En tiedä onko tämä ongelma seurausta Leopardiksi päivittämisestä vaiko joku iWebiin tullut erillinen päivitys, pikkuisen kuitenkin risoo... Liekö myös oikea foorumikaan, olisiko pitänyt olla tuolla ongelma -foorumissa.
Eilen ajattelin tehdä pieniä päivityksiä sivustoon jonka olen iWebillä tehnyt (alla uusin iLife '08). Edellisen käyttökerran välillä on sen verran aikaa, että siinä on ehtinyt varmaan tulla jokunen päivitys ja Tiikeri muuttunut Leopardiksi. Yritin vetää suoraan Finderista kuvaa iWebin valmiiseen kuva-alueeseen, mutta eipä tuo kuva enään tarttunut sitten millään. Ei myöskään kopioimisen kautta. Kaiken hyvän lisäksi Finder ikkuna tuntui närkästyvän tästä operaatiosta ja keikahti veto yrityksen päätteeksi vielä alta pois. Aiemmin vetäminen oli ihan ok.
Lisätestissä huomasin, että iWeb hyväksyykin nykyään vain iPhotoon viedyt kuvat. Sitä kautta kuvan laittaminen alueelle onnistui ilman ongelmia. No, tietysti voisin laittaa kuvat iPhotoon ja homma olisi sillä selvä. Vaan kun ei. Mulla on kuvat "perinteisellä tavalla" ihan normaalina kansiorakenteina ja kuvien tuonti sekä ensivaiheen käsittely tapahtuu Lightroomilla. Siksi en mielelläni ala sotkemaan iPhotoa mukaan kuvioon viemään tuplatilaa kuvistani tai varsinkaan Win tyylisesti kikkailemaan (=haluamani kuvat iPhotoon ja iWebiin viennin jälkeen pois iPhotosta).
Kommentteja tästä "ominaisuudesta" tai ratkaisumalleista?
iWeb + Finder, vedä-ja-pudota kuvalle ei toimi
Keskustelua ohjelmista ja Mac App Storesta.
5 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 115
- Liittynyt: 31.8.2007 klo 0.54
- Paikkakunta: Oulu
iWeb + Finder, vedä-ja-pudota kuvalle ei toimi
Viesti Kirjoittaja mtorma »
-
- Viestit: 22982
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
Pikaisen testin mukaan uusin iWeb ja uusin Leopardi ei mulla toimi noin, toiminta on normaalia eli kuvat tulee Finderistä vedä ja pudota tyyliin kivuttomasti.
Aja vaikka se oikeuksien korjaus ja kokeile uudestaan.
Jos se ei auta, asenna iWebin uusin versio (2.0.2) uudestaan. Se onnistuu poistamalla MacintoshHD/Kirjasto/Receipts kansiosta iWeb_202.pkg.
http://www.apple.com/support/downloads/iweb202.html
Aja vaikka se oikeuksien korjaus ja kokeile uudestaan.
Jos se ei auta, asenna iWebin uusin versio (2.0.2) uudestaan. Se onnistuu poistamalla MacintoshHD/Kirjasto/Receipts kansiosta iWeb_202.pkg.
http://www.apple.com/support/downloads/iweb202.html
-
- Viestit: 115
- Liittynyt: 31.8.2007 klo 0.54
- Paikkakunta: Oulu
Viesti Kirjoittaja mtorma »
Jep, pitää varmaan tuo uudelleenasennus testata seuraavana kunhan illalla kotosalla on aikaa.
Oikeuksien korjauksen toki ajelin eilen hetimiten ekana toimenpiteenä, mutta ei auttanut. Antoi vain melkoisen listan jotain herjoja tai ehkä ne oli paremminkin info viestejä, ettei joitain tiedostoja (pääasiassa taisivat sijaita kirjastossa) voitu korjailla koska niitä oli muutettu. Tuo ilmiö on tullut sen jälkeen kun päivitin Tiikerin Leopardiksi.
Oikeuksien korjauksen toki ajelin eilen hetimiten ekana toimenpiteenä, mutta ei auttanut. Antoi vain melkoisen listan jotain herjoja tai ehkä ne oli paremminkin info viestejä, ettei joitain tiedostoja (pääasiassa taisivat sijaita kirjastossa) voitu korjailla koska niitä oli muutettu. Tuo ilmiö on tullut sen jälkeen kun päivitin Tiikerin Leopardiksi.
-
- Viestit: 22982
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
-
- Viestit: 115
- Liittynyt: 31.8.2007 klo 0.54
- Paikkakunta: Oulu
Tilanne onkin toisenlainen..
Viesti Kirjoittaja mtorma »
Noniin... Nyt tuli sitten lähestyttyä ongelmaa uudestaan ja hiukan laajemmin. Vaikuttaisi siltä, että kyllä Finder ja iWeb toimivat ihan oikein, kuin myös esim iWork ohjelmat. Kuvatiedostot yleisesti useilla eri formaateilla tarttuvat ihan hyvin drag-and-drop periaatteella.
Ongelma näyttäisikin olevan juuri näissä tietyissä kuvissa joita ensin kokeilin - ne ovat jotenkin viallisia. Ilmeisesti jokin mielenkiintoinen itseaiheutettu workflow ongelma kuvien käsittelyssä. Näyttää tuo Finderi häipyvän piiloon kun esim. juuri näistä tietyistä fileistä yritän katsoa esim. tietoja. Tarvii siis tehdä kuvat uusiksi.
Joten ilmeisesti no problemos iWebissä.

![Punastuu [:$]](./images/smilies/icon_redface.gif)
Joten ilmeisesti no problemos iWebissä.
5 viestiä
• Sivu 1/1
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit