Hei arvon homppulaiset, olen ollut onnellinen Macin omistaja jo hieman yli vuoden. Nyt kuitenkin MacBookini (2,16 GHz 1Gb 120 Gt muistaakseni 10.4.6 Tiger käyttiksenä) on alkanut temppuilemaan.
1. Finderissa on viime aikoina esiintynyt uskomatonta tökkimistä. Kun esimerkiksi avaan kansion, saattaa rantapallo pyöriä useita kymmeniäkin sekunteja ennen kuin kansio aukeaa. Käynnistin koneen uudelleen, ja ongelma on hieman parantunut, muttei täysin poistunut kuitenkaan.
2. Ajattelin äsken asentaa Onyxin ja ajaa jotain korjaustouhuja läpi, mutta kone ei anna mun kirjata käyttäjää (ei ylläpito) ulos, ei sammuttaa eikä myöskään näyttää tietoja Macistä (siksi arvoinkin tuota käyttiksen versiota). Kone on parhaillaan laturissa, vaikuttaako se asiaan?
3. Kone on alkanut pitämään outoa narinaa. En tarkoita kannen narinaa enkä muutakaan muoviosien ominaisääniä, vaan koneen sisältä, suunnilleen virtanapin alapuolelta on alkanut kuulumaan ajoittaista narisevaa ääntä, usein samaan aikaan rantapallon pyörimisen kanssa.
4. Camino kaatuilee jatkuvasti. Uusin versio käytössä ja välimuistit sun muut tyhjennetty.
5. USB-porttiin laitettu muistitikku ei aiheuta minkäänlaista reaktiota paitsi irroitettaessa ilmoitus: siirrettävää laitetta ei irroitettu oikein tjsp...
Kiitos jo etukäteen.
Ps. Olin tänne jo rekisteröitynyt aiemminkin, vaan olen unohtanut salasanan ja vanha mailiosoite ei enää skulaa, joten siksi uusi nikki.
EDIT: Korjailin pahimmat kirjoitusvirheet pois odottelun tuskissani.
Monenlaista ongelmaa (Finderin jumailiua yms.)
Täällä voit kysyä mistä tahansa Mac-ongelmasta, jos et löydä vastausta muualta.
12 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 32
- Liittynyt: 24.11.2008 klo 14.48
Monenlaista ongelmaa (Finderin jumailiua yms.)
Viesti Kirjoittaja italiansalaatti »
-
- Viestit: 32
- Liittynyt: 24.11.2008 klo 14.48
Re: Monenlaista ongelmaa (Finderin jumailiua yms.)
Viesti Kirjoittaja italiansalaatti »
Eikö tosiaan kenelläkään ole antaa vinkkejä moiseen tilanteeseen?
Come on, help my out guys and girls...
-italiansalaatti
Come on, help my out guys and girls...
-italiansalaatti
-
- Viestit: 2505
- Liittynyt: 23.11.2004 klo 20.02
- Paikkakunta: Oulu
Re: Monenlaista ongelmaa (Finderin jumailiua yms.)
Viesti Kirjoittaja tkt »
Tiedostojärjestelmän ongelmilta tuntuu. Levytyökalulla aloitat tarkastamalla onko levyn S.M.A.R.T. -tila kunnossa. Seuraavaksi tarkastat tiedostojärjestelmän (Tarkasta levy) ja lopuksi korjaat tiedostojen käyttöoikeudet. Jos levyn tarkastuksessa löytyy ongelmia, niin ne on tietenkin korjattava. Järjestelmälevyn ollessa kyseessä kone pitää käynnistää joltakin muulta levyltä (Esimerkiksi asennus-DVD:ltä), koska aktiivista levyä ei voi korjata.
Ym. korjauksien pitäisi auttaa useimpiin mainittuihin ongelmiin.
Narina on hieman vaikeampi jäljittää. Ko. kohdassa on DVD-asema. Joissakin tapauksissa aseman olemassaolo tarkistetaan ja se hieman surahtaa. Mutta narinaksi sitä on vaikea kuvitella. Onko kone paikoillaan pöydällä äänen esiintyessä ja mitä sillä yleensä ko. hetkellä tehdään?
--Ari
Ym. korjauksien pitäisi auttaa useimpiin mainittuihin ongelmiin.
Narina on hieman vaikeampi jäljittää. Ko. kohdassa on DVD-asema. Joissakin tapauksissa aseman olemassaolo tarkistetaan ja se hieman surahtaa. Mutta narinaksi sitä on vaikea kuvitella. Onko kone paikoillaan pöydällä äänen esiintyessä ja mitä sillä yleensä ko. hetkellä tehdään?
--Ari
-
- Viestit: 32
- Liittynyt: 24.11.2008 klo 14.48
Re: Monenlaista ongelmaa (Finderin jumailiua yms.)
Viesti Kirjoittaja italiansalaatti »
Kiitos vastauksestasi, Ari!
Kone on ihan syli/pöytäkäytössä ja narina esiintyy molemmissa satunnaisesti. Koneeseen on vaihdettu Superdrive noin kaksi kuukautta sitten levyn sisälle jumittumisen takia. Tätä ennen narinaa ei ole ilmennyt. Narina on soundiltaan hiljaista (pitää melkein laittaa korvaa lähemmäs konetta että sen kuulee) ja myös hiven nakutusta on havaittavissa. Narina on täsmälleen samankuuloista kuin ihmisen suullaan tekemä (kääntämällä kielen viistosti ylös rullalle liki hammastoa ja imemällä ilmaa läpi aikaan saatu narahteleva ääni. En tosin tiedä onko tuo kovin yleinen temppu, mutta siltä se kuulostaa.)
Sitten noista levytyökalumeiningeistä. En ole ennen koskenutkaan koko levytyökaluun ja nytkin onnistuin tekemään tuon oikeuksien korjauksen väärässä järjestyksessä ts. ensin korjasin oikeudet ja sitten aloin tarkastamaan (en tosin tiedä onko se hengenvaarallista)
Tarkistus ilmoittaa seuraavaa:
"Tarkistetaan taltiota ”Macintosh HD”
Tarkistetaan HFS Plus -taltio.
Tarkistetaan varausyksiköiden ylivuotolista.
Tarkistetaan hakemistotiedosto.
Kelvoton solmun rakenne
Taltio Macintosh HD täytyy korjata.
Virhe: Alitehtävä raportoi virheestä lopettaessaan
Tarkistettiin 1 HFS-taltio
Taltio pitää korjata"
Kysymys kuuluukin mitä seuraavaksi? Se mahtava salkkumallinen paketti, jossa tämän koneen ostin on muuton seurauksena vielä toisella paikkakunnalla kaikkine levyineen ja tilpehööreineen.
Voinko siis korjata tuon taltion ihan kotikutoisin konstein ja jos, niin miten?
Ystävällisin terveisin
italiansalaatti

- Vuoden Homppulainen 2009
- Viestit: 20319
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 22.31
Re: Monenlaista ongelmaa (Finderin jumailiua yms.)
Viesti Kirjoittaja Repe Ruutikallo »
Käynnistä shift pohjassa ja kun on käynnistynyt loppuun, normaali uudelleenkäynnistys. Tämän jälkeen levy on korjattu ja jos ongelmat kuitenkin jatkuvat, vika lienee fyysillinen.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
-
- Viestit: 32
- Liittynyt: 24.11.2008 klo 14.48
Re: Monenlaista ongelmaa (Finderin jumailiua yms.)
Viesti Kirjoittaja italiansalaatti »
Kiitos vastauksesta, Repe, mutta kun konetta ei voi käynnistäää uudestaan "Käynnistä uudelleen" -toiminnolla koska mitään ei tapahdu. No, näytän virtanäppäintä ja raportoin tuloksen tuota pikaa.
-italiansalaatti
-italiansalaatti
-
- Viestit: 32
- Liittynyt: 24.11.2008 klo 14.48
Re: Monenlaista ongelmaa (Finderin jumailiua yms.)
Viesti Kirjoittaja italiansalaatti »
KÄÄK! Suljin kaikki ohjelmat (myös levytyökalun) ja sammutin koneen virtanäppäintä pohjassa pitäen (ehdotti ko. nappulaa näpäytettyäni uudelleen käynnistämistä ja sammuttamista muttei totellut painikkeiden hiirellä klikkausta).
No, odotin 15 sekuntia ja aloin käynnistelemään konetta uudestaan Shift pohjassa. Ensin harmauden keskelle tämä tuttu ympyrämuodostelma raksuttamaan ja sitten sammuminen. Toinen yritys on nyt tässä pisteessä, että kone on tuolla sängyllä huutamassa tuulettimet täysillä, kännykkä shift-nappulan painona ja aina harmaudessa rullaa tämä ympyrämuodostelma. Eli useita minuutteja jo.
Oli pakko ottaa paremman puoliskon MB käyttöön kun alkaa vitutus hiipimään hipiään...
-italiansalaatti
EDIT! Hah, just kun sain lähetettyä tuon, alkoi tuulettimien ääni laskemaan. No, kävin tsekkaamssa tilanteen niin oli käyttäjän valintavalikko jo auki. MAC OS X:n alapuolella luki PUNAISELLA "tavallinen käynnistys". Kun sitten kirjasin ei-ylläpidon sisään ja aloin availemaan Macintosh HD:tä niin ei muuta kuin rantapalloa kehiin niin maan paholainen ja ankara jumi päälle. Että näin.
Onko muuten sulla Repe, tai jollain muulla hajua millä tuon kuvottavan Macintosh HD -ikonin sais vaihdettua johonkin siedettävämpään?
Ps. pikaiset vastaukset kullanarvoisia
No, odotin 15 sekuntia ja aloin käynnistelemään konetta uudestaan Shift pohjassa. Ensin harmauden keskelle tämä tuttu ympyrämuodostelma raksuttamaan ja sitten sammuminen. Toinen yritys on nyt tässä pisteessä, että kone on tuolla sängyllä huutamassa tuulettimet täysillä, kännykkä shift-nappulan painona ja aina harmaudessa rullaa tämä ympyrämuodostelma. Eli useita minuutteja jo.
Oli pakko ottaa paremman puoliskon MB käyttöön kun alkaa vitutus hiipimään hipiään...
-italiansalaatti
EDIT! Hah, just kun sain lähetettyä tuon, alkoi tuulettimien ääni laskemaan. No, kävin tsekkaamssa tilanteen niin oli käyttäjän valintavalikko jo auki. MAC OS X:n alapuolella luki PUNAISELLA "tavallinen käynnistys". Kun sitten kirjasin ei-ylläpidon sisään ja aloin availemaan Macintosh HD:tä niin ei muuta kuin rantapalloa kehiin niin maan paholainen ja ankara jumi päälle. Että näin.
Onko muuten sulla Repe, tai jollain muulla hajua millä tuon kuvottavan Macintosh HD -ikonin sais vaihdettua johonkin siedettävämpään?
Ps. pikaiset vastaukset kullanarvoisia
-
- Viestit: 32
- Liittynyt: 24.11.2008 klo 14.48
Re: Monenlaista ongelmaa (Finderin jumailiua yms.)
Viesti Kirjoittaja italiansalaatti »
Sain kuin sainkin koneen käynnistymään uudestaan ja aloin tarkastamaan levyä uudemman kerran.
Tällä kertaa pukkaa tällaista erroria:
Tarkistetaan taltiota ”Macintosh HD”
Tarkistetaan HFS Plus -taltio.
Tarkistetaan varausyksiköiden ylivuotolista.
Tarkistetaan hakemistotiedosto.
Tarkistetaan moneen kertaan linkitetyt tiedostot.
Tarkistetaan hakemiston hierarkia.
%)
Kelvoton hakemiston kohteiden määrä
(Pitää olla 32 eikä 31)
Tarkistetaan laajennettujen attribuuttien tiedosto.
Tarkistetaan taltion bittikartta.
Tarkistetaan taltion tiedot.
,"The volume %@ needs to be repaired.",1)
Macintosh HD
Virhe: Alitehtävä raportoi virheestä lopettaessaan
Tarkistettiin 1 HFS-taltio
Taltio pitää korjata
Pistänkö taas käynnistymään shift pohjassa vai?
Ystävällisin terveisin:
italiska sallad

- Viestit: 23008
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
Re: Monenlaista ongelmaa (Finderin jumailiua yms.)
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
Tuuli tuo tännepäin hajua hajoamassa olevasta kovalevystä.
iMac 24" 4,5K, pari Mac miniä, iPhone 13, iPad 2021, Watch SE 2022 ja kaikenlaista muuta. FiMUG ry jäsen
-
- Viestit: 1850
- Liittynyt: 7.5.2007 klo 10.57
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Monenlaista ongelmaa (Finderin jumailiua yms.)
Viesti Kirjoittaja p-veli »
Ei kannata vaipua epätoivoon, vaikka MacFinn onkin mitä luultavimmin oikeassa. Uusia levyjä hajonneen tilalle saa aika halvalla (≥0,20€/Gt). Vaihto on erittäin helpoksi suunniteltu, tuossa ohje. Tarvit vain ristipää- ja torx-ruuvarit (PH0 ja T8) ja ne asennuslevyt käyttöjärjestelmän uudelleen asennusta varten. Suosittelisin levyn vaihtoa, vaikka vanha ei olisikaan hajonnut. Tilaa on tuskin koskaan liikaa. Uudet levyt ovat myös nopeampia…MacFinn kirjoitti:Tuuli tuo tännepäin hajua hajoamassa olevasta kovalevystä.
iBook 14", iPod 20 Gt
-
- Viestit: 7671
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 23.06
- Paikkakunta: Ilmajoki
Re: Monenlaista ongelmaa (Finderin jumailiua yms.)
Viesti Kirjoittaja masa »
MacFinn on asian ytimessä- kovo lienee menossa. Koita nyt uudestaan sitä shiftiä vielä. Sitä ei tarvitse painaa kuin siihen asti että se ratasikoni alkaa pyöriä, senjälkeen voit hellittää irti ja kone tekee levynkorjauksen uudestaan. Kun ja jos käynnistyy turvalliseen käynnistys tilaan tee normaali käynnistys heti perään. Diskwarrior (maksullinen) voisi myös auttaa jos ei tuo shift osaa korjata. Toki fyysistä vikaa sekään ei saa korjattua vaan joudut vaihtamaan kovalevyn. Onhan varmuuskopiot kunnossa?
En oo korvaamaton, mutta paras maharollinen.
-
- Viestit: 32
- Liittynyt: 24.11.2008 klo 14.48
Re: Monenlaista ongelmaa (Finderin jumailiua yms.)
Viesti Kirjoittaja italiansalaatti »
Juu-u, kyllä se aina vaan herjaa tuota hakemistojen määrää (levytyökalu). Ei kai auta muu kuin kovokauppaan suunnata.
Mitenkäs muuten ei kai tuo kovo mitään muita koneen osia saa hajalle jos uuden hommamisessa kestää esim. pari viikkoa ja kone on kuitenkin päivittäiskäytössä?
Ja jos joku viisaampi osaisi vielä tuolla ylempänä esittämääni ikonikysymykseen vastata, olisi onneni täydellinen.
Tuhannet kiitokset kaikille vastailleille muutenkin...
-is
Niin joo ja varmuuskopiot on kaikkea muuta kuin kunnossa, olipa hyvä että joku muistutti...![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
Mitenkäs muuten ei kai tuo kovo mitään muita koneen osia saa hajalle jos uuden hommamisessa kestää esim. pari viikkoa ja kone on kuitenkin päivittäiskäytössä?
Ja jos joku viisaampi osaisi vielä tuolla ylempänä esittämääni ikonikysymykseen vastata, olisi onneni täydellinen.
Tuhannet kiitokset kaikille vastailleille muutenkin...
-is
Niin joo ja varmuuskopiot on kaikkea muuta kuin kunnossa, olipa hyvä että joku muistutti...
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
12 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia Macin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit