Apple Music, iTunes ja albumin toisto alusta loppuun
Keskustelua ohjelmista ja Mac App Storesta.
9 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 11
- Liittynyt: 18.3.2012 klo 14.51
Apple Music, iTunes ja albumin toisto alusta loppuun
Viesti Kirjoittaja psil »
Ehdin jo tottua siihen, ettei lenkillä tarvitse pitää mukana kuin yhtä laitetta, jos haluaa samanaikaisesti mitata suoritusta ja kuunnella musiikkia. Toisinaan soittolistojen teko palvelee jotain tarkoitusta, mutta kuuntelen musani mieluiten siinä muodossa, jossa artisti on sen julkaissut - eli järjestyksessä albumin ensimmäisestä kappaleesta viimeiseen. Apple Musicin asennuksen jälkeen vaikuttaa siltä, ettei levyn kuuntelu alusta loppuun enää onnistu iPhonella, ellei biiseistä kasaa erikseen soittolistaa. Olenko missannut jotain vai onko tässä tapahtunut aivan älytön huononnus?
-
- Viestit: 11
- Liittynyt: 18.3.2012 klo 14.51
Re: Apple Music, iTunes ja albumin toisto alusta loppuun
Viesti Kirjoittaja psil »
Täsmennys. Oletin viime iTunes-päivityksessä ryhtyneeni defaultina myös Apple Music -käyttäjäksi. Näin ei olekaan, eikä todennäköisesti tule olemaankaan, koska en ko. palvelua (tai muuta vastaavia) kaipaa. Joten, kysymys uudestaan: voiko iPhonella enää toistaa (omasta kirjastosta pöytäkoneen & iTunesin kautta puhelimeen siirrettyä) albumia yhtäjaksoisesti alusta loppuun, jos ei ryhdy Apple Musicin tilaajaksi? Kaikkien ketjun osien päivitykset tehty eli ohjelmat ajan tasalla.
-
- Viestit: 2597
- Liittynyt: 5.9.2010 klo 10.37
Re: Apple Music, iTunes ja albumin toisto alusta loppuun
Viesti Kirjoittaja KenSu »
Hyvin toimii minulla. Missä järjestyksessä se sinulla soittaa?
Eikä sillä todnäk ole mitään merkitystä onko Apple Music -tilaaja vai ei.
Eikä sillä todnäk ole mitään merkitystä onko Apple Music -tilaaja vai ei.
Viimeksi muokannut KenSu, 9.9.2015 klo 16.45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 11
- Liittynyt: 18.3.2012 klo 14.51
Re: Apple Music, iTunes ja albumin toisto alusta loppuun
Viesti Kirjoittaja psil »
Kiitos vastauksesta. Biisi kerrallaan, kuin olisi vanha " asetukset -> toisto -> yksi" -komento käytössä.
-
- Viestit: 2597
- Liittynyt: 5.9.2010 klo 10.37
Re: Apple Music, iTunes ja albumin toisto alusta loppuun
Viesti Kirjoittaja KenSu »
Ettei sulla vaan sitten olisi se "toisto yksi" päällä? Miltä sulla näyttää kappalenäkymä? Oheisen kuvan alareunan ikoneista toinen oikealla on se toistosäätönamikka ja kuvan tilanteessa se on tilassa, jossa sama kappale toistetaan aina uudestaan. Tökkäämällä ikonia saat vaihdettua tilaa.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
-
- Viestit: 11
- Liittynyt: 18.3.2012 klo 14.51
Re: Apple Music, iTunes ja albumin toisto alusta loppuun
Viesti Kirjoittaja psil »
No nin. Käyttäjäperäinen oli tämäkin huolenaihe. Hain noita tuttuja symboleita aikani, mutta en vahingossakaan eksynyt kuvaamaasi ikkunaan. Johan selkeni, asia oli juuri kuten arvelit. Kiitos paljon avusta, taas pelaa!
-
- Viestit: 952
- Liittynyt: 17.1.2005 klo 10.25
Re: Apple Music, iTunes ja albumin toisto alusta loppuun
Viesti Kirjoittaja pkMac »
Olen nyt tutustunut hieman tarkemmin Applen uuteen "Musiikki" -sovellukseen. Enkä myöskään heti ole hoksannut miten soittaa yhden levyn tai soittolistan alusta loppuun. Nyt olen omissa soittolistoissani ja olen valinnut sieltä yhden. Tässä musiikkikappaleiden yläpuolella on vain "Sekoita" -valinta. Olen kyllä nähnyt joskus KenSu:n kuvan näyttämät alareunan namiskat, mutta tässä niitä ei näy. Jos napautan kappalelistan ekaa esitystä, niin ohjelma soittaa vain sitä kappaletta. Jos painan Sekoita -valintaa, niin silloin lähtee soimaan jokin satunnaisesti valittu soittolistan kappale, mutta tässäkin soi tuo sama kappala toisensa perään. iOs-käyttis on 9.0.2.KenSu kirjoitti:Ettei sulla vaan sitten olisi se "toisto yksi" päällä? Miltä sulla näyttää kappalenäkymä? Oheisen kuvan alareunan ikoneista toinen oikealla on se toistosäätönamikka ja kuvan tilanteessa se on tilassa, jossa sama kappale toistetaan aina uudestaan. Tökkäämällä ikonia saat vaihdettua tilaa.
Samoin käy Applen musiikkipalvelun levyille. En ole vielä onnistunut soittamaan yhtä levyä alusta loppuun yhdellä klikkauksella!!!
-
- Viestit: 22978
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
Re: Apple Music, iTunes ja albumin toisto alusta loppuun
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
Tossa sun kuvassa, ihan alareunassa on se nyt soiva biisi, siihen laatikkoon kun napautat, nousee tuo aiempi kuva näkyviin ja otat pois sen toiston. Sitten soi.
iMac 24" 4,5K, pari Mac miniä, iPhone 13, iPad 2021, Watch SE 2022 ja kaikenlaista muuta. FiMUG ry jäsen
-
- Viestit: 952
- Liittynyt: 17.1.2005 klo 10.25
Re: Apple Music, iTunes ja albumin toisto alusta loppuun
Viesti Kirjoittaja pkMac »
Yes, nyt toimii. Eli tämä toiminto on hiukan piilossa ja se näyttää kattavan kaikki "soittoalueet".MacFinn kirjoitti:Tossa sun kuvassa, ihan alareunassa on se nyt soiva biisi, siihen laatikkoon kun napautat, nousee tuo aiempi kuva näkyviin ja otat pois sen toiston. Sitten soi.
9 viestiä
• Sivu 1/1
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit