Minulla on 15,4" Unibody MBP (Late 2008), käyttiksenä Leopard 10.5. Kone on toiminut mukavasti eiliseen asti ja akunkaan kanssa ei mitään hämminkiä ole esiintynyt. Muutama viikko sitten iStat nanon mukaan battery health tippui 100%:sta vähitellen 95% tienoille, jolloin kalibroin akun ja se palasikin takaisin 100%. Akun kapasiteetti pysyikin tuolla 100% tienoilla (~4600 mAh) eiliseen asti.
Otin koneen latauksesta, jolloin akkua oli 98% jäljellä. Selailin hetken nettiä, vilkaisin ajo-ohjeet ja jätin koneen auki tehdessäni lähtöä.
Kun olin vielä tarkastamassa reittiä uudemman kerran, ihmettelin kun kone ei herännyt millään ilveellä. Ajattelin, että itse en konetta sammuttanut, ja kysyin tyttöystävältä, oliko hän sammuttanut sen. Ei kuulemma.
Ajattelin, että kai sen sitten itse sammutin vahingossa, ja laitoin koneen päälle --> Ei minkäänlaista reaktiota. Sitten heitin laturin kiinni ja laitoin koneen päälle. Kun käyttis latautui, oli työpöydällä selain auki, joten konetta ei siis oltu sammutettu, vaan se oli sammunut. Sen lisäksi yläpalkissa vilahti akun kapasiteettina 88%, jossa sen suurinpiirtein olisikin pitänyt olla hetken nettiselailun jälkeen. Kuitenkin kyseisen vilahduksen jälkeen akun kapasiteetiksi ilmoitettiin 0%, eikä se juurikaan alkanut ottamaan virtaa sisälle, kun sitä hetken ehdin ihmetellä ennen lähtöäni. Vilkaisin iStat nanoa, joka ilmoitti battery healthiksi 7% (~300 mAh).
Jätin koneen lataukseen ja annoin sen olla siinä yön yli. Nyt kun ehdin kokeilla, laitoin koneen päälle; ensiksi yläpalkissa luki akun lataukseksi 96% ja iStat nano edelleen näytti battery healthiksi 7%. Nyppäsin piuhan irti ja tiedot päivittyivät: akun lataus pomppasi 100% ja battery health iStat nanon mukaan 98% (~4500 mAh). Selvennykseksi kerrottakoon, että lataussyklejä on kertynyt 77 kappaletta.
Kysymykset: Mitä tapahtui? Onko ko akku rikki? Mitä tekisitte vastaavassa tilanteessa, pitäisikö tuota huoltoon tms laittaa?
Toivottavasti tästä viestistä nyt otti jotain tolkkua! Kiitoksia vastauksista jo etukäteen.
MBP 15" akku 'kuoli' ja heräsi uudestaan
Täällä voit kysyä mistä tahansa Mac-ongelmasta, jos et löydä vastausta muualta.
1 viesti
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 4
- Liittynyt: 25.10.2009 klo 11.07
MBP 15" akku 'kuoli' ja heräsi uudestaan
Viesti Kirjoittaja Sys »
1 viesti
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia Macin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit