Koetin hieman ryhmitellä kommentteja kokonaisuuksiin ja vastailla niihin parhaani mukaan.
Mietin pitkään itsekin tuota, mutta rajallisen ajan vuoksi oli pakko luopua jostain ja jättää teemavaihdokset toiseen ajankohtaan. Tämän vuoksi en päivitystä valmistellessa myöskään lähtenyt nykyistä teemapakettia kustomoimaan muutamaa pakollista riviä enempää.
Toki!
PhpBB on nykyään (ja itse asiassa muutaman meidän ylihyppäämän version ajan) halunnut sijoittaa linkkilistauksen Pikalinkit-valikon taakse, muutos on tullut siinä kohtaa kun phpBB on saanut tuen responsiivisuudelle. Tavallaan ihan perusteltu muutos mobiilinäkökulmasta, mutta niiden esilläoloon tottuneille toki vähän enemmän kliksuteltavaa.homenamsi kirjoitti: ↑7.1.2021 klo 1.07 - 'Uudet viestit' painike oli aiemmin aina näkyvissä sivun yläosassa. Nyt se on hävinnyt valikkoon 'Pikalinkit' ja vain joskus sivun yläosan painikeketjussa. Joskus ehdottelin sitä sivun yläosan painikerimpsua toistettavaksi myös sivun alaosassa.
Liitteiden käyttöä yksityisviesteissä olen monasti kaipaillut, se on tuiki tarpeellinen uudistus.
Liitteet yksityisviesteissä on kieltämättä ollut toivottu ja erittäin tervetullut uudistus!
Tähän Fixx ehtikin nopeampana jo vastaamaan, uusimpaan lukemattomaan viestiin pääsee punaisen ikonin kautta. Aikaisemmin otsikosta viimeisimpään lukemattomaan viestiin (ja moni muu asia) oli käsin puukotettu teemaan. PhpBB:n koodipuolen uudistuessa taustalla käytännössä kokonaan, kaikki vanhat kustomoinnit sai heittää romukoppaan.
Spämmibotteja vastaan tosiaan tuli uuden version mukana tehokkaammat torjuntavälineet, mutta vuorokaudesta loppui tunnit aukottoman puolustuslinjan pystyttämiseksi. Tänään salkusta on kaivettu ja viritetty rajalle kunnon arsenaali botteja vastaan.
Täällä vapaaehtoisten riveissä on hyvin tilaa, tervetuloa mukaan!
On. Näiden teko jäi yöllä tietoisena uhrauksena siirrettäväksi tälle päivälle. Konehuoneessa tehty taikoja ja nyt toimii jälleen.
Oli, tämä tosin oli teemapaketin silloiseen versioon tehtyjen kustomointien ansiota.
Makuasioita monet näistä toki aina ja keskustelua saadaan varmasti rutkasti lisää siinä kohtaa jos/kun lähdetään tekemään isompia teemamuutoksia. Ajatuksena on kuitenkin paremman ajan kanssa etsiä ja toivottavasti löytää sellaisenaan ilman isoa kustomointia palveleva teemapaketti (jossa saataisiin myös se dark-mode toteutettua). Jokainen puukotus teemaan on aina yksi asia lisää tarkistettavaksi/korjattavaksi foorumin alustan ja teemapaketin päivityksen yhteydessä. Nämä luonnollisesti vie aina oman aikansa, jota tunnetusti vapaaehtoisvoimin toimittaessa on rajallinen määrä.