Päivitin iMacin uuteen iMaciin ja järkeilin, että helpoiten homma menee siirtymisapurin avulla niinkuin menikin, paitsi iPhoton kuvat. Tietojen siirron jälkeen kuvat näkyvät miniatyyreinä normaalisti, mutta kun koitan avata kuvan, tuloksena musta ruutu. Jos koitan tuoda esimerkiksi työpöydältä kuvia, niin ilmoittaa, että tiedostomuoto tuntematon (jpg-kuvia). Samoin, jos liitän kameran, niin kuvien siirto tyssää samaan virheeseen. Alt + cmd käynnistys ja korjausyritykset eivät ole muuttaneet tilannetta. Molemmissa koneissa iPhoto 09 v. 8.1.2. Kuvat ovat kyllä Photo Library -tiedostossa ja vedin sieltä Originals -kansion ensin ulkoiselle levylle - ei auttanut - sitten työpöydälle yhtä laihoin tuloksin. Kuvia on n. 12000 kappaletta, joten kokeiluihin menee aika lailla aikaa.
Kokeilin myös asentaa koneen siirtämättä tietoja toisesta koneesta ollenkaan ja sillä tavalla kuvat kyllä siirtyivät ja toimivat, mutta työmäärä muiden asennusten osalta on järjettömän suuri ja olisi miellyttävää löytää joku muu keino kuin asennus tyhjästä. Nyt vaan alkaa olla keinot lopussa. Niin ja kokeilin myös vaihtaa oikeuksia ja kokeilin antamalla kaikille käyttäjille täydet oikeudet Photo Libraryyn, mutta eipä auttanut sekään. Onkohan joku törmännyt vastaavaan ja vielä löytänyt ratkaisun?
Ratkaistu: Siirtymisapuri panttaa iPhoto 09 kuvia
Täällä voit kysyä mistä tahansa Mac-ongelmasta, jos et löydä vastausta muualta.
3 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 152
- Liittynyt: 20.6.2009 klo 16.03
- Paikkakunta: Helsinki
Ratkaistu: Siirtymisapuri panttaa iPhoto 09 kuvia
Viesti Kirjoittaja Grissom »
Viimeksi muokannut Grissom, 19.10.2010 klo 17.57. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 6634
- Liittynyt: 24.12.2004 klo 14.18
- Paikkakunta: Turku
Re: Siirtymisapuri panttaa iPhoto 09 kuvia
Viesti Kirjoittaja NeliX4 »
Kokeiles käynnistää iPhoto cmd ja alt napit pohjassa.
http://support.apple.com/kb/ht2638
http://support.apple.com/kb/ht2638
-
- Viestit: 152
- Liittynyt: 20.6.2009 klo 16.03
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Siirtymisapuri panttaa iPhoto 09 kuvia
Viesti Kirjoittaja Grissom »
Kuten tuossa yllä kirjoitin, niin ei auta nuo alt + cmd -käynnistykset. Mutta kun päivän lueskelin ihmisten iPhoto-ongelmista jenkkipalstoilta, niin tämä ratkaisi ongelman:
1. Latasin MacOSXUpdCombo10.6.4 -päivityksen
2. Tämän jälkeen koko iPhoto oli tyhjä, mutta päivityksen jälkeen normaali kuvien tuonti taas onnistui ja sain kuvat palautettua normaalisti iPhotoon raahaamalla ne aiemmin talteen laittamastani Originals-kansiosta
1. Latasin MacOSXUpdCombo10.6.4 -päivityksen
2. Tämän jälkeen koko iPhoto oli tyhjä, mutta päivityksen jälkeen normaali kuvien tuonti taas onnistui ja sain kuvat palautettua normaalisti iPhotoon raahaamalla ne aiemmin talteen laittamastani Originals-kansiosta
3 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia Macin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit