Tietenkin rikki menneen tilalle saa uuden. Ollaan siksi onnellisessa tilanteessa että mattoja vielä on.ogc kirjoitti:Kiitoksia näistä hienoista tuotteista. Itselläni tosin on ikävästi käynyt niin, että hiirimatto on paketinsisällä hieman taipunut ja pinta on taitekohdasta hieman murtunut, en haluaisi valittaa ,koska omalla vastuullahan nämä hankittiin ja mvi teki hienon työn näiden kanssa, mutta onko mitenkään mahdollista saada tämän vioittuneen tilalle uutta? Jos tämä ei käy niin sitten ei voi mitään, olen silti kiitollinen mukista ja paidasta ja hieman viallisesta matosta
Kiire oli, myönnetään. Omaakin huolimattomuutta. Saman päivän aikana kaikki piti saada lähtemään ja valmiit laatikkokoot eivät sitten sopineetkaan täydellisesti, vaan olivat matoille himpun verran ahtaita. Toinen osa menee sitten postin syyksi, kun lähetyksiä paiskovat.
Yhtään paitaa ei ole sentään vielä matkalla rikottu...
Kukaan ei ole raportoinut että miesten paidat että ovat parempaa kangasta kuin mitä myytiin. Paksuuden luvattiin olevan 150g/m2, mutta enin osa on 200 gramman kangasta. Kesäkuumalla vielä kuumempi, mutta muutoin simppelisti laadukkaampi. Että toivottavasti kelpaa.
Tavaroita saa edelleen. Mukeja on (nyt ihan oikeat kuvat: muki 1, muki 2), mattoja on, paitoja varastolistan mukaan.
http://www.hopeinenomena.net/shop/