OS X
Muutaman päivän olen tässä uudella iMacilla hyppyyttänyt OSsi X:ää ja vakuuttunut, suorastaan vaikuttunut olen ollut. Ainoastaan Firefox on kerran jumittunut ja sekin eliminoutui kiltisti "Lopeta"-toiminnolla. Ossi X on viihdyttävässä eleganttisuudessaan hymyillytävän hieno. Ylipäätään koko unixin päälle rakennettu systeemi yhdistää mainiosti tiukan spartalaisen koodipohjan nokkelaan näyttävyyteen ja käyettävyyden ergonomiaan. Tiukkaan rajatut käyttäjäoikeudet pitävät paketin kasassa pidemmässäkin juoksussa. Kun kaikki epäillyttävä on lähtökohtaisesti kielletty ja asioita täytyy erikseen sallia. Likimain toisinpäin kuin eräässä witutusta aiheuttavassa käyttiksessa; kaikenlaista pääsee säätämään ja asioita pitää erikseen sulkea pois. "Admin"-käyttäjänä on hyvä skarpata rationaalista puoltaan ja enimmäkseen voi sitten antaa luovemman puolen kukkia ja sisäänkirjautua vähemmän sallivin kättelyoikeuksin.
iMac
Lähes snooker-pöydän kokoinen N ä y t t ö on laajuudessan ja selkeydessään kerrassaan upea. Pienellä käsikalibroinnilla ehostuivat sävyt vielä osuvammin kohdalleen. Näytön kuoret kiiltelevät ja peilaavat ympäristööän, mutta itse näytössä (myös suoran valon) heijastukset haihtuvat hienosti. Tasan päinvastoin kuin yleensä on totuttu; mattakuoret eivät heijasta mitään ja itse kuvaputkelta näkee pahimmillaan oman lärvinsä ja desktopin huonon kollaasivirityksen.
Erittäin hiljainen laitekokonaisuus. Tottahan pientä huminaa hiljaisuuden keskellä kuuluu, mutta hämmästyttävä vaitonainen, varsinkin huomioiden kompaktin litteyden. Näytön omista kuuluttimista pulpahtelevat OSsin hillityn hallitut äänitehosteet ovat myös maulla valittuja, eikä efektejä halua kytkeä pois päältä.
Gigan muistilla myös Ossi X on ripeä kuin elohopea. Monenlaista oppimista on vielä Mac-kuvioista, kyllä tiivis tutustuminen (piiitkän tauonj jälkeen) on saanut suolan todellakin maitumaan mannalta. Onnittelen itseäni oikeasta valinnasta.
muutama miinus:
- äänekäs ja rullaton hiiri (vaikkakin kaunis katsoa, tulee tuplanappinen rullaversion tilalle)
-- ikkunoiden skaalaus vain oik. alakulmasta
--- TM:n iMac-testissä Ossi X:n liki mainitsematta jättäminen (kuvaankaan ei päässyt hän)
---- oma Mac:iin siirtymisen lykkääntyminen
Tuoreen Omputtelijan havaintoja...
Perusasioita jokaiselle Applen tuotteiden käyttäjälle, muun muassa iCloud ja muut pilvipalvelut
3 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 33
- Liittynyt: 10.10.2004 klo 16.08
Tuoreen Omputtelijan havaintoja...
Viesti Kirjoittaja Ape - updated »
-
- Viestit: 28342
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 12.07
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Tuoreen Omputtelijan havaintoja...
Viesti Kirjoittaja kallekilponen »
Onnneksi olkoon. :-D
"If you have to go to sea, it's better to be a pirate than join the navy." -Jobs
-
- Viestit: 306
- Liittynyt: 30.6.2004 klo 14.43
3 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Yleiskeskustelu”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit