Itse olen Officen 2007-versiota (ja sitä aiempia) käyttäneenä huomannut, että täällä paljon mainostettu "kieliopin tarkistus" on lähinnä haitake, jonka ilmoitukset ovat useimmiten vääriä. Toki se osaa joistain perusvirheistä kertoa, mutta ilmeisesti suomi on aivan liian monimutkainen kieli kieliopiltaan, jotta luotettavasti toimiva tarkistus onnistuisi. Oikoluku sen sijaan on hyvinkin kätevä toiminto.Melko Kohtalainen kirjoitti:Ostin työpaikkani tarjoaman Microsoftin Home User Program -ohjelman ("HUP") kautta uusimman Office for Mac 2011:n, ja täytyy sanoa, että olin todella yllättynyt kieliopin tarkistuksen puuttumisesta. Olin pitänyt aivan itsestään selvänä, että totta kai Macin Officessa on suomen kieliopin tarkistus, kun Windows-puolella se on ollut jo iät ja ajat. Olen tottunut sen käyttöön töissä, ja myös yliopistolle suomenkielisiä opinnäytetöitä tehdessäni sain kieliopin tarkistuksesta apua virheiden huomaamiseen. Itse asiassa haluaisin kieliopin tarkistimen kaikkien ohjelmien tekstinsyöttöön, varsinkin Safariin ja Mailiin, joihin joudun suurimman osan tekstistä kotona kirjoittamaan.
MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
-
- Viestit: 2286
- Liittynyt: 17.2.2005 klo 18.59
- Paikkakunta: Tampere
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja jomppa »
6xiPod +iPhone 15 Pro
AppleTV
Apple Watch S10
-
- Viestit: 6
- Liittynyt: 4.1.2011 klo 0.27
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja Melko Kohtalainen »
Ehkä kaiken koodin tulisi todellakin olla vapaata. Teen päivätyöni ohjelmistotuotannon parissa, ja minusta on naurettavaa ja säälittävää, että suomen kielen sanojen taivutuksen osaavaa vapaata tekstihakua ei voi tuosta vain sormia napsauttamalla lisätä mihin tahansa sovellukseen - ei edes vuonna 2011, kymmenen vuotta "2001: Avaruusseikkailu"-elokuvan tekijöiden haaveileman vuosiluvun jälkeen.
-
- Viestit: 4725
- Liittynyt: 8.3.2004 klo 17.38
- Paikkakunta: Helsinki
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja spiidi78 »
Ne on siellä samassa romukopassa, missä on kaikki muutkin mullistavat "innovaatiot", joiden on tarkoitus saada kuva, että tietokone ajattelee kuin ihminen. Näin ei valitettavasti vielä vuonna 2011 ole. Kielioppi on vaikea pala koneelle, koska ihminen ymmärtää sanojen merkityksen ja assosiaation, jota kone taas ei "tajua". Sen tajuamista voidaan yrittää kyllä simuloida jollain tavalla, muttei lähellekään riittävän hyvin.Melko Kohtalainen kirjoitti:Missä ovat ne "uuden sukupolven" oikolukuohjelmat, joita tässäkin artikkelissa peräänkuulutetaan? http://www.tietokone.fi/lehti/tietokone ... elmat_6715
edit: ^^ tulipas unenpöppörössä kirjoitettua, puhuttiinkohan edes samasta asiasta

-
- Viestit: 781
- Liittynyt: 22.11.2008 klo 15.24
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja Jukava »
Minusta on hyvin oleellista puhutaanko nyt juuri ajamisen huippuammattilaisista vai työssään paljon autoa tarvitsevista.Touho kirjoitti: Vertauksen kannalta on oikeastaan samantekevää, oliko siellä automaailman huiput vai tavalliset tieliikenteen ammattilaiset ja muut aktiiviajajat. Logiikka on silti sama. Ne apuneuvot eivät ole sujuvan ja aina turvallisen ajosuoritteen tae, eikä osaamaton kuski kykene optimi- saati huippusuoritukseen edes niillä parhailla apuneuvoilla varustetulla ajokilla.
Word ei ole mikään kirjallisuuden huippuammattilaisten salainen työkalu, josta tavallinen pulliainen ei ymmärrä mitään (vrt. vaikka F1-auto). Se on pikemminkin se perushyvä henkilöauto, jolla paljon matkustava myyntimies tai insinööri taittaa matkaa maantiellä. Heidän ammattitaitonsa ei varsinaisesti liity ajamiseen, mutta ajaminen on muuten työtehtävien kanssa välttämätöntä. Tälläisen työn tekemiseen tarvitaan jonkinlaista ajotaitoa, mutta ei mitään huippuammattilaisen kykyjä. Ei voida sanoa, että jos et kuulu maailman parhaisiin ratinvääntäjiin, olet vain väärällä alalla matkustavaisena myyntiedustajana.
Vaikka jonkinlaista ajotaitoa tehtävässä vaaditaankin, voivat erillaiset (ei kilpa-autoilijoille tarkoitetut) tekniset apuvälineet kuten vaikkapa ajovakaudenhallinta lisätä ajosuoritteen turvallisuutta, vaikka eivät toki ajotaitoa korvaakkaan. Jos saman auto sitten väkisin halutaan viedä radalle kilpakuskin käskettäväksi, voi sama apuväline olla lähinnä edessä, ja parempi kääntää pois päältä.
Samalla tavalla suurin osa Wordilla tekstiä suoltavista ei ole ammattikirjailijoita tai toimittajia, vaan jonkun muun alan ammattilaisia, joiden vain täytyy tuottaa tekstiä tukeakseen sitä varsinaista työtehtäväänsä. Heidän varsinaista ammattiosaamistaan ei ratkaise se, ovatko heidän kirjalliset taitonsa maailman huippua, mutta jonkinlaisista perustaidoista on ehdottomasti hyötyä. Samoin erillaisista (kenties ei ammattikirjailijoille suunniteluista) teknisistä apuvälineistä (kuten kieliopin tarkistuksesta) voi olla hyötyä, vaikka ne huippuammattilaisen tekstintuotossa olisivatkin lähinnä haitaksi.
Kyllä tuo kieliopin tarkistuksen puute varmasti miinus on, vaikka hyvin minäkin olen ilman sitä selvinnyt. Saisivat tosin mikkiksellä muutta tuon ilmoitustekstin tarkistuksen lopusta. Word 2011 sanoo "Kieliasun tarkistus on päättynyt" kun oikoluku saadaan loppuun. Tuo lienee hieman harhaanjohtavaa, kun kieliasua ei nimenomaan tarkisteta millään tavalla.
-
- Viestit: 14641
- Liittynyt: 23.6.2007 klo 15.13
- Paikkakunta: Luumäki
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja KunkkuJ »
Onkohan kärpäsestä päässyt taas tulemaan härkänen? Olen Jukavan kanssa samaa mieltä siitä, että oikeinkirjoituksen tarkistukset ovat hyvä keksintö. Kun paljon kirjoittaa, aina silloin tällöin pääsee niitä virheitäkin tulemaan. Osa niistä on helppo poistaa, kun automaattinen tarkistus merkitsee ne jollain tavalla. Tosin eihän mac-puolellakaan tarvitse tällä hetkellä ilman automaattista tarkistusta olla, Soikko, vai mikä voikko se olikaan, hoitaa tarkistukset sujuvasti myös näitä foorumitekstejä kirjoitellessa. Olisi muuten tehnyt useamman huomautuksen tuosta ylläolevasta Jukavan lainatusta tekstistä.Jukava kirjoitti:
Vaikka jonkinlaista ajotaitoa tehtävässä vaaditaankin, voivat erillaiset (ei kilpa-autoilijoille tarkoitetut) tekniset apuvälineet kuten vaikkapa ajovakaudenhallinta lisätä ajosuoritteen turvallisuutta, vaikka eivät toki ajotaitoa korvaakkaan. Jos saman auto sitten väkisin halutaan viedä radalle kilpakuskin käskettäväksi, voi sama apuväline olla lähinnä edessä, ja parempi kääntää pois päältä.
..... Samoin erillaisista (kenties ei ammattikirjailijoille suunniteluista) teknisistä apuvälineistä (kuten kieliopin tarkistuksesta) voi olla hyötyä, vaikka ne huippuammattilaisen tekstintuotossa olisivatkin lähinnä haitaksi.
Kyllä tuo kieliopin tarkistuksen puute varmasti miinus on, vaikka hyvin minäkin olen ilman sitä selvinnyt...

-
- Viestit: 5041
- Liittynyt: 8.7.2005 klo 2.59
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja Touho »
Sinusta näin voi tosiaan olla, mikä on ihan ok, mutta tuon vertauksen kannalta asia on edelleen melko samantekevää. Kaikki tekevät joskus virheitä, mutta heittäytyminen pelkästään teknisten virheenestolaitteiden varaan vie helposti ojasta allikkoon, oltiin sitten huippuammattilaisia tai tavallisia toljandereita.Jukava kirjoitti: Minusta on hyvin oleellista puhutaanko nyt juuri ajamisen huippuammattilaisista vai työssään paljon autoa tarvitsevista.
Siitä tässä lienee pohjimmiltaan kyse.KunkkuJ kirjoitti: Onkohan kärpäsestä päässyt taas tulemaan härkänen?
Tuosta olivat ilmeisesti kaikki herttaisen yksimielisiä.Olen Jukavan kanssa samaa mieltä siitä, että oikeinkirjoituksen tarkistukset ovat hyvä keksintö. Kun paljon kirjoittaa, aina silloin tällöin pääsee niitä virheitäkin tulemaan.

Kyse olikin enempi painotuksista. Eri ihmiset suhtautuvat varmaan vähän eri tavalla siihen, missä määrin vastuuta omista virheistä voi tai kannattaa ulkoistaa muille, esim. tietokoneohjelmalle.
Etenkään jollekin yksittäiselle mikkisoftan työkalulle, jota ei mäkkipuolella edes ole käytössä. Täällä on siis haukuttu vähän turhankin äänekkäästi väärää puuta. Kukaan ei ole kyseenalaistanut noiden oikolukijoiden hyödyllisyyttä sinänsä.
Mutta itse asia tuli varmaan jo aikaa sitten käsitellyksi. Kukin jatkakoon vaan tyylillään, ja ainahan voi tarvittaessa vaihtaa kokonaan wintoosaan ja Windows-Officeen, jos olo ei muuten helpotu.
-
- Viestit: 6
- Liittynyt: 4.1.2011 klo 0.27
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja Melko Kohtalainen »
-
- Viestit: 5041
- Liittynyt: 8.7.2005 klo 2.59
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja Touho »
Varmaan on, kuten tästä(kin) ketjusta voisi hienovaraisten vinkkien perusteella päätellä.Melko Kohtalainen kirjoitti:Minun mielestäni maailma olisi parempi paikka, jos laadukas nykyaikainen oikoluku olisi saatavilla kaikkiin ohjelmiin, joihin ihmiset joutuvat kirjoittamaan suomenkielistä tekstiä, esimerkiksi Safari-selaimeen ja Office for Mac 2011:een. Onko joku eri mieltä?
Mutta ollos huoleti, maailman mahtuu mielipiteitä, ja elämä jatkuu niistä huolimatta. Toivon mukaan edelleen vain vapaaehtoisesti oikoluettuna.
Sitäpaitsi maailma olisi melkoisen outo ja vähän kammottavakin paikka, jos kaikki olisivat aina kaikesta samaa mieltä, ja kaikki valmiiksi "oikoluettu."
Aivan kuin Pohjois-Koreassa.
-
- Viestit: 14641
- Liittynyt: 23.6.2007 klo 15.13
- Paikkakunta: Luumäki
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja KunkkuJ »
Ja sama oikoluettuna pohjois-korealaisen ohjelman avulla:Touho kirjoitti: Sitäpaitsi maailma olisi melkoisen outo ja vähän kammottavakin paikka, jos kaikki olisivat aina kaikesta samaa mieltä, ja kaikki valmiiksi "oikoluettu."
Aivan kuin Pohjois-Koreassa.
Sitäpaitsi maailma on mukava ja juuri meidän jälkeläisillemme sopiva paikka, koska kaikki ovat aina kaikesta samaa mieltä Suuren Johtajamme kanssa.
-
- Viestit: 22990
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
Ei mua haittais vaikka Officessa oliskin. Tai edes tavutus iWorkissa.Melko Kohtalainen kirjoitti:Minun mielestäni maailma olisi parempi paikka, jos laadukas nykyaikainen oikoluku olisi saatavilla kaikkiin ohjelmiin, joihin ihmiset joutuvat kirjoittamaan suomenkielistä tekstiä, esimerkiksi Safari-selaimeen ja Office for Mac 2011:een. Onko joku eri mieltä?
-
- Viestit: 12881
- Liittynyt: 24.4.2005 klo 23.47
- Paikkakunta: Helsinki
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja homenamsi »
Näihin kehiin pitäisi saada mukaan tuon WinWordin suomenkielen oikoluvun ja kielioppitarkistuksen tehnyt firma - nimi esiintyy siljoonan muun konttibuuttorin joukossa 'tietoja' listalla. Samainen firma on tehnyt ko. Työkalut lähes 10 eurooppalaiselle kielelle MS:n tilaamana. Harmi vaan, ettei MS ole tilannut ko. Toiminnallisuutta Mac-versioihin. Joskus 1990-luvulla yrityksellä oli erikseen kaupan suomenkielen paketti, mutta kysyntä oli ilmeisesti niukkaa.Melko Kohtalainen kirjoitti:Jollakin tavalla masentavaa on minun mielestäni varsinkin se, että kieliopin tarkistuksen kaltaiset edistyneet ominaisuudet eivät tunnu juuri kehittyvän eivätkä leviävän laajalle. Kielikoneen Virkku-teknologia oli aikoinaan markkinoille tullessaan todella lupaava, mutta jämähtikö se jonnekin "poropietari"-kassakaappiin lukkojen taakse, kun ei edes Mac-Officeen ole vaivauduttu sitä lisäämään? (Edit: oletan siis, että Windows-Wordin kieliopintarkistin perustuu ainakin osittain Virkku-teknologiaan.) Puhumattakaan siitä, että perustekniikka ei ole 15 vuodessa näyttänyt ottavan minkäänlaisia harppauksia eteenpäin. Missä ovat ne "uuden sukupolven" oikolukuohjelmat, joita tässäkin artikkelissa peräänkuulutetaan? http://www.tietokone.fi/lehti/tietokone ... elmat_6715
...
Ja firma on siis Helsinkiläis-Turkulainen Lingsoft Oy. Taustalla - niinkuin Virkussakin - on Helsingin yliopiston tietokonelingvistiikan maailmanluokkaa oleva ja sinänsä kieliriippumaton tutkimus 1970-80 -luvulta.
Toinen juttu, Microsoft lisensoi 1980-luvulla Xeroxilta STAR-työasemissa käytetyn 'Wordin', hierarkkisten, periytyvien tyylien konsepti on XeroxPARCin perua, ei MS:n
-
- Viestit: 6
- Liittynyt: 4.1.2011 klo 0.27
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja Melko Kohtalainen »
Sepä se on niin masentavaa, että on tehty hienoa työtä ja sinne se kaikki jää kassakaappeihin pölyttymään, koska "markkinat" takovat enemmän rahaa kiiltävällä potaskalla.homenamsi kirjoitti:Näihin kehiin pitäisi saada mukaan tuon WinWordin suomenkielen oikoluvun ja kielioppitarkistuksen tehnyt firma - nimi esiintyy siljoonan muun konttibuuttorin joukossa 'tietoja' listalla. Samainen firma on tehnyt ko. Työkalut lähes 10 eurooppalaiselle kielelle MS:n tilaamana. Harmi vaan, ettei MS ole tilannut ko. Toiminnallisuutta Mac-versioihin. Joskus 1990-luvulla yrityksellä oli erikseen kaupan suomenkielen paketti, mutta kysyntä oli ilmeisesti niukkaa.

Ja firma on siis Helsinkiläis-Turkulainen Lingsoft Oy.
Sekö se olikin eikä Kielikone. No eivät ainakaan hirveän aggressiivisesti mainosta komponenttejaan.
Eipä taida nykyään paljon yksityistä rahoitusta tulla moiselle akateemiselle haihattelulle? Mitkä ovat kielioppimarkkinoiden kasvuodotukset maailmanlaajuisesti...Taustalla - niinkuin Virkussakin - on Helsingin yliopiston tietokonelingvistiikan maailmanluokkaa oleva ja sinänsä kieliriippumaton tutkimus 1970-80 -luvulta.

Tyylihierarkian hallinta on Wordissä kätketty niin paksuun sumuverhoon, että suurin osa käyttäjistä ei tiedä muuta kuin fontit ja pistekoot.Toinen juttu, Microsoft lisensoi 1980-luvulla Xeroxilta STAR-työasemissa käytetyn 'Wordin', hierarkkisten, periytyvien tyylien konsepti on XeroxPARCin perua, ei MS:n

-
- Viestit: 12881
- Liittynyt: 24.4.2005 klo 23.47
- Paikkakunta: Helsinki
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja homenamsi »
Kyllä Virkku oli Kielikoneen tuote, samoin kuin tavutus-/oikolukuohjelma MORFO. Taisipa Kielikone toimittaa 1980- tai 90-luvulla myös Microsoftille ainakin yhteen Word-versioon tavutuksen ja oikoluvun. Kielioppitarkistusta ei liene ollut. Viimeisimmät 4-5 versiota ovat kuitenkin sisältäneet Lingsoftin komponentit.Melko Kohtalainen kirjoitti:Sekö se olikin eikä Kielikone. No eivät ainakaan hirveän aggressiivisesti mainosta komponenttejaan.homenamsi kirjoitti: ....
Ja firma on siis Helsinkiläis-Turkulainen Lingsoft Oy.
[Noista DOS/WinWordeistä ei ole omakohtaisia kokemuksia kun olen pärjännyt Macin MS Wordin kanssa versiosta 1.1 alkaen (Macintosh Plus) - siinä eleganteinta oli juuri tuo tyylihierarkia, joka viisaasti käytettynä mahdollisti dokumentin rakenteen helpon hallinnan ja itse sisällön siirtämisen dokumentista toiseen siten, että sisältö saa automaattisesti kohdeympäristönsä muotoiluominaisuudet. Silloin olioperustaiset ohjelmointikielet tekivät läpimurtoaan ja 'perintä' oli muutoinkin muodissa. Savuverhosta olen samaa mieltä, ei noita piirteitä hevin hoksaa nykyisistä käyttöliittymistä.]
Toinen, minulle jotain kilelioppitarkistusta tai oikolukua merkittävästi suurempi Office-yhteensopivuuden ongelma-alue on ollut makro/skriptikielen, VBA:n (Visual Basic for Applications) jääminen Officen Mac-versioissa todellakin 90-luvulle. Office 2008:sta se taisi puuttua kokonaan - Office 2011:ssa se on taas mukana, mutta en ole selvillä mikä VBA:n kieliversio on tuettu. Tältä osin kauppias on antanut merkittävästi harhaanjohtavaa tietoa, jos on puhunut 'vastaavasta' tuotteesta. Käytännössähän tämä ongelma koskee erityisesti Excel-malleja ja -sovelluksia.
-
- Viestit: 6
- Liittynyt: 4.1.2011 klo 0.27
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja Melko Kohtalainen »
Kun menen VBA-editoriin Työkalut / Makro / Visual Basic Editor ja otan sen valikosta Excel / Tietoja Microsoft Visual Basicista, niin ikkunassa lukee "Versio 14.0.2 (101115)", auttaako se?homenamsi kirjoitti:Toinen, minulle jotain kilelioppitarkistusta tai oikolukua merkittävästi suurempi Office-yhteensopivuuden ongelma-alue on ollut makro/skriptikielen, VBA:n (Visual Basic for Applications) jääminen Officen Mac-versioissa todellakin 90-luvulle. Office 2008:sta se taisi puuttua kokonaan - Office 2011:ssa se on taas mukana, mutta en ole selvillä mikä VBA:n kieliversio on tuettu.
PC Magazinen jutun kirjoittaja sanoo: "...I can use all the macros I've recorded or written over the years for use in the Windows version", sekä: "This isn't the limited version of VBA familiar from ancient Mac versions of Office, but the full language—minus Windows-specific features. I was able to export my macros from the Windows version of Word and import them into the Mac version, and almost all of them worked perfectly. The only exceptions were the macros that used Windows-only features like the uneditable Protected Mode that the Windows version uses by default when opening files downloaded from the Web." http://www.pcmag.com/article2/0,2817,2369733,00.asp
-
- Viestit: 12881
- Liittynyt: 24.4.2005 klo 23.47
- Paikkakunta: Helsinki
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja homenamsi »
Kiitos vaivannäöstä, tuohan on paras uutinen Officesta pitkään aikaan!
[Edellinen myönteinen juttu taisi olla siirtyminen julkaistuihin dokumenttimäärityksiin (XML) vaikka ainakaan WinWord 2007 esitystavat eivät vielä olleet täysin standardiksi hyväksyttyjen mukaisia.]
-
- Viestit: 22990
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
Kyllä Office v.X:ssä (tulikos se 2002?) vielä oli VBA, siksi se on mulla edelleen käytössä. Seuraavista se sitten purettiin.homenamsi kirjoitti: Toinen, minulle jotain kilelioppitarkistusta tai oikolukua merkittävästi suurempi Office-yhteensopivuuden ongelma-alue on ollut makro/skriptikielen, VBA:n (Visual Basic for Applications) jääminen Officen Mac-versioissa todellakin 90-luvulle. Office 2008:sta se taisi puuttua kokonaan - Office 2011:ssa se on taas mukana, mutta en ole selvillä mikä VBA:n kieliversio on tuettu. Tältä osin kauppias on antanut merkittävästi harhaanjohtavaa tietoa, jos on puhunut 'vastaavasta' tuotteesta. Käytännössähän tämä ongelma koskee erityisesti Excel-malleja ja -sovelluksia.
-
- Viestit: 1209
- Liittynyt: 3.3.2004 klo 19.55
- Paikkakunta: Helsinki
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja Mac Classic »
Oli mukana vielä Office 2004:ssäkin; vasta Office 2008:ssä piti taukoa.MacFinn kirjoitti:Kyllä Office v.X:ssä (tulikos se 2002?) vielä oli VBA, siksi se on mulla edelleen käytössä. Seuraavista se sitten purettiin.
-
- Viestit: 22990
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
-
- Viestit: 1663
- Liittynyt: 16.5.2006 klo 23.09
- Paikkakunta: Lappeenranta
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja honpsu »
2011 toi makrot takaisin?MacFinn kirjoitti:Mikäli nyt muistan oikein, yksi käyttämäni Excel-työkalu toimi vielä v.X:llä mutta ei enää 2004 versiolla eikä myöskään 2008:lla. Tämä tilinpäätösanalyysisofta käyttää Excelin makroja hyvin tehokkaasti.
iPhone 4 32Gb
-
- Viestit: 12881
- Liittynyt: 24.4.2005 klo 23.47
- Paikkakunta: Helsinki
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja homenamsi »
Ongelmana vain oli, etteivät noiden VBA-kielen versiot vastanneet julkaisuhetkellä myynnissä olleen WinOfficen VBA-versiota. Siten kielen uusia piirteitä hyödyntneet makrot eivät toimineet vaikka Officen vuosiluku olisi ollut tuoreempi kuin makrojen kehitysympärisrön WinOfficen. Taisi erkaantuminen tapahtua jo MacOffice 98/WinOffice97-asetelmassa.Mac Classic kirjoitti:Oli mukana vielä Office 2004:ssäkin; vasta Office 2008:ssä piti taukoa.MacFinn kirjoitti:Kyllä Office v.X:ssä (tulikos se 2002?) vielä oli VBA, siksi se on mulla edelleen käytössä. Seuraavista se sitten purettiin.
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit