MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
-
- Viestit: 20
- Liittynyt: 24.11.2010 klo 19.20
MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja nno »
Softa oli melkoinen järkytys. Officea olen käyttänyt niin pitkään kun se on ollut olemassa ja Office for Mac oli todellinen paluu 90-luvulle. Messengerin köyhyyden kanssa nyt pystyy vielä elämään kun ei sillä elantoa hankita, mutta pahin oli Word, jossa ei ole oikolukua. Väärin kirjoitetut sanat se kyllä ilmoittaa kuten about kaikki ilmaisohjelmatkin, mutta kieliopin tarkastus puuttuu kokonaan. Siis jos kirjoitat siis lauseen "Kissat on mukavia", Macin Wordissa se menee läpi kuin väärä raha, kun taas Windowsissa lause korjataan heti "Kissat ovat mukavia".
Mitään muuta järkevää syytä hankkia MS Word ei ole olemassa, kuin kieliopin tarkastus ja Macin Officesta se puuttuu kokonaan. Tosi harhaanjohtavaa, että niitä markkinoidaan samana softana eri käyttöjärjestelmille koska niin ei todellakaan ole! Kun olen ostanut tuotteet firman nimiin, kuluttajasuojaakaan en voi huudella avuksi kun kauppias vaan toteaa, että hän ei pysty ottamaan softaa takaisin vaikka myikin sen väärillä tiedoilla.
Lisäksi sain tietää, että jos olisin ostanut softan 1½ kuukautta myöhemmin, olisin saanut oikeuden päivittää sen veloituksetta Office for Mac 2011 -versioon.
Tänään tiedustelin asiaa niin myyjältä kuin Microsoftilta ja tilanne on tosiaankin tämä: Mitään päivitysversiota ei ole kaupan, jolla voisin päivittää superkalliin muutaman kuukauden vanhan mopon tuoreimpaan Macin Officeen. Uutta täysversiota vaan ostamaan!
Vai kannattaako sittenkään? Kun etsimällä etsin, löysin linkin Office for Mac spekseistä ja niissä kerrotaan, että grammar-tarkistus puuttuu Wordista edelleen. Siis vaikka softapaketin hinta on laskenut pari-kolmesataa, ei se edelleenkään vastaa edes vanhempiakaan Windowsin Officeja.
Löytyykö foorumilta kirjoittajana työskenteleviä tai muita asiasta tietäviä, jotka osaisivat suositella hyvää tekstinkäsittelyohjelmaa Maciin suomen kielen täydellisellä kieliopin tarkastuksella? Vai löytyisikö nykyisen mopo-Officeen lisäpalikkaa, joka hoitaisi saman asian?
Pohdin myös sitä, kannattaisiko hankkia Windows Maciin, jolloin voisi hankkia MS Office for Windowsin? Googlettamalla sattui kohdalle myös Parallers Desktop 6 for Mac, jolla luvataan alustaa Windows-ohjelmien pyörittämiseen. Onko tästä kokemuksia, miten toimii?
OS-käyttöjärjestelmästä en halua kokonaan luopua, koska esim. Adoben Master Collecion pyörii sen päällä. Windowsin hankkimista hidastaa myös se, että sen yhteyteen pitäisi hankkia myös virustorjuntaohjelmisto, joka hidastuttaisi konetta.
Hyviä suosituksia?
-
- Viestit: 3551
- Liittynyt: 6.10.2006 klo 10.08
- Paikkakunta: Helsinki
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja Pis »
Windows-virtuaalikonetta voi käyttää Mac OS X:n sisältä Parallelsilla, VMWare Fusionilla tai Virtualboxilla (ilmainen). Monia Windows-ohjelmia voi samaan tapaan ajaa Mac OS X:n sisällä ilman koko Windows-käyttistä Crossoverilla (http://www.codeweavers.com/products/cxmac/). Kolmas vaihtoehto on asentaa Bootcampin avulla Windows Mac OS X:n rinnalle jolloin Macistä tulee dual boot -systeemi.nno kirjoitti:Pohdin myös sitä, kannattaisiko hankkia Windows Maciin, jolloin voisi hankkia MS Office for Windowsin? Googlettamalla sattui kohdalle myös Parallers Desktop 6 for Mac, jolla luvataan alustaa Windows-ohjelmien pyörittämiseen. Onko tästä kokemuksia, miten toimii?
Edit: Ja itse ongelmaan: en halua ollenkaan vähätellä suomen kielioppitarkistuksen puutetta, mutta oliko tämä tosiaan se syy minkä takia sinusta ohjelma elää vielä 90-lukua? Pistä Microsoftille palautetta ja toivo parasta.
-
- Viestit: 20
- Liittynyt: 24.11.2010 klo 19.20
Palautetta Microsoftille
Viesti Kirjoittaja nno »
Microsoftin tekninen tuki haki pari päivää ratkaisua ongelmaan, miksen saa asetuksista "vihreää alleviivausta" päälle kunnes lopulta huomasivat, et ominaisuus puuttuu softasta kokonaan. Kertoivat että laittavat palautetta Microsoftin sisällä eteenpäin, mutta kielioppitarkastus puuttuu edelleen myös Mac Office Word 2011 -versiosta.
Onhan noissa Windowsin ja Macin Officeissa muutenkin eroa kuin yöllä ja päivällä, mutta tämä nyt oli nyt oman työni kannalta keskein ongelma. Automaattiset tarkastustyökalut vähentävät manaualaisen tarkastuksen tarvetta ja säästävät siten aikaa. Virheitä sattuu kaikille, vaikka kieliopin osaisikin moitteetta.
Tämä puute on ollut yleensä huonosti tiedossa. Esimerkiksi myyjäkin Mac-liikkeessä oli luullut, että Windows ja Mac Office -ohjelmistojen erot ovat vain visuaalisia.
Seuraavasta listasta voi nähdä, että kieliopin tarkastus puuttuu myös Mac-versiossa monissa muissakin kielissä kuin suomessa:
http://mac2.microsoft.com/help/office/1 ... 9286ef5d10
-
- Viestit: 13
- Liittynyt: 23.11.2010 klo 10.35
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja jägermeister »
Mutta tietenkin makunsa ja tarpeensa kullakin. Itse olen kuitenkin ollut todella tyytyväinen Office for Mac 2011 pakettiin, ero on kuin yöllä ja päivällä edelliseen versioon.
-
- Viestit: 1209
- Liittynyt: 3.3.2004 klo 19.55
- Paikkakunta: Helsinki
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja Mac Classic »
-
- Viestit: 20
- Liittynyt: 24.11.2010 klo 19.20
Näistä oppii & jaetaan tietoa
Viesti Kirjoittaja nno »
Taidanpa kokeilla tuota Windows-virtuaalikonetta ja hakea sen päälle trialin, jos sattuisikin pelittämään hyvin.
Kiva kuulla, että MS Office 2011 for Mac on edistynyt versiosta 2008, mutta Windows Officet taitavat siltikin olla reilusti edistyneempiä. Tuskin olisin näin pahasti pettynyt, ellen sattuisi olemaan vanha Windows-käyttäjä, joka vaan on tottunut parempaan. Ominaisuuksien supistumiseen on vaikea suhtautua. Vähän sama, kuin Toyota Corollalle julkistettaisiin uusi malli vuodelle 2011, joka tekniikaltaan vastaisikin vuosimallia 2001. Älämölöhän siitä syntyisi.
Noh, tässä nyt tuli maksettua oppirahoja ja opetus on ollut, että aina ennen ostopäätöstä kannattaa ladata trial ja testata ohjelmaa reilusti. Myyjät eivät tietenkään tällaista menettelyä lähde automaattisesti suosittelemaan, koska heille kannattavinta on saada kaupat kloussattua nopeasti.
Niin, ja googlettaa myös aina kannattaa, jos löytyisi muiden kokemuksia. Motiivini kirjoittamisessa on tosiaankin ollut vastausten saamisen ohella myös jakaa tietoa, ettei muiden tarvitse samalla tavalla kantapään kautta kokea.
-
- Viestit: 528
- Liittynyt: 12.3.2009 klo 10.15
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Näistä oppii & jaetaan tietoa
Viesti Kirjoittaja Rodeo Clown »
Tässäkään kohtaa Microsoftin logiikkaa ei täysin ymmärrä - Office for Macistahan ei taida saada minkaanlaisia kokeiluversioita, vaikka Windows-puolella onnistuu niin Officen kuin uusien käyttisten testaus (ainakin beta- ja RC -vaiheessa).nno kirjoitti:
Noh, tässä nyt tuli maksettua oppirahoja ja opetus on ollut, että aina ennen ostopäätöstä kannattaa ladata trial ja testata ohjelmaa reilusti.
-
- Vuoden Homppulainen 2009
- Viestit: 20319
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 22.31
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja Repe Ruutikallo »
![Neutraali [:|]](./images/smilies/icon_neutral.gif)
Erään sortin tekstityöläinen vaikka olen, en koskaan ole kaivannut ohjelman tekemää kieliopin korjailua. Windows-Wordia on toki tullut käytettyä sitäkin sen verran että kokemusta moisesta on. Joka tapauksessahan kaikki on oikoluettava tarkkaan ennen julki näyttämistä. En myöskään halua, että tehokeinotteluun tai valittuun tyylilajiin liittyvät tahalliset virheet tarttuvat tiukasti ohjelman hampaisiin. Mitähän Windows-Word olisi sanonut Paavo Haavikolle, joka käytti niin minimalistisesti pilkkuja että heikompaa taatusti hirvitti?
Ajattelen vähän niin, että jos en osaa kielioppia itse riittävän hyvin, olen luultavasti väärällä alalla. Tällä en tarkoita, että kaikkien muiden olisi ajateltava samoin...
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
-
- Viestit: 20
- Liittynyt: 24.11.2010 klo 19.20
Ammattilaisiako?
Viesti Kirjoittaja nno »
Näin vaan kävi. Korostin kyllä asiaa ostotilanteessa, se ei voinut jäädä epäselväksi.Repe Ruutikallo kirjoitti:En voi kuin ihmetellä, maksetaanko oikein palkkaa Mac-myyjälle joka ei tiedä ettei Macin Wordissa ole kieliopin tarkastusta. Se oli vissiin vain töissä siellä.![]()
Lähtökohtaisestihan sitä olettaisi Mac-kaupan myyjän olevan aiheen asiantuntija tai vähintäänkin myöntävän reilusti, ettei tunne ohjelman ominaisuuksia. Suurin virhe hommassa oli se, että Mac Office myytiin samana softana kuin Win Office.
Jatkossa paikallisen yrittäjän tukemisen sijasta suuntaankin hakemaan tarvikkeet ja ohjelmat Maciin 100 km etelään eli Helsingistä.
Tekstinkäsittelyohjelma ei ole isäntä vaan renki, joka ehdottaa ja kirjoittaja tekee päätökset, millä mennään. Kyllä se minusta vaan helpottaa työtä, että virheitä pompsahtelee automaattisesti bongattavaksi. Ja tietysti, tottakai pitää myös oikolukea!Repe Ruutikallo kirjoitti: Erään sortin tekstityöläinen vaikka olen, en koskaan ole kaivannut ohjelman tekemää kieliopin korjailua. Windows-Wordia on toki tullut käytettyä sitäkin sen verran että kokemusta moisesta on. Joka tapauksessahan kaikki on oikoluettava tarkkaan ennen julki näyttämistä. En myöskään halua, että tehokeinotteluun tai valittuun tyylilajiin liittyvät tahalliset virheet tarttuvat tiukasti ohjelman hampaisiin. Mitähän Windows-Word olisi sanonut Paavo Haavikolle, joka käytti niin minimalistisesti pilkkuja että heikompaa taatusti hirvitti?
Ajattelen vähän niin, että jos en osaa kielioppia itse riittävän hyvin, olen luultavasti väärällä alalla. Tällä en tarkoita, että kaikkien muiden olisi ajateltava samoin...
En ole ikinä ajatellut sillä tavalla, että jos pidän softassa oikolukua päällä tai arvostan sen olemassaoloa, se tarkoittaisi sitä etten hallitsisi kielioppia ja olisin väärällä alalla. Pidän ajatusta vähän hassuna.
-
- Viestit: 5892
- Liittynyt: 10.3.2005 klo 2.39
Re: Näistä oppii & jaetaan tietoa
Viesti Kirjoittaja kermit »
Office 2011 trial ilmestynee joskus myöhemmin, vielä sitä ei ole.Rodeo Clown kirjoitti:Tässäkään kohtaa Microsoftin logiikkaa ei täysin ymmärrä - Office for Macistahan ei taida saada minkaanlaisia kokeiluversioita, vaikka Windows-puolella onnistuu niin Officen kuin uusien käyttisten testaus (ainakin beta- ja RC -vaiheessa).
-
- Viestit: 937
- Liittynyt: 5.6.2006 klo 13.48
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Näistä oppii & jaetaan tietoa
Viesti Kirjoittaja morbusg »
Joo mut näyttäkää mistä löytyy kokeiluversio (ihan mistä vaan versiosta)?kermit kirjoitti:Office 2011 trial ilmestynee joskus myöhemmin, vielä sitä ei ole.Rodeo Clown kirjoitti:Tässäkään kohtaa Microsoftin logiikkaa ei täysin ymmärrä - Office for Macistahan ei taida saada minkaanlaisia kokeiluversioita, vaikka Windows-puolella onnistuu niin Officen kuin uusien käyttisten testaus (ainakin beta- ja RC -vaiheessa).
-
- Viestit: 364
- Liittynyt: 29.10.2005 klo 18.44
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja venit »
Macin Pages (? sekös se olikin) on aika fiksu, aavistuksen logiikka on erilainen, mutta ainakin minun mielestä kelpo ja hyvä. Ai niin...se kielioppi...no joo.
Että tällainen kokemus.
-
- Viestit: 5892
- Liittynyt: 10.3.2005 klo 2.39
Re: Näistä oppii & jaetaan tietoa
Viesti Kirjoittaja kermit »
2008:n trial on ilmeisesti jos poistettu. http://www.microsoft.com/mac/ on kuitenkin osoite. Laita Googleen "office 2008 trial" niin löytyy kyllä linkkejä, että sellainen on ollut tarjolla.morbusg kirjoitti:Joo mut näyttäkää mistä löytyy kokeiluversio (ihan mistä vaan versiosta)?
Win-versio (2010) http://office.microsoft.com/en-us/try/
-
- Viestit: 20
- Liittynyt: 24.11.2010 klo 19.20
Vaihto Microsoftista Open Officeen?
Viesti Kirjoittaja nno »
Aikamoisia jekkuja joo.venit kirjoitti:Olikohan se vain MS:lta pikku jekku viesti: Windowssilla toimii paremmin. .
Maciin siirtyessä olin ollut pitkään uskollinen Microsoft-asiakas, joka halusi jatkaa tutun hyvän tuoteperheen kanssa. Tunsin itseni tosi petetyksi Microsoftin puolesta: sikakallis softa, joka on ihan kuraa. Että kiitos vaan tästä asiakkaan arvostamisesta!
Jos Mac-piireissä MS on ollut jo ennestään huonossa valossa, miksi ihmeessä viimeisetkin kannattajat pitää käännyttää Microsoft-vastaisiksi? Eikö olisi viisaampaa tehdä kunnon tuotteita ja tarjota rahalle vastinetta.
Mutta käytännön kysymykseen: Onkohan Macin MS Office / Wordissa mitään merkittävää eroa, kun verrataan Open Officeen?
-
- Vuoden Homppulainen 2009
- Viestit: 20319
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 22.31
Re: Vaihto Microsoftista Open Officeen?
Viesti Kirjoittaja Repe Ruutikallo »
Open/LibreOfficessa on mukana mm. piirrosohjelma...nno kirjoitti: Mutta käytännön kysymykseen: Onkohan Macin MS Office / Wordissa mitään merkittävää eroa, kun verrataan Open Officeen?
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
-
- Viestit: 5041
- Liittynyt: 8.7.2005 klo 2.59
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja Touho »
Tuosta olen kyllä samaa mieltä. Siis siitä MS Officen ostamisesta nimenomaan kirjoittamista varten, en niinkään sen mäkin ostamisesta.nno kirjoitti:Tein kesäkuussa 2010 kenties elämäni huonoimmat kaupat, kun hankin paikalliselta mäkkikauppiaalta uuden kannettavan ja siihen MS Officen business-version hintaan n. 550 €.
Jos MS Wordin ostaisi / voisi ostaa erikseen, tuossa voisi ehkä olla pienenpieni järjenhäivähdys. Pelkästään joku kieliopin tarkastus ei minusta ole alkuunkaan järkevä syy hankkia kokonaista MS Office -pakettia.Mitään muuta järkevää syytä hankkia MS Word ei ole olemassa, kuin kieliopin tarkastus
MS Office on ohjelmapaketti, joka on suunnattu nimensä mukaisesti etenkin toimistokuutioissaan nyhertäville/ahertaville toimistotyöntekijöille monitoimityökaluksi. Pelkkään kirjoittamiseen on olemassa parempia ja sopivampia työkaluja, itse kunkin tarpeen mukaan. Miksi ihmeessä raahata mukanaan kokonaista office-pakettia, jos tarve on pelkälle tekstinkäsittelyohjelmalle? Olen kaiketi jauhanut aiheesta ennenkin, mutta edelleenkin tuo touhu pakkaa ihmetyttämään aina välillä.
Työkseen kirjoittaville on etenkin mäkkipuolella runsaasti erilaisia vaihtoehtoja. Myös tavanomaisia tekstinkäsittelyohjelmia ilman muuta office-ryönää löytyy ihan valita asti. Hintahaitarikin asettuu yleensä sinne MS Wordin edullisemmalle puolelle, jostain täydestä MS Officesta nyt puhumattakaan.
Toki moni ammattikirjoittajakin käyttää edelleen MS Wordia, mutta ei välttämättä pelkästään sitä, ja useissa tapauksissa sen MS Wordin käyttö on kiinni tottumuksesta ja laiskuudesta minkään uuden kokeiluun kuin mistään olosuhteiden pakosta.
Useimmat OS X:lle kirjoitetut teksinkäsittelyohjelmat osaavat myötäillä MS-maailmaa, eli kääntää tekstit Windowsin ja MS Wordin ymmärtämään muotoon. Mikä lienee useimmissa tapauksissa riittävä ratkaisu, ainakin jos tiedoston varsinainen sisältö on itse dokumentin (MS-standardin mukaista) ulkoasua tärkeämpi asia.
Täydelliseen kieliopin tarkistukseen en nyt ota kantaa, koska sellaista ei ole olemassakaan. Lisäksi tuo kieliopin tarkistus lienee vähän makuasia ja tottumuskysymys, ja eri kirjoittajilla on monesti hiukan erilaiset tarpeet sen kuten monen muunkin toiminnallisuuden suhteen.Vai kannattaako sittenkään? Kun etsimällä etsin, löysin linkin Office for Mac spekseistä ja niissä kerrotaan, että grammar-tarkistus puuttuu Wordista edelleen. Siis vaikka softapaketin hinta on laskenut pari-kolmesataa, ei se edelleenkään vastaa edes vanhempiakaan Windowsin Officeja.
Löytyykö foorumilta kirjoittajana työskenteleviä tai muita asiasta tietäviä, jotka osaisivat suositella hyvää tekstinkäsittelyohjelmaa Maciin suomen kielen täydellisellä kieliopin tarkastuksella? Vai löytyisikö nykyisen mopo-Officeen lisäpalikkaa, joka hoitaisi saman asian?
Nuo ohjelmalliset tarkastajat taitavat parhaimmillaankin puuttua lähinnä syntaktisiin virheisiin, joten pelkästään niiden varaan ei kirjoitettavan tekstin ulkoasua voi jättää kuitenkaan. Toiminnon hyödyllisyys tai käytettävyys lienee kiinni myös kirjoitustyylistä ja tarpeista.
Eli esim. nopeasti kyhättävän lehtijutun tai blogin kirjoittajan työskentelytyyli, tarpeet ja työvaiheet ovat vähän erilaisia kuin vaikka kokonaisen romaanin kirjoittajan. Samoista syistä erilaisissa kirjoitushommissa ja -tyyleissä kovin äkäisestä ja automaattisesta oikolukijasta voisi olla joskus enemmän haittaa kuin hyötyä. Mutta ei liene tarpeen mennä tämän enempää sivuraiteelle varsinaisesta aiheesta, kunhan itse vastauksen kannalta oleelliset perustelut tulivat mainittua.
Toisin sanoen tuo "täydellinen kielipoin tarkastus" poislukien noita erilaisiin kirjoitustarpeisiin räätälöityjä ja itse kunkin makuun sopivia tekstinkäsittelyohjelmia ja muita kirjoitussoftia lienee enemmän kuin tusina, eikä siinä tusinassa ole vielä yhtäkään office-paketin tekstinkäsittelyohjelmaa, kuten MS/Open Officen teksturia tai edes iWorkin Pagesia.
Aiheesta on jo lukuisia ketjuja ennestäänkin, ja noita eri tarpeisiin ja tyyleihin sopivia softia on lueteltu niissä lyhyen (tai pitemmän) kuvauksen ja käyttökokemusten kera. Jos asia oikeasti kiinnostaa, kannattaa siis kokeilla vaikka foorumin hakutoimintoa.
Toisaalta aiheen käsittelyn kannalta olisi avuksi, jos valottaisit tuota varsinaista tarvettasi hiukan tarkemmin, siis se "täydellinen" oikoluku poislukien. Eli millaista se työksesi kirjoittaminen noin tarkemmin kuvattuna on, ja millaista työkalua oikeasti tarvitset.
Edelleen, jos se varsinainen tarpeesi oli lähinnä kirjoitustyökalun käyttö, ei moisessa hommassa olisi minusta mitään mieltä. Eikä se olisi kovin kustannustehokastakaan. Samoten se kuormittaisi tarpeettoman paljon sen Macin resursseja, varsinkin kun siihen kirjoittamiseen on olemassa hyviä OS X-natiiveja työkaluja ihan valita asti.Pohdin myös sitä, kannattaisiko hankkia Windows Maciin, jolloin voisi hankkia MS Office for Windowsin? Googlettamalla sattui kohdalle myös Parallers Desktop 6 for Mac, jolla luvataan alustaa Windows-ohjelmien pyörittämiseen. Onko tästä kokemuksia, miten toimii?
Jos taas ne Windows -maailma ohjelmineen ja MS Officeineen ovat se olennaisin juttu koko asiassa, silloin saattaisi se tavallinen Windows-kone eli wintoosa olla järkevin vaihtoehto. Jos taas käytössä on Mac ja OS X, olisi minusta loogisempaa ja järkevämpää etsiä omiin tarpeisiin nk. OS X -natiivit työkalut.
Sellaisia kyllä löytyy, ja useimmista myös ne kokeiluversiot. Kunhan vaan malttaa irrottautua siitä täysin tarpeettomasta MS (Office) -riippuvuudesta. Ei se uusiin asioihin tottuminen nyt niin kamalaa ole.
-
- Viestit: 4450
- Liittynyt: 6.10.2004 klo 22.42
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja Fixx »
Ja sitten vielä hyvä synonyymisanakirja on sekin tosi hyödyllinen ilmaisujumin sattuessa.
-
- Viestit: 130
- Liittynyt: 19.1.2009 klo 8.32
- Paikkakunta: Tampere
Re: Ammattilaisiako?
Viesti Kirjoittaja Henkali »
Mikäli olet hommaamassa virtuaalikonetta ja siihen MS Officea, pistäisin kyllä myyjän suuntaan vaatimuksia lisenssin vaihdosta. Lähtökohtaisestihan tuotteessahan on virhe, ellei se vastaa sovittua Linkki. Luulisi myyjäliikkeenkin suostuvan moiseen, varsinkin kun asiasta on nimenomaan ollut puhetta. En tiedä, että miten ohjelmalisenssien kanssa peruutukset onnistuu, mutta myyjän luvatessa toimintoa jota ei olekaan (tai ei sano, että sitä ei ole ostajan olettaessa), luulisi myyjän ottavan omasta virheestään takkiin sen.nno kirjoitti: Näin vaan kävi. Korostin kyllä asiaa ostotilanteessa, se ei voinut jäädä epäselväksi.
Mutta tietämättä kuluttajansuojalakia sen kummemmin, en tiedä, että onko vaatimuksille oikeasti perustetta vai olisiko luotettava vain myyjän hyvään tahtoo, haluun säilyttää maine ja hyvä asiakassuhde.
--
Henry
-
- Vuoden Homppulainen 2009
- Viestit: 20319
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 22.31
Re: Ammattilaisiako?
Viesti Kirjoittaja Repe Ruutikallo »
Heti alussahan sanottiin, että ostaja on firma eikä kuluttaja.Henkali kirjoitti:
Mutta tietämättä kuluttajansuojalakia sen kummemmin, en tiedä, että onko vaatimuksille oikeasti perustetta vai olisiko luotettava vain myyjän hyvään tahtoo, haluun säilyttää maine ja hyvä asiakassuhde.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
-
- Viestit: 130
- Liittynyt: 19.1.2009 klo 8.32
- Paikkakunta: Tampere
Re: Ammattilaisiako?
Viesti Kirjoittaja Henkali »
Ah, enpäs huomannut koko hommaa. Ja uudelleen koko aloituksen lukiessa toki käy ilmi myös se, että kukaan ei ole halukas hyväntahtoisuuttaan tulemaan vastaan. Harmillista konsanaan.Repe Ruutikallo kirjoitti:Heti alussahan sanottiin, että ostaja on firma eikä kuluttaja.Henkali kirjoitti:
Mutta tietämättä kuluttajansuojalakia sen kummemmin, en tiedä, että onko vaatimuksille oikeasti perustetta vai olisiko luotettava vain myyjän hyvään tahtoo, haluun säilyttää maine ja hyvä asiakassuhde.
-
- Viestit: 20
- Liittynyt: 24.11.2010 klo 19.20
Kuluttajakauppa vs. bisneskauppa
Viesti Kirjoittaja nno »
Jos olisin ostanut tuotteen yksityishenkilönä, kuluttajasuoja olisi tullut taakseni ja vaatinut kaupan purkua. Uhkana tässä olisi kauppiasta kohtaan ollut se, että kuluttajavirasto julkaisee ns. mustia listoja yrityksistä, jotka eivät noudata heidän päätöksiään. Painostus on siis melko suuri.
MInusta kyseinen firma osoitti kyllä sellaista ammattitaidottomuutta ja epäluotettavuutta, että en tule hankkimaan sieltä jatkossa enää mitään ja varoitan ystävänikin.
Yrittäjänä en ymmärrä moista toimintaa alkuunkaan. Minulle omassa liiketoiminnassamme on kunnia-asia, että asiat hoidetaan oikein ja mahdollisista mokista otetaan täysi vastuu. Noh, meillä asiakassuhteet ovatkin todella pitkäaikaisia ja markkinointikin toimii nykyään pitkälti puskaradion kautta...
Henkali kirjoitti:Ah, enpäs huomannut koko hommaa. Ja uudelleen koko aloituksen lukiessa toki käy ilmi myös se, että kukaan ei ole halukas hyväntahtoisuuttaan tulemaan vastaan. Harmillista konsanaan.Repe Ruutikallo kirjoitti:Heti alussahan sanottiin, että ostaja on firma eikä kuluttaja.Henkali kirjoitti:
Mutta tietämättä kuluttajansuojalakia sen kummemmin, en tiedä, että onko vaatimuksille oikeasti perustetta vai olisiko luotettava vain myyjän hyvään tahtoo, haluun säilyttää maine ja hyvä asiakassuhde.
-
- Viestit: 20
- Liittynyt: 24.11.2010 klo 19.20
Ei Officea vain Wordin vuoksi.
Viesti Kirjoittaja nno »
MS Word on minulle kirjoittajana keskeisin työkalu. PowerPoint ja Excel ovat myös välttämättömiä, vaikka niitä nyt ei joka päivä tarvitsekaan. Yrittäjälle koko Office-paketin hankkiminen on yleensä järkevä valinta, koska tiedostot kuitenkin sinkoilee puolin ja toisin juuri siinä muodossa.Touho kirjoitti:Tuosta olen kyllä samaa mieltä. Siis siitä MS Officen ostamisesta nimenomaan kirjoittamista varten, en niinkään sen mäkin ostamisesta.nno kirjoitti:Tein kesäkuussa 2010 kenties elämäni huonoimmat kaupat, kun hankin paikalliselta mäkkikauppiaalta uuden kannettavan ja siihen MS Officen business-version hintaan n. 550 €.
Jos MS Wordin ostaisi / voisi ostaa erikseen, tuossa voisi ehkä olla pienenpieni järjenhäivähdys. Pelkästään joku kieliopin tarkastus ei minusta ole alkuunkaan järkevä syy hankkia kokonaista MS Office -pakettia.Mitään muuta järkevää syytä hankkia MS Word ei ole olemassa, kuin kieliopin tarkastus
MS Office on ohjelmapaketti, joka on suunnattu nimensä mukaisesti etenkin toimistokuutioissaan nyhertäville/ahertaville toimistotyöntekijöille monitoimityökaluksi. Pelkkään kirjoittamiseen on olemassa parempia ja sopivampia työkaluja, itse kunkin tarpeen mukaan. Miksi ihmeessä raahata mukanaan kokonaista office-pakettia, jos tarve on pelkälle tekstinkäsittelyohjelmalle? Olen kaiketi jauhanut aiheesta ennenkin, mutta edelleenkin tuo touhu pakkaa ihmetyttämään aina välillä.
Helppous on myös yksi argumentti. Saahan monissa muissakin ohjelmissa tallennettua Save as -toiminnon kautta esim. Word-muotoon, mutta on se vaan niin paljon hitaampaa kun tiedostojen kanssa pelataan pitkät päivät.
Hauska määritelmä muuten tuo toimistokuutiossa nyhertävä ja ahertava toimistotyöntekijä, en olekaan osannut aiemmin nähdä itseäni ja työtäni aivan tuolla tavalla!
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
-
- Viestit: 22990
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
Re: MS Office for Mac edelleen 90-luvulla?
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
Uusimmassa iWorkissa tuo on helpompaa, ei tarvii tallentaa siihen Word-muotoon, Pages tekee sen suoraan sun lähtevään mailiin.Saahan monissa muissakin ohjelmissa tallennettua Save as -toiminnon kautta esim. Word-muotoon, mutta on se vaan niin paljon hitaampaa kun tiedostojen kanssa pelataan pitkät päivät.
-
- Viestit: 20
- Liittynyt: 24.11.2010 klo 19.20
Word-tiedostojen aukeaminen iWorksissa
Viesti Kirjoittaja nno »
Onko kokemusta, miten hyvin iWorksissa aukeaa eri versioiden Windows Word -tiedostot? Niitäkin saattaa olla liikenteessä vaikka miltä vuodelta....MacFinn kirjoitti:Uusimmassa iWorkissa tuo on helpompaa, ei tarvii tallentaa siihen Word-muotoon, Pages tekee sen suoraan sun lähtevään mailiin.Saahan monissa muissakin ohjelmissa tallennettua Save as -toiminnon kautta esim. Word-muotoon, mutta on se vaan niin paljon hitaampaa kun tiedostojen kanssa pelataan pitkät päivät.
-
- Viestit: 1708
- Liittynyt: 14.9.2010 klo 16.14
Re: Kuluttajakauppa vs. bisneskauppa
Viesti Kirjoittaja OmenaOnPunainen »
Perehtymättä valituksiisi kovinkaan syvällisesti:nno kirjoitti:Lakihan on aivan sama, mutta kun ostajana on firma, oikeuksiaan pitäisi lähteä oikeuden kautta penäämään.
Jos olisin ostanut tuotteen yksityishenkilönä, kuluttajasuoja olisi tullut taakseni ja vaatinut kaupan purkua. Uhkana tässä olisi kauppiasta kohtaan ollut se, että kuluttajavirasto julkaisee ns. mustia listoja yrityksistä, jotka eivät noudata heidän päätöksiään. Painostus on siis melko suuri.
En usko, että olisit saanut sympatiaa kuluttajaviranomaisilta. Se, että oletit Mac-version olevan toiminnoiltaan sama kuin Windows-versio kuuluu periaatteessa ryhmään "caveat emptor".
Se, onko myyjä todella sanonut jotain ja että molemmat osapuolet ovat yksimielisiä siitä, mistä puhutaan, on hankala juttu osoittaa.
Niin siis: olen MS Officen käyttäjä, Mac Plussa-ajasta saakka Wordillä (versio 1) kirjoittanut. En kuitenkaan, ammattikirjoittajana, kaipaa mitään oikolukua tai varsinkaan kieliopillisia neuvoja tietokoneohjelmalta.
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit