Kohde on mutaman vuoden ikäinen MacBook.
Oireet alkoivat siten, että kone sammahteli käytössä yllättäen, ei suostunut menemään nukkumaan tai ei herännyt kuin painamalla virtanappia pitkään.
Seuraava vaihe oli, että kone käynnistyi vain Safe Mode:een.
Seuraavaksi kone käynnistyi vain Safe Mode:een, mutta ei enää tunnistanut mitään salasanaa.
Kone huoltoon, jossa toedettiin DiskWarrior:illa, että levy oli n. 30% korruptoitunt, mutta saatiin kuitenkin toimimaan. Bad sectoreita levyltä ei löytynyt.
Menin kotiin koneen kanssa - ja kappas - kone käynnistyy vain Safe Mode:en eikä taaskaan tunnista salasanoja. Ryhdyin tutkimaan asiaa hiukan lisää ja käynnistin koneen Single user (cmd-s) tilassa ja huomasin, että näppis oli mäpätty ihan päin honkia ja näppis ei antanut kuin isoja kirjaimia.
Koneeseen vanhan iMac:in näppis kiinni ja sillä päästiin sisään. Otin backupit levystä, käynnistin koneen SL:n CD:llä, tyhjensin levyn ja asensin SL:n uudelleen. Asennus sujui ongelmitta ja asennuksen jälkeen kone toimi kuten pitääkin. Loin tilit, sähköpostit, asensin iLife:t etc.
Kone illalla nukkumaan ja voila - aamulla kone herää taas vain Safe Mode:en ja näppis taas kateissa. Single user-tilasta selviää taas, että näppis antaa vain isoja kirjaimia.
Katsoin konsolin raportteja ja siellä oli virheitä ainakin joissain fontteihin liittyvissä tiedostoissa. Valitettavasti en saanut kopioitua niitä, koska kone ei suostunut mountamaa USB-tikkua johon olisin siirtänyt teksturitiedostona.
No, nyt jos katsotaan mitä yhteistä näillä tilanteilla on. Kone ei toiminut enää huollon jälkeen eikä aamulla SL:n asennuksen jälkeen - molemmissa tapauksissa on kone sammutettu tai laitettu nukkumaan eli on aika todennäköistä, että levy korruptoituu sammutuksen/nukkemaan laittamisen yhteydessä. Kovalevy ei pidä mitään kummallisia ääniä käytössä, mutta ..
Mitäs nyt? Kone on sen ikäinen, että satasten korjauksia ei viitsisi tehdä, mutta toisaalta kun kone kellotti hienosti uudelleen asennuksen jälkeen, niin ei viitsisi vesilintuakaan heittää.
Terminaalioireitako?
Täällä voit kysyä mistä tahansa Mac-ongelmasta, jos et löydä vastausta muualta.
10 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 6
- Liittynyt: 30.10.2009 klo 9.30
Terminaalioireitako?
Viesti Kirjoittaja phix174 »
_________________________________________________________________________________
MacBook 13" Alu Unibody, MacBook White, MacBook White (puoliraato), iMac G5 (puoliraato), iPhone 4,
iPod 160 Gt, iPod 20 Gt, Airport Extreme, Airport Express
MacBook 13" Alu Unibody, MacBook White, MacBook White (puoliraato), iMac G5 (puoliraato), iPhone 4,
iPod 160 Gt, iPod 20 Gt, Airport Extreme, Airport Express
-
- Viestit: 6634
- Liittynyt: 24.12.2004 klo 14.18
- Paikkakunta: Turku
Re: Terminaalioireitako?
Viesti Kirjoittaja NeliX4 »
PRAM:t ja SMC:t varmaan on nollattu.?
Itse laittaisin kovalevyn vaihtoon samoin tein. Ei ne levyntutkintaohjelmat välttämättä tunnista fyysisiä oireita.
Itse laittaisin kovalevyn vaihtoon samoin tein. Ei ne levyntutkintaohjelmat välttämättä tunnista fyysisiä oireita.
-
- Viestit: 7768
- Liittynyt: 25.2.2004 klo 12.38
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Terminaalioireitako?
Viesti Kirjoittaja Juhani L »
Komppaan. Olisi kovin mukava, jos kyse olisi vain kovalevyn vähittäisestä vikaantumistesta. Kovalevyt ovat halpoja.NeliX4 kirjoitti:Itse laittaisin kovalevyn vaihtoon samoin tein. Ei ne levyntutkintaohjelmat välttämättä tunnista fyysisiä oireita.
-
- Viestit: 600
- Liittynyt: 26.7.2007 klo 18.36
Re: Terminaalioireitako?
Viesti Kirjoittaja mindgame »
Uus levy on halpa sijoitus, mutta voithan kokeilla liittyykö ongelma siihen, että osx vetäsee vedoksen levylle ennen nukkumaan menoa(vai onko SL:ssä oletuksena nykyään, että kiintolevylle vain, mikäli virrat on vähissä?). Eli sleepmoden muuttais sillee, että kone ei varmista mitään kiintolevylle virtojen loppumisen varalta. Jos tuo auttais edes siihen asti, että saat uuden levyn.
Mullaki taisi joskus tigerin aikaan macbookilla olla samanmoisia ongelmia. tai tuon nukkumisen kanssa oli ongelmia, kun ei meinannut herätä aina ja nukkumaanmeno kesti minuuttikaupalla. Tuo sit autto siihe asti kunnes uusi kone ja käyttis tuli.
Tietty kannattee tsekata, että muistit toimii myös oikein. Ne voi aiheuttaa kummallisia vikoja viallisena. Käyttisongelma tuo tuskin on, koska olet senkin kerennyt jo uudestaan asentaan.
Koodi: Valitse kaikki
sudo pmset -a hibernatemode 0
Tietty kannattee tsekata, että muistit toimii myös oikein. Ne voi aiheuttaa kummallisia vikoja viallisena. Käyttisongelma tuo tuskin on, koska olet senkin kerennyt jo uudestaan asentaan.
-
- Viestit: 6
- Liittynyt: 30.10.2009 klo 9.30
Re: Terminaalioireitako?
Viesti Kirjoittaja phix174 »
Taidanpa kokeilla tuota sleep moden muuttamista, ja kai se pitää vain kysellä uuden kovalevyn hintaa.
Kiitokset kommenteista.
Kiitokset kommenteista.
-
- Viestit: 6
- Liittynyt: 30.10.2009 klo 9.30
Terminaalioireitako - osa 2
Viesti Kirjoittaja phix174 »
Tähän mennessä tapahtunutta
Kohde on mutaman vuoden ikäinen MacBook.
Oireet alkoivat siten, että kone sammahteli käytössä yllättäen, ei suostunut menemään nukkumaan tai ei herännyt kuin painamalla virtanappia pitkään.
Seuraava vaihe oli, että kone käynnistyi vain Safe Mode:een.
Seuraavaksi kone käynnistyi vain Safe Mode:een, mutta ei enää tunnistanut mitään salasanaa.
Kone huoltoon, jossa toedettiin DiskWarrior:illa, että levy oli n. 30% korruptoitunt, mutta saatiin kuitenkin toimimaan. Bad sectoreita levyltä ei löytynyt.
Menin kotiin koneen kanssa - ja kappas - kone käynnistyy vain Safe Mode:en eikä taaskaan tunnista salasanoja. Ryhdyin tutkimaan asiaa hiukan lisää ja käynnistin koneen Single user (cmd-s) tilassa ja huomasin, että näppis oli mäpätty ihan päin honkia ja näppis ei antanut kuin isoja kirjaimia.
Koneeseen vanhan iMac:in näppis kiinni ja sillä päästiin sisään. Otin backupit levystä, käynnistin koneen SL:n CD:llä, tyhjensin levyn ja asensin SL:n uudelleen. Asennus sujui ongelmitta ja asennuksen jälkeen kone toimi kuten pitääkin. Loin tilit, sähköpostit, asensin iLife:t etc.
Kone illalla nukkumaan ja voila - aamulla kone herää taas vain Safe Mode:en ja näppis taas kateissa. Single user-tilasta selviää taas, että näppis antaa vain isoja kirjaimia.
Katsoin konsolin raportteja ja siellä oli virheitä ainakin joissain fontteihin liittyvissä tiedostoissa. Valitettavasti en saanut kopioitua niitä, koska kone ei suostunut mountamaa USB-tikkua johon olisin siirtänyt teksturitiedostona.
No, nyt jos katsotaan mitä yhteistä näillä tilanteilla on. Kone ei toiminut enää huollon jälkeen eikä aamulla SL:n asennuksen jälkeen - molemmissa tapauksissa on kone sammutettu tai laitettu nukkumaan eli on aika todennäköistä, että levy korruptoituu sammutuksen/nukkemaan laittamisen yhteydessä. Kovalevy ei pidä mitään kummallisia ääniä käytössä, mutta ..
Uudet tapahtumat
Kovalevy vaihdettu Seagaten uuteen 500 Gt levyyn - toimii muuten aika vikkelästi ja hiljaa
SL asennettu jälleen uudelleen.
MUTTA
Illalla kaikki toimi taas kuin enkeli, mutta aamulla alkoi sama laulu ... näppis sekaisin .... AAARRGH!
Nyt kuitenkin niin, että ei tulla "Safe mode":en vaan ihan normaaliin kirjautumisikkunaan. Vaikuttaa siltä, että kone on vähän paremmmassa hapessa kuin ennen, joten kai tuo ongelma oli alunperin kiinni kovalevystä ...
Huomasin myös, että kello oli ihan päin honkia .... patteri??
Nyt sain myös otettua konsolin raportit ulos tikulle ... tässä tätä. Erroreita siellä kyllä piisaa ...
Jos joku puhuu tuota kieltä, niin saanko käännöksen.

30.10.2009 11.07.56 com.apple.launchd[1] *** launchd[1] has started up. ***
30.10.2009 11.08.10 com.apple.launchd[1] (com.apple.bsd.dirhelper) Throttling respawn: Will start in 6 seconds
30.10.2009 11.08.12 com.apple.launchd[1] (com.apple.bsd.dirhelper) Throttling respawn: Will start in 4 seconds
30.10.2009 11.08.35 com.apple.launchd.peruser.501[78] (com.apple.ReportCrash) Falling back to default Mach exception handler. Could not find: com.apple.ReportCrash.Self
30.10.2009 11.08.37 com.apple.service_helper[90] launchctl: Error unloading: com.apple.backupd-auto
30.10.2009 11.08.37 com.apple.service_helper[90] launchctl: Error unloading: com.apple.backupd-wake
30.10.2009 11.08.37 com.apple.service_helper[90] launchctl: Error unloading: com.apple.backupd-attach
30.10.2009 11.08.38 com.apple.fontd[60] FODBCheck: foRec->annexNumber != kInvalidAnnexNumber (0)
30.10.2009 11.08.40 com.apple.fontd[101] FODBCheck: foRec->annexNumber != kInvalidAnnexNumber (0)
30.10.2009 11.08.41 com.apple.fontd[60] FODBCheck: foRec->annexNumber != kInvalidAnnexNumber (0)
30.10.2009 11.08.41 com.apple.fontd[101] FODBCheck: foRec->annexNumber != kInvalidAnnexNumber (0)
30.10.2009 11.08.43 com.apple.launchd.peruser.501[78] (com.apple.Kerberos.renew.plist[110]) Exited with exit code: 1
30.10.2009 11.09.03 com.apple.coreservicesd[44] ThrottleProcessIO: throttling disk i/o
30.10.2009 11.09.06 com.apple.coreservicesd[44] ThrottleProcessIO: throttling disk i/o
30.10.2009 11.09.10 [0x0-0xc00c].com.apple.installassistant[126] objc[126]: Class IADiskManager is implemented in both /Volumes/Mac OS X Install DVD/Install Mac OS X.app/Contents/PlugIns/IA.bundle/Contents/MacOS/IA and /Volumes/Mac OS X Install DVD/Install Mac OS X.app/Contents/PlugIns/DM_10_6.IABundle/Contents/MacOS/DM_10_6. One of the two will be used. Which one is undefined.
30.10.2009 11.09.10 [0x0-0xc00c].com.apple.installassistant[126] objc[126]: Class IADisk is implemented in both /Volumes/Mac OS X Install DVD/Install Mac OS X.app/Contents/PlugIns/IA.bundle/Contents/MacOS/IA and /Volumes/Mac OS X Install DVD/Install Mac OS X.app/Contents/PlugIns/DM_10_6.IABundle/Contents/MacOS/DM_10_6. One of the two will be used. Which one is undefined.
30.10.2009 11.09.10 [0x0-0xc00c].com.apple.installassistant[126] objc[126]: Class DAUtilities is implemented in both /Volumes/Mac OS X Install DVD/Install Mac OS X.app/Contents/PlugIns/IA.bundle/Contents/MacOS/IA and /Volumes/Mac OS X Install DVD/Install Mac OS X.app/Contents/PlugIns/DM_10_6.IABundle/Contents/MacOS/DM_10_6. One of the two will be used. Which one is undefined.
30.10.2009 11.09.10 [0x0-0xc00c].com.apple.installassistant[126] objc[126]: Class IASystemValidation is implemented in both /Volumes/Mac OS X Install DVD/Install Mac OS X.app/Contents/PlugIns/IA.bundle/Contents/MacOS/IA and /Volumes/Mac OS X Install DVD/Install Mac OS X.app/Contents/PlugIns/DM_10_6.IABundle/Contents/MacOS/DM_10_6. One of the two will be used. Which one is undefined.
30.10.2009 11.09.10 [0x0-0xc00c].com.apple.installassistant[126] objc[126]: Class IADMStub is implemented in both /Volumes/Mac OS X Install DVD/Install Mac OS X.app/Contents/PlugIns/IA.bundle/Contents/MacOS/IA and /Volumes/Mac OS X Install DVD/Install Mac OS X.app/Contents/PlugIns/DM_10_6.IABundle/Contents/MacOS/DM_10_6. One of the two will be used. Which one is undefined.
30.10.2009 11.16.14 com.apple.launchd[1] *** launchd[1] has started up. ***
30.10.2009 11.16.39 com.apple.launchd.peruser.501[72] (com.apple.ReportCrash) Falling back to default Mach exception handler. Could not find: com.apple.ReportCrash.Self
30.10.2009 11.16.42 com.apple.launchd.peruser.501[72] (com.apple.Kerberos.renew.plist[97]) Exited with exit code: 1
30.10.2009 11.17.22 com.apple.launchd.peruser.501[72] (com.apple.unmountassistant.useragent[110]) Exited: Killed
30.10.2009 11.17.39 com.apple.launchd[1] *** launchd[1] has started up. ***
30.10.2009 11.18.01 com.apple.launchd.peruser.501[69] (com.apple.ReportCrash) Falling back to default Mach exception handler. Could not find: com.apple.ReportCrash.Self
30.10.2009 11.18.03 com.apple.launchd.peruser.501[69] (com.apple.Kerberos.renew.plist[88]) Exited with exit code: 1
30.10.2009 11.18.42 com.apple.WindowServer[53] Fri Oct 30 11:18:42 Phix174-MacBook.local WindowServer[53] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 11.22.37 com.apple.coreservicesd[43] ThrottleProcessIO: throttling disk i/o
30.10.2009 11.22.54 com.apple.loginwindow[26] Fri Oct 30 11:22:54 Phix174-MacBook.local loginwindow[26] <Warning>: CGSShutdownServerConnections: Detaching application from window server
30.10.2009 11.22.54 com.apple.loginwindow[26] Fri Oct 30 11:22:54 Phix174-MacBook.local loginwindow[26] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 11.22.54 com.apple.loginwindow[26] Fri Oct 30 11:22:54 Phix174-MacBook.local loginwindow[26] <Warning>: CGSDisplayServerShutdown: Detaching display subsystem from window server
30.10.2009 11.22.56 com.apple.WindowServer[178] Fri Oct 30 11:22:56 Phix174-MacBook.local WindowServer[178] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 11.23.06 com.apple.loginwindow[177] 2009-10-30 11:23:06.404 migCacheCleanup[197:903] Flushing Cache Locations...
30.10.2009 11.23.08 com.apple.launchd[1] (com.apple.suhelperd[206]) Exited with exit code: 2
30.10.2009 11.26.29 com.apple.launchd[1] *** launchd[1] has started up. ***
30.10.2009 11.26.52 com.apple.WindowServer[54] Fri Oct 30 11:26:52 Phix174-MacBook.local WindowServer[54] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 11.29.42 com.apple.coreservicesd[43] ThrottleProcessIO: throttling disk i/o
30.10.2009 11.30.17 com.apple.loginwindow[26] Fri Oct 30 11:30:17 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi loginwindow[26] <Warning>: CGSShutdownServerConnections: Detaching application from window server
30.10.2009 11.30.17 com.apple.loginwindow[26] Fri Oct 30 11:30:17 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi loginwindow[26] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 11.30.17 com.apple.loginwindow[26] Fri Oct 30 11:30:17 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi loginwindow[26] <Warning>: CGSDisplayServerShutdown: Detaching display subsystem from window server
30.10.2009 11.30.19 com.apple.WindowServer[162] Fri Oct 30 11:30:19 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi WindowServer[162] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 11.30.45 com.apple.UserEventAgent-LoginWindow[166] dontAutoLoad = EMPTY!
30.10.2009 11.30.51 com.apple.loginwindow[161] 2009-10-30 11:30:51.898 migCacheCleanup[187:903] Flushing Cache Locations...
30.10.2009 12.39.21 com.apple.loginwindow[161] Fri Oct 30 12:39:21 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi loginwindow[161] <Warning>: CGSShutdownServerConnections: Detaching application from window server
30.10.2009 12.39.21 com.apple.loginwindow[161] Fri Oct 30 12:39:21 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi loginwindow[161] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 12.39.21 com.apple.loginwindow[161] Fri Oct 30 12:39:21 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi loginwindow[161] <Warning>: CGSDisplayServerShutdown: Detaching display subsystem from window server
30.10.2009 12.39.24 com.apple.WindowServer[410] Fri Oct 30 12:39:24 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi WindowServer[410] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 12.39.49 com.apple.launchd[1] *** launchd[1] has started up. ***
30.10.2009 12.40.05 com.apple.WindowServer[47] Fri Oct 30 12:40:05 Phix174-MacBook.local WindowServer[47] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 12.40.42 com.apple.UserEventAgent-LoginWindow[62] dontAutoLoad = EMPTY!
30.10.2009 12.40.51 com.apple.launchd.peruser.501[73] (com.apple.ReportCrash) Falling back to default Mach exception handler. Could not find: com.apple.ReportCrash.Self
30.10.2009 12.40.53 com.apple.launchd.peruser.501[73] (com.apple.Kerberos.renew.plist[95]) Exited with exit code: 1
30.10.2009 12.46.35 com.apple.coreservicesd[43] ThrottleProcessIO: throttling disk i/o
30.10.2009 12.52.33 com.apple.loginwindow[26] Fri Oct 30 12:52:33 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi loginwindow[26] <Warning>: CGSShutdownServerConnections: Detaching application from window server
30.10.2009 12.52.33 com.apple.loginwindow[26] Fri Oct 30 12:52:33 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi loginwindow[26] <Warning>: CGSDisplayServerShutdown: Detaching display subsystem from window server
30.10.2009 12.52.34 com.apple.WindowServer[188] Fri Oct 30 12:52:34 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi WindowServer[188] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 12.58.25 com.apple.loginwindow[187] Fri Oct 30 12:58:25 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi loginwindow[187] <Warning>: CGSShutdownServerConnections: Detaching application from window server
30.10.2009 12.58.25 com.apple.loginwindow[187] Fri Oct 30 12:58:25 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi loginwindow[187] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 12.58.25 com.apple.loginwindow[187] Fri Oct 30 12:58:25 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi loginwindow[187] <Warning>: CGSDisplayServerShutdown: Detaching display subsystem from window server
30.10.2009 12.58.27 com.apple.WindowServer[260] Fri Oct 30 12:58:27 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi WindowServer[260] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 12.59.06 com.apple.UserEventAgent-LoginWindow[267] dontAutoLoad = EMPTY!
30.10.2009 13.07.13 com.apple.loginwindow[259] Fri Oct 30 13:07:13 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi loginwindow[259] <Warning>: CGSShutdownServerConnections: Detaching application from window server
30.10.2009 13.07.13 com.apple.loginwindow[259] Fri Oct 30 13:07:13 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi loginwindow[259] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 13.07.13 com.apple.loginwindow[259] Fri Oct 30 13:07:13 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi loginwindow[259] <Warning>: CGSDisplayServerShutdown: Detaching display subsystem from window server
30.10.2009 13.07.14 com.apple.WindowServer[335] Fri Oct 30 13:07:14 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi WindowServer[335] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 13.07.55 com.apple.launchd[1] *** launchd[1] has started up. ***
30.10.2009 13.08.11 com.apple.WindowServer[46] Fri Oct 30 13:08:11 Phix174-MacBook.local WindowServer[46] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 13.08.40 com.apple.loginwindow[26] Fri Oct 30 13:08:40 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi loginwindow[26] <Warning>: CGSShutdownServerConnections: Detaching application from window server
30.10.2009 13.08.41 com.apple.loginwindow[26] Fri Oct 30 13:08:41 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi loginwindow[26] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 13.08.41 com.apple.loginwindow[26] Fri Oct 30 13:08:41 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi loginwindow[26] <Warning>: CGSDisplayServerShutdown: Detaching display subsystem from window server
30.10.2009 13.08.41 com.apple.WindowServer[105] Fri Oct 30 13:08:41 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi WindowServer[105] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 13.17.10 com.apple.launchd[1] *** launchd[1] has started up. ***
30.10.2009 13.17.25 com.apple.WindowServer[46] Fri Oct 30 13:17:25 Phix174-MacBook.local WindowServer[46] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 13.18.01 com.apple.loginwindow[26] Fri Oct 30 13:18:01 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi loginwindow[26] <Warning>: CGSShutdownServerConnections: Detaching application from window server
30.10.2009 13.18.01 com.apple.loginwindow[26] Fri Oct 30 13:18:01 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi loginwindow[26] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 13.18.01 com.apple.loginwindow[26] Fri Oct 30 13:18:01 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi loginwindow[26] <Warning>: CGSDisplayServerShutdown: Detaching display subsystem from window server
30.10.2009 13.18.02 com.apple.WindowServer[105] Fri Oct 30 13:18:02 a88-112-233-176.elisa-laajakaista.fi WindowServer[105] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 22.04.00 com.apple.UserEventAgent-LoginWindow[108] dontAutoLoad = EMPTY!
30.10.2009 22.09.40 com.apple.launchd[1] *** launchd[1] has started up. ***
30.10.2009 22.09.56 com.apple.WindowServer[47] Fri Oct 30 22:09:56 Phix174-MacBook.local WindowServer[47] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 22.10.59 com.apple.launchd.peruser.501[79] (com.apple.ReportCrash) Falling back to default Mach exception handler. Could not find: com.apple.ReportCrash.Self
30.10.2009 22.11.03 com.apple.launchd.peruser.501[79] (com.apple.Kerberos.renew.plist[100]) Exited with exit code: 1
30.10.2009 22.11.04 SystemUIServer[84] It does not make sense to draw an image when [NSGraphicsContext currentContext] is nil. This is a programming error. Break on _NSWarnForDrawingImageWithNoCurrentContext to debug. This will be logged only once. This may break in the future.
30.10.2009 22.13.33 com.apple.launchd[1] *** launchd[1] has started up. ***
30.10.2009 22.13.46 com.apple.WindowServer[49] Fri Oct 30 22:13:46 Phix174-MacBook.local WindowServer[49] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 22.15.05 com.apple.launchd[1] *** launchd[1] has started up. ***
30.10.2009 22.15.17 com.apple.WindowServer[46] Fri Oct 30 22:15:17 Phix174-MacBook.local WindowServer[46] <Error>: kCGErrorFailure: Set a breakpoint @ CGErrorBreakpoint() to catch errors as they are logged.
30.10.2009 22.18.55 com.apple.launchd.peruser.501[86] (com.apple.ReportCrash) Falling back to default Mach exception handler. Could not find: com.apple.ReportCrash.Self
30.10.2009 22.19.00 com.apple.launchd.peruser.501[86] (com.apple.Kerberos.renew.plist[106]) Exited with exit code: 1
Viimeksi muokannut TheKraken, 31.10.2009 klo 18.22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: Logi Code-tageihin, ettei vie niin hirviästi tilaa
Syy: Logi Code-tageihin, ettei vie niin hirviästi tilaa
_________________________________________________________________________________
MacBook 13" Alu Unibody, MacBook White, MacBook White (puoliraato), iMac G5 (puoliraato), iPhone 4,
iPod 160 Gt, iPod 20 Gt, Airport Extreme, Airport Express
MacBook 13" Alu Unibody, MacBook White, MacBook White (puoliraato), iMac G5 (puoliraato), iPhone 4,
iPod 160 Gt, iPod 20 Gt, Airport Extreme, Airport Express
-
- Viestit: 6
- Liittynyt: 30.10.2009 klo 9.30
Re: Terminaalioireitako - osa 2
Viesti Kirjoittaja phix174 »
Toinen aarrggh! Kone seisoi tuossa tovin sammutettuna (ilman virtajohtoa) ja nyt kun käynnisti uudelleen, niin komeasti tultiin "Safe Mode":een, eli paskanmarjat, samassa jamassa ollaan kuin eilenkin ....
_________________________________________________________________________________
MacBook 13" Alu Unibody, MacBook White, MacBook White (puoliraato), iMac G5 (puoliraato), iPhone 4,
iPod 160 Gt, iPod 20 Gt, Airport Extreme, Airport Express
MacBook 13" Alu Unibody, MacBook White, MacBook White (puoliraato), iMac G5 (puoliraato), iPhone 4,
iPod 160 Gt, iPod 20 Gt, Airport Extreme, Airport Express
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Terminaalioireitako?
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Vain yksi topic per sama aihe/tapaus. Eli topicit yhdistetty.
-
- Viestit: 6634
- Liittynyt: 24.12.2004 klo 14.18
- Paikkakunta: Turku
Re: Terminaalioireitako - osa 2
Viesti Kirjoittaja NeliX4 »
Miten käy, jos käynnistät koneen puhtalla asennuksella ilman että tuo vanhoja systeemitiedostoja. Toimiiko?phix174 kirjoitti:Toinen aarrggh! Kone seisoi tuossa tovin sammutettuna (ilman virtajohtoa) ja nyt kun käynnisti uudelleen, niin komeasti tultiin "Safe Mode":een, eli paskanmarjat, samassa jamassa ollaan kuin eilenkin ....
-
- Viestit: 5041
- Liittynyt: 8.7.2005 klo 2.59
Re: Terminaalioireitako?
Viesti Kirjoittaja Touho »
Tosin tommoiset oireet voisi viitata kyllä emolevyyn tai muuhun mekaaniseen/termiseen vikaan. Varsinkin kun ei kerran kovoa vaihtamalla kadonneet.Juhani L kirjoitti:Komppaan. Olisi kovin mukava, jos kyse olisi vain kovalevyn vähittäisestä vikaantumistesta. Kovalevyt ovat halpoja.NeliX4 kirjoitti:Itse laittaisin kovalevyn vaihtoon samoin tein. Ei ne levyntutkintaohjelmat välttämättä tunnista fyysisiä oireita.
10 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia Macin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit