Omistan Canon A70 -digikameran ja Palmin T/E -kämmenmikron. Molemmat noin vuoden vanhoja ja molemmissa mukana ohjelmistot sekä Windowsille että Macille.
Aikaisemmin olen käyttänyt vain kyseisten laitteiden ohjelmien Windows-versioita, nyt asentelin sitten uudelle iBookilleni Mac-ohjelmat. Lopputulos oli se, että ohjelmat ovat melkoisia pettymyksiä. Olisin odottanut, että ohjelmat olisivat sisältäneet suunnilleen samat ominaisuudet kuin Windows versiot - Mac-käyttöliittymään sovitettuna tietenkin. Mutta ei, molempien laitteiden ohjelmat toimivat huomattavan erilailla kuin Windows versiot ja pahinta on se, että muutos ei ole parempaan suuntaan. Lisäksi joitakin tuiki olennaisia ominaisuuksia puuttuu kokonaan. Esim. Canonin softalla en ole keksinyt miten voisin ladata kuvat kamerasta kuvauspäivämäärän mukaisesti nimettyyn kansioon tai miten voisin muuttaa kuvien nimet sisältämään jonkun tietyn alkunimen tyypiin talviloma_2004_*.jpg?
Pitäisi varmaan koittaa pärjätä jollakin muulla softalla kuin Canonin omalla noiden kuvien suhteen. iPhotosta en kuitenkaan pidä, koska en voi ymmärtää sen logiikkaa laittaa kaikki kuvat omaan kirjastoonsa. Palmin hotsynkin takia en taida voida muita ohjelmia käyttää tuon T/E:n kanssa.
Dammed, varmaankin syynä on Mac:n pienempi käyttäjämäärä ja valmistajien rajalliset resurssit. Ohjelmien heikko taso heikentää kyllä tuntuvasti fiiliksiä muuten hyvään koneeseen.
Canonin ja Palmin Mac-ohjelmat pettymyksiä
Keskustelua ohjelmista ja Mac App Storesta.
8 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 28
- Liittynyt: 24.11.2004 klo 19.33
Canonin ja Palmin Mac-ohjelmat pettymyksiä
Viesti Kirjoittaja achenar »
-
- Viestit: 2566
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 12.53
- Paikkakunta: Ylivieska
Re: Canonin ja Palmin Mac-ohjelmat pettymyksiä
Viesti Kirjoittaja freemem »
palmin softat on syvältä macissä, tosi juttu.
iPhotohan tuo kuvat juuri kuvauspäivämäärän mukaan omiin hakemistoihin.
/Users/nimesi/Pictures/iPhoto Library
josta löytyy vuosiluvun, kuukauden ja päivämäärän mukaiset alihakemistot.
Se että se näyttää kaikki kuvat kirjastossa ohjelman päänäkymässä on ihan ok, mutta siihenhän voi tehdä näkymiä oman maun mukaan.
Jos ei muuta ohjelmaa nimeämiseen löydy, tuo onnistunee applescriptillä.

- Viestit: 2351
- Liittynyt: 24.3.2004 klo 16.15
Re: Canonin ja Palmin Mac-ohjelmat pettymyksiä
Viesti Kirjoittaja Rewes »
iPhoton logiikka on sama, kun iTunesin. Tiedostoja ei enään hallita tiedostotasolta, vaan ohjelman kautta. iPhoto pitää kuitenkin kaikki kuvat omissa kansioissaan. Macille on olemassa muitakin hyviä ohjelmia, jos iPhoto ei sytytä.
Designed by a Brit, built in China - Apple
-
- Viestit: 22978
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
Re: Canonin ja Palmin Mac-ohjelmat pettymyksiä
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
Oletkos kokeillut iPhoto älykkäitä kansioita?
Mulla on vanhempi malli, A60 ja sen toimintaan iPhoton kanssa olen enemmän kuin tyytyväinen. Noista Canoni omista softista katsoin lähinnä käyttöohjetta enkä niistä löytänyt syytä asentaa mitään.
Ja mikä sun ongelmas varsinaisesti on tuo T/E:n kanssa? Syncci toimii, Palm Desktop toimii kuten aina ennenkin.
Itse olen kyllä hieman miettinyt siirtymistä kokonaan Osoitekirjan ja iCalin käyttöön, mutta vielä käytän molempia rinnan, kun tuohon Desktopiin olen niin tottunut.
Edittiä: mitä etua näet siinä, että teet itse päivämäärän mukaiset kansiot sen sijaan, että annat iPhoton tehdä sen? Tärkeintä kai on, että kuvat on tallessa ja iPhoton avulla voit niitä hallita, samoin kuin iTunesin avulla hallitaan musiikkikirjastoa. Ei mua pätkääkään kiinnosta missä mun kuvani on, kunhan löydän ne tarvitessani.

iMac 24" 4,5K, pari Mac miniä, iPhone 13, iPad 2021, Watch SE 2022 ja kaikenlaista muuta. FiMUG ry jäsen
-
- Viestit: 28
- Liittynyt: 24.11.2004 klo 19.33
Re: Canonin ja Palmin Mac-ohjelmat pettymyksiä
Viesti Kirjoittaja achenar »
T/E:n kanssa ärsyttää ehkä eniten se, että Palm Desktop ei muistuta juurikaan Windows vastinkappaletta. Esim. jos olet viikkonäkymässä, niin nuolinäppäimillä ikkunan oikeasti ylälaidasta siirtyminen siirtää näyttöä yhden päivän eteenpäin sen sijaan että siirtymä olisi yksi viikko eteenpäin kuin windowsissa.
Toinen on, että en löytänyt Palm Desktopista toimintoa Palm Photojen käsittelyyn ollenkaan.
Täytynee tutustua tuohon iPhotoon enempi, jos se kuitenkin olisi ratkaisu. Olen Windows maailmassa tottunut siihen ajatukseen, että minä määrään miten tiedostoni levyllä ovat. Ohjelman tulisi sitten sopetua tähän ja useimmilla Windows softilla se onnistuu. Olen siis tottunut, että kuvat ovat tyyliin vuosi_kuukausi_päivä nimisissä hakemistoissa. Tätä tyyliä haluaisin myös jatkaa, koska varmuuskopioin samoja kuvia molempiin suuntiin Windows pöytäkoneen ja läppärin välillä. Helpottaa huomattavasti kun kuvat on samanlaisissa rakenteissa molemmilla koneilla.
Osittain hermostumiseni on varmaan ihan sitä, että oletin ohjelmien olevan samanlaisia molemmilla ympäristöillä. Tätä sekä Canonin että Palmin softat eivät kuitenkaan ole.
Toinen on, että en löytänyt Palm Desktopista toimintoa Palm Photojen käsittelyyn ollenkaan.
Täytynee tutustua tuohon iPhotoon enempi, jos se kuitenkin olisi ratkaisu. Olen Windows maailmassa tottunut siihen ajatukseen, että minä määrään miten tiedostoni levyllä ovat. Ohjelman tulisi sitten sopetua tähän ja useimmilla Windows softilla se onnistuu. Olen siis tottunut, että kuvat ovat tyyliin vuosi_kuukausi_päivä nimisissä hakemistoissa. Tätä tyyliä haluaisin myös jatkaa, koska varmuuskopioin samoja kuvia molempiin suuntiin Windows pöytäkoneen ja läppärin välillä. Helpottaa huomattavasti kun kuvat on samanlaisissa rakenteissa molemmilla koneilla.
Osittain hermostumiseni on varmaan ihan sitä, että oletin ohjelmien olevan samanlaisia molemmilla ympäristöillä. Tätä sekä Canonin että Palmin softat eivät kuitenkaan ole.
-
- Viestit: 22978
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
Re: Canonin ja Palmin Mac-ohjelmat pettymyksiä
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
Sen verran olen joutunut Palmin Windows versiota katsomaan, että olen ollut oikein tyytyväinen, ettei Desktop muistuta sitä juuri ollenkaan. Mutta lienee tottumiskysymys. Olen siirtynyt Palmin käyttäjäksi kun jonkun koneen mukana tuli Claris Organiser (jonka Palm sittemmin osti Mac-softakseen) ja kyllästyin paperiallakan ja Organiserin ristiinkäyttöön.
Ja tuo viikko eteenpäin siirtyy komento + Alt + klik.
Viestistäsi käsitän, että olet vasta hiljakkoin vaihtanut Macciin. Siksi vie aikaa tottua ajatukseen, että sulla on nyt Mac, eikä se käyttäydy kuin Windows. Vie jonkun aikaa tottua tuohon tilanteeseen (kuten yleensäkin uusien asioiden omaksuminen kestää joskus).
Mun kokemukseni Windowsista on vähän toisinpäin, olen tottunut siihen, että ei ihan oikeasti anna valita minne mitäkin pistetään.
Ja tuo viikko eteenpäin siirtyy komento + Alt + klik.
Viestistäsi käsitän, että olet vasta hiljakkoin vaihtanut Macciin. Siksi vie aikaa tottua ajatukseen, että sulla on nyt Mac, eikä se käyttäydy kuin Windows. Vie jonkun aikaa tottua tuohon tilanteeseen (kuten yleensäkin uusien asioiden omaksuminen kestää joskus).
Mun kokemukseni Windowsista on vähän toisinpäin, olen tottunut siihen, että ei ihan oikeasti anna valita minne mitäkin pistetään.
iMac 24" 4,5K, pari Mac miniä, iPhone 13, iPad 2021, Watch SE 2022 ja kaikenlaista muuta. FiMUG ry jäsen
-
- Viestit: 17181
- Liittynyt: 15.11.2004 klo 11.07
Re: Canonin ja Palmin Mac-ohjelmat pettymyksiä
Viesti Kirjoittaja mercury »
Mulle taas iski shokkina se, että Tungsten|c:n WLAN-synkkausta ei ole Mac-työpöytäsoftassa. Tuo on yksi c:n kätevimmistä ominaisuuksista, eikä WLAN-toiminnon kehitys Mac-versioon voi olla niin kovin vaikeeta jos sen onnistuu Windows-versioon arpomaan.T/E:n kanssa ärsyttää ehkä eniten se, että Palm Desktop ei muistuta juurikaan Windows vastinkappaletta.
kaikki maailman vesi on homeopaattista kusta
-
- Viestit: 832
- Liittynyt: 21.10.2004 klo 22.08
Re: Canonin ja Palmin Mac-ohjelmat pettymyksiä
Viesti Kirjoittaja Castillo »
Mulla löytyy myös A70 -kamera, ja törmäsin samaan juttuun. Parhaaksi on nyt osoittautunut iView-ohjelma. Se tekee kansiot päivämäärillä, ja olenkin laittanut sen oletuksena avautumaan kun laitan kameran kiinni Maciin. Sen voi saada VersionTrackeristä tai MacUpdatesta.
Sori, en huomannut aiemmin tuota toista viestiäsi.
Sori, en huomannut aiemmin tuota toista viestiäsi.
Mac Studio M1 Ultra 64GB
iPad Air 12,9" M2 128GB
iPhone 15 plus
iPad Air 12,9" M2 128GB
iPhone 15 plus
8 viestiä
• Sivu 1/1
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit