Tässä satuin seuraamaan vierestä erästä mielenkiintoista tapahtumaketjua...
Eräs pienyritys on käyttänyt 90%:sti Mac-tietokoneita jo vuosia. Vain palkanlaskentaan käytetty kone on historiallisista syistä ollut PC. Koneita on uusittu satunnaisesti, kun ne ovat vanhentuneet lopullisesti tai hajonneet ja korjaus olisi ollut liian kallista. Keskimääräisen käyttöiän ollessa 5v tienoilla.
No, yritykseen tuli viime vuonna uusi toimitusjohtaja. Ensi töikseen herra ilmoitti, että nyt täälläkin yrityksessä siirrytään vihdoin Windows:iin...
Kuitenkin herra suostui ottamaan toistaiseksi käyttöönsä edellisen toimitusjohtajan PowerBook:in, koska PC:tä ei ollut ja kone on työssä välttämätön. Aikaa kului kuukausi, eikä uusi toimitusjohtaja vieläkään ollut tilannut edes itselleen uutta konetta; mikä on ymmärrettävää, sillä uuden yrityksen johtoon astuminen tuppaa viemään aikaa ja tuo PowerBook kuitenkin toimi ihan hyvin (sähköpostit ja veppismurffaus + wöördit ja ekselit, sekä tietenkin jokaisen toimitusjohtajan perustyökalu poverpointti).
Toinen kuukausi kului sekin ja toimitusjohtajan kotikone (luonnollisesti Windows-käyttöjärjestelmällä) joutui huoltoon, kun se ei enää toiminut. Tuomio oli tyly. Kone on täynnä matoja ja viruksia. Toimitusjohtajan lapset kun konetta pääasiassa käyttivät, eivätkä he olleet mitään nörttejä vaan ihan tavallisia koululaisia. Lasku koneen siivoamisesta, sekä uudesta virustorjunta ja palomuuriohjelmasta pisti tomitusjohtajan miettimään. Hän alkoi kysellä miten asia oli tuolla yrityksessä hoidettu, kun sieltä ei ollut valituksia kuulunut ja koneet olivat toimineet...
...summasummaarum. Menemättä yksityiskohtiin, niin mainittakoon, että kyseinen toimitusjohtaja osti juuri myös kotiinsa uuden iMac:in ja firmaan ei sitten yhtään Windows:ia tule hänen aikanaan!
Tosielämän katkaisin...
Perusasioita jokaiselle Applen tuotteiden käyttäjälle, muun muassa iCloud ja muut pilvipalvelut
3 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 221
- Liittynyt: 24.5.2004 klo 18.58
- Paikkakunta: Kello-koski
-
- Viestit: 657
- Liittynyt: 23.8.2004 klo 14.13
Re: Tosielämän katkaisin...
Viesti Kirjoittaja CaptainNapalm »
No hyvä, että edes jossain noin päin. Yleensä homme menee niin, että mistään mitään ymmärtämättä on vaihdettu Windowsiin ja sitten kun vahinko on jo tapahtunut, on myöhäistä tehdä enää mitään.
-
- Viestit: 4725
- Liittynyt: 8.3.2004 klo 17.38
- Paikkakunta: Helsinki
3 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Yleiskeskustelu”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit