttäjää alalle. Tableteilla voi esimerkiksi katsoa videoita, kuunnella musiikkia, pelata ja lukea kirjoja.
Applen osake syöksyi maanantai-iltana jälkipörssissä peräti 6 prosenttia. Tiistaina alkuillasta vauhtia oli yli 2 prosenttia alaspäin.
Lisää ihmetyksen aihetta saatiin, kun Applen pääjohtaja Steve Jobs hyökkäsi harvinaisella tavalla kilpailijoita vastaan. Jobs murjoi Samsungia ja Delliä siitä, että niiden tablettien näytöt ovat liian pienet. Googlen Android-käyttöjärjestelmää hän haukkui pirstoutuneeksi. Älypuhelinvalmistaja RIM näkyy hänen mukaansa enää Applen taustapeilissä.
iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
-
- Viestit: 10
- Liittynyt: 30.5.2010 klo 13.51
iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
Viesti Kirjoittaja janne.iivarinen »
-
- Viestit: 1533
- Liittynyt: 5.1.2007 klo 19.25
- Paikkakunta: Lappeenranta
Re: iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
Viesti Kirjoittaja kari.patila »
-
- Viestit: 28342
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 12.07
- Paikkakunta: Vantaa
Re: iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
Viesti Kirjoittaja kallekilponen »
http://www.macrumors.com/2010/10/18/app ... rter-ever/
-
- Viestit: 2045
- Liittynyt: 2.11.2006 klo 10.55
Re: iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
Viesti Kirjoittaja L_A_G »
Jos on applen palkkalistoilla tai muuten hyötyy heidän ennätystuloksestaan (esim. optioiden kautta) niin miksipäs ei? Osakemarkkinat, etenkin USA:n osakemarkkinat, ovat yksi suuri hullu kasino johon logiikan ja järjen soveltaminen ei auheuta mitään muuta kuin päänsärkyä.kari.patila kirjoitti:Paras tulos tähän mennessä ja osake laskee. Olisiko tätä pitänyt juhlia?
MacBook Pro (mid 2007) 15" - 2,2 GHz Core 2 Duo - 4 Gt - 320 Gt (7200 RPM) - GeForce 8600 GT
Nokia N9 16Gt
Nikon D3100
iPod Touch 16Gt
-
- Viestit: 2286
- Liittynyt: 17.2.2005 klo 18.59
- Paikkakunta: Tampere
Re: iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
Viesti Kirjoittaja jomppa »
6xiPod +iPhone 15 Pro
AppleTV
Apple Watch S10
-
- Viestit: 34
- Liittynyt: 21.5.2010 klo 8.21
Re: iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
Viesti Kirjoittaja KTa »
Osakkeen lasku varmasti johtuu siitä, että osakkeeseen on lastattu niin paljon odotuksia vs. nykytilanne, että jos ihan mullistavaa ei tule (muutakuuin paras tulos ikinä..), niin osake laskee. On tämä joskus nähty nokiankin kohdalla.
IPadia varmasti menisi enemmän kaupaksi, jos sitä saisi..
-
- Viestit: 494
- Liittynyt: 3.3.2006 klo 13.03
Re: iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
Viesti Kirjoittaja VilleF »
-
- Viestit: 7768
- Liittynyt: 25.2.2004 klo 12.38
- Paikkakunta: Helsinki
Re: iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
Viesti Kirjoittaja Juhani L »
Kannattaa lukea tuo Kallen viittaama Macrumorsin juttu, jossa siterataan suoraan mm. Jobsin lausuntoja. Iltalehden ehkä huonosti englantia taitava toimittaja oli tulkinnut Steven hyökkäävän kilpailijoita vastaan. Aika outo tulkinta, jos lukee sen, mitä Jobs sanoi tulosjulkistamisen yhteydessä.
Kiintoisa ja varmaan aika osuva on Jobsin arvelu siitä, että älypuhelinmarkkinoilla on vain kaksi pääpeluria Apple ja Android. Apple ei lähde iPadin ja iPhonen osalta hintakilpailuun. Miksi lähtisi, menevät kaupaksi muutenkin. Applen motto suunnittelussa ja tavallaan myynnissäkin on "less is more". Mitäpä sitä viidellä USB-portilla tai isolla markkinaosuudella, jos vähemmällä selviää paremmin.
Ehkä Iltalehteä kustantavan Alma Median kannattavuus on niin kuralla, että ainoa tapa välttää hengissä on kirjoittaa tästäkin näin repäisevästi, että saadaan joku ostamaan tuo lehti 8)
-
- Viestit: 2876
- Liittynyt: 2.11.2007 klo 16.40
Re: iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
Viesti Kirjoittaja ManiMicci »
-
- Porttikiellossa
- Viestit: 3689
- Liittynyt: 22.2.2004 klo 19.31
Apple hermostuttaa enemmänkin kilpailijoita
Viesti Kirjoittaja adele »
Jos lukeminen ei suju, ja haluaa itse kuunnella mitä Jobs todella sanoi (joo litterointeja on monessakin paikassa, mutta mikään ei korvaa suoraa omin korvin kuultua puhetta) ja 100%;lla varmuudella tietää missä mennään, kannattaa kuunnella aina osarien julkistusten yhteydessä nauhoitettu conference call, johon Jobs poikkeuksellisesti osallistui (en muista että olisi ollut aiemmin osallistunut). Tiedon alkulähteille hakeutuminen ei tietysti sovi monelle BB-kulttuurin kaikki-tässä-mulle-heti asenteen omaksuneille, jossa operoidaan luulojen ja uskomusten varassa.Juhani L kirjoitti:Kannattaa lukea tuo Kallen viittaama Macrumorsin juttu, jossa siterataan suoraan mm. Jobsin lausuntoja.
http://www.apple.com/quicktime/qtv/earningsq410/
-
- Viestit: 897
- Liittynyt: 5.1.2005 klo 10.16
Re: iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
Viesti Kirjoittaja Nemesis »
and the machine is bleeding to death
-
- Viestit: 22978
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
Re: iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
Ja mitä väliä, osakehan on edelleen reippasti yli 300 taalan ja nousee siitä vielä tämän vuoden loppuun mennessä reilusti.
-
- Viestit: 4367
- Liittynyt: 20.5.2006 klo 14.00
- Paikkakunta: Helsinki
Re: iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
Viesti Kirjoittaja inf »
Nyt kuitenkin (kuten Jobs sanoikin) ovat saaneet linjat kuntoon ja näitähän saa nyt aika pitkälti jo hyllytavarana esim. Jenkeissä, briteissä ja Ranskassa.
-
- Viestit: 781
- Liittynyt: 22.11.2008 klo 15.24
Re: iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
Viesti Kirjoittaja Jukava »
Applen nykyinen tulostaso riittää ehkä about puoleen osakkeen nykyarvosta. P/E on yli kahdenkymmenen (ts. Apple tuottaa markkina-arvolleen alle 5% tuottoa) joten on aivan selvä että lisää rajua kasvua odotetaan.kari.patila kirjoitti:Paras tulos tähän mennessä ja osake laskee. Olisiko tätä pitänyt juhlia?
-
- Viestit: 92
- Liittynyt: 22.1.2008 klo 22.07
- Paikkakunta: Vihti
Re: iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
Viesti Kirjoittaja Veeti »
-
- Viestit: 7768
- Liittynyt: 25.2.2004 klo 12.38
- Paikkakunta: Helsinki
Re: iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
Viesti Kirjoittaja Juhani L »
Joo, totta olet tässä pakkasessa. Kukapa nyt iPadistä olisi kiinnostunut. LG:n näyttöpanelivarastot pullottavat täysinä, kun iPadien kysyntä on nollissa. Kunnon yritykset tekevät vain varmoiksi koettuja tuotteita, uusia tuotekategorioita ei kannata suunnitella. On vain kaksi järkevää sähköistä laskukonetta: suurtietokoneet ja taskulaskimet. Kaikki niiden väliin osuvat tuotteet ovat tuomittuja epäonnistumaan. Kukapa haluaisi tietokonetta omaan kotiinsa, sanoi ATK-jätin DECin pomo Ken Olsen vuonna 1977. Ja kuinka oikeassa hän olikaan.Veeti kirjoitti:Kuka nyt tuollaista kakka ostaisi? Ei Stevekään aina onnistu. Tekisi joko puhelimia tai tietsikoita, mutta ei hybridejä, jolla ei voi soittaa eikä kelpaa tietokoneeksikaan. Onneksi on pakkasaamu ja auton lasit jäässä. Kokeillaan, onko parempi rapsuttimena kuin Air, joka oli yliveto (myös tietokoneena).
-
- Viestit: 781
- Liittynyt: 22.11.2008 klo 15.24
Re: iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
Viesti Kirjoittaja Jukava »
Pettymys nämä myyntiluvut on lähinnä verrattuna niihin kuplapuhaltajiin, joiden mukaan iPad korvaa joka pöytäkoneen ja läppärin, valloittaa maailman ja toimii lääkkeenä syöpään. iPad on tekninen vain yksi tekninen vimpain muiden joukossa, täydentämässä Applen tuotevalikoimaa. Innovatiivinen sellainen ja hyvin menestynyt, mutta siltikin vain vimpain. Muutama muuta luullut osakkeenomistaja piti nyt vaan palauttaa maan pinnalle.
-
- Viestit: 2877
- Liittynyt: 20.11.2007 klo 17.17
Re: iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
Viesti Kirjoittaja EvilPet »
Big up Juhani L!Juhani L kirjoitti:Joo, totta olet tässä pakkasessa. Kukapa nyt iPadistä olisi kiinnostunut. LG:n näyttöpanelivarastot pullottavat täysinä, kun iPadien kysyntä on nollissa. Kunnon yritykset tekevät vain varmoiksi koettuja tuotteita, uusia tuotekategorioita ei kannata suunnitella. On vain kaksi järkevää sähköistä laskukonetta: suurtietokoneet ja taskulaskimet. Kaikki niiden väliin osuvat tuotteet ovat tuomittuja epäonnistumaan. Kukapa haluaisi tietokonetta omaan kotiinsa, sanoi ATK-jätin DECin pomo Ken Olsen vuonna 1977. Ja kuinka oikeassa hän olikaan.Veeti kirjoitti:Kuka nyt tuollaista kakka ostaisi? Ei Stevekään aina onnistu. Tekisi joko puhelimia tai tietsikoita, mutta ei hybridejä, jolla ei voi soittaa eikä kelpaa tietokoneeksikaan. Onneksi on pakkasaamu ja auton lasit jäässä. Kokeillaan, onko parempi rapsuttimena kuin Air, joka oli yliveto (myös tietokoneena).
Nauroin
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
-
- Viestit: 5041
- Liittynyt: 8.7.2005 klo 2.59
Re: iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
Viesti Kirjoittaja Touho »
Vielä paremmin homma toimii, jos/kun uutista ei ole ollenkaan, vaan sellainen voidaan kehitellä ihan itse. Tavanomainen uutinen, hyvä tai huono, on vähän tylsä ja huonosti kannattava, joten sillä ei ole niin merkitystä. Kannattaa puhua pashaa, koska kun ihmiset ovat tarpeeksi tohkeissan, totuudella ei enää ole mitään väliä, ja tabloidit katoavat kauppojen telineistä. Apple -sanan tilalle tuohon voisi vaihtaa melkein minkä vaan tunnetun ja intohimoja herättävän brändin, ja tilanne olisi aivan sama.Juhani L kirjoitti:Jos joku Iltalehden tapainen irtonumeromyynnistä elävä lehti haluaa revitellä Applella, vain huono uutinen myy. Jos sanoo, että Applella menee hyvin, Iltistä ei osteta. Jos sanoo, että Steve hermostui, niin silloin joku saattaa ostaa lehden.
Ei kait tuo nyt mitenkään outo ole, em. mediaformaatti ja sen ansaintamekanismi huomioiden. Se mitä Jobs oikeasti sanoi ei kiinnosta kuin kourallista nörttejä. Ne taas eivät edes osta kyseistä lehteä, paitsi silloin kun sen etusivulla on tavallista upeammat ryntäät.Aika outo tulkinta, jos lukee sen, mitä Jobs sanoi tulosjulkistamisen yhteydessä.
Eikun se on vaan sitä perusbisnestä. Ei Alma tiettävästi ole lähellekään henkitoreissaan, ja pasha myy edelleen mainiosti, kuten aina ennenkin.Ehkä Iltalehteä kustantavan Alma Median kannattavuus on niin kuralla, että ainoa tapa välttää hengissä on kirjoittaa tästäkin näin repäisevästi, että saadaan joku ostamaan tuo lehti 8)
Ihmeen hyvin näyttäisi tällaisten ketjujen aloitusviestit eli trollitkin saavan sitä kaivattua huomiota kerta toisensa jälkeen, vaikka se todellinen asia siellä taustalla olisi kuitattu jo toisessa viestissä aloitusviestin jälkeen. Kyse on osittain samasta ilmiöstä.
-
- Viestit: 120
- Liittynyt: 8.12.2004 klo 10.06
Re: iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
Viesti Kirjoittaja bfh »
iPad on kylläkin maailmanhistorian menestyksekkäin lanseeraus "teknisenä vimpaimena".Jukava kirjoitti: iPad on tekninen vain yksi tekninen vimpain muiden joukossa, täydentämässä Applen tuotevalikoimaa.
-
- Viestit: 781
- Liittynyt: 22.11.2008 klo 15.24
Re: iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
Viesti Kirjoittaja Jukava »
... ja markkinat reagoivat tähän negatiivisesti... eiköhän tämä nimenomaan kerro minkälaiset odotukset siellä oli taustalla, jos tämä on pettymys.bfh kirjoitti:iPad on kylläkin maailmanhistorian menestyksekkäin lanseeraus "teknisenä vimpaimena".Jukava kirjoitti: iPad on tekninen vain yksi tekninen vimpain muiden joukossa, täydentämässä Applen tuotevalikoimaa.
-
- Viestit: 8622
- Liittynyt: 27.7.2007 klo 16.10
Re: iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
Viesti Kirjoittaja Sherukka »
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
-
- Viestit: 1351
- Liittynyt: 11.12.2009 klo 21.11
Re: iPad ei myy, Applen osake 7% alas, Steve Jobs hermostui
Viesti Kirjoittaja jpsuominen »
Tuossa syy miksi en itse koskisi Applen osakkeisiin enää pitkällä tikullakaan. Jotta siitä saisi "omansa pois" pitäisi tuloksen tosiaan suurinpiirtein kaksinkertaistua. Muussa tapauksessa ostat pelkkää kuplaa siinä toivossa, että joku joskus suostuisi maksamaan osakkeesta vieläkin kovemman ylihinnan. No, kasvuvaraa lienee vielä, mutta riittääkö paukut niin pitkälle kuin mitä osakkeen nykyhinta vaatisi on asia erikseen. Melkoinen riskisijoitus tuo on jokatapauksessa tunnuslukujen perusteella.Jukava kirjoitti:Applen nykyinen tulostaso riittää ehkä about puoleen osakkeen nykyarvosta. P/E on yli kahdenkymmenen (ts. Apple tuottaa markkina-arvolleen alle 5% tuottoa) joten on aivan selvä että lisää rajua kasvua odotetaan.kari.patila kirjoitti:Paras tulos tähän mennessä ja osake laskee. Olisiko tätä pitänyt juhlia?
Palaa sivulle “Yleiskeskustelu”
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit