Potilas on 13" Mid 2010 MBP, jossa kaikki muu toimii mutta kyseinen näpytin ei aina.
Ennenkuin selitän mitä on tehty, kerron pääasian eli oikea Shift toimii, vasen ei useimmiten. Mutta se toimii muutaman kerran oikein jos se saa olla pitkään rauhassa. Tätä kirjoitan ulkoisella näppiksellä ja pidän Keyboard Vieweriä auki. Nyt käytin tähän lauseeseen MBP:n näppistä, ja nyt se toimii. Sitten kävin kirjoittamassa pari isoa kirjainta text editiin, ja se ei toiminut -- ja lakkasi toimimasta tässäkin tekstikentässä. on ikäänkuin jokin bufferi täyttyisi, ja pari päivää nyt säädettyäni alan uskoa että kyse on ohjelmallisesta jutusta. näppäimen alusta on puhdistettu rojusta mutta paineilma oli lopussa. täytyy ostaa ja vielä kokeilla sekin. siirryn ulkoiselle näppikselle.
Mitä on tehty:
1. Näppäimen cap on irroitettu ja sen vierukset puhdistettu pehmeällä tikulla ja Topzilla irtopölystä.
2. SMC ja NVRAM on resetoitu moneen kertaan.
3. On vaihdettu käyttäjää ja tarkistettu Reinstallin Levytyökalulla koviksen rakenne sekä Shift-käynnistetty.
4. On menty kovikselle asennetulle Varapartitiolle, tyhjätty se Reinstallilla ja asennettu sille Sierran lisäksi täysin alusta High Sierra (Sierra jäi pääpartitiolle). High Sierralle ei ole tuotu mitään vanhasta järjestelmästä. Tämän kirjoituksen aikana ajan sitä.
5. Hassuinta on, että myös Keyboard Viewer monesti näyttää että vasenta Shiftiä on painettu -- mutta Texteditiin ilmestyy pieni kirjain. Lisäksi painettaessa toistuvasti Shiftiä ja kirjainta välillä tulee muutama toimiva AAA ja sitten taas pitkään aaaa:ta.
6. Accessibility-asetukset on tarkistettu. Kaikki.
7. Nyt siirryin koneen näppikselle, ja alun N tuli oikein. nyt ei tullut. kyseessä ei ole roska näppäimessä.
Kuinka vika alkoi: (Nyt ulkoinen näppis)
Sierralla pyörineellä Google Chromella klikkasin erästä artikkelilinkkiä, legitiimin näköistä ja muiden peukuttamaa. MBP sai kakkahalvauksen ja jähmettyi totaalisesti. Lähdin tilanteesta virtanapilla, ja sen jälkeen Shift vasemmalla ei toiminut. Tein tilanteesta "ilmoita tilanteesta Applelle" -dumpin ja lähetin. En ole katsellut logeista vielä mitä siellä sanotaan enemmän kuin siinä dumpissa. Ja toki olen tullut vainoharhaiseksi.
MacBook Pro, vasen Shift -- outo ongelma. Pätkii.
Täällä voit kysyä mistä tahansa Mac-ongelmasta, jos et löydä vastausta muualta.
2 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 137
- Liittynyt: 22.5.2004 klo 21.48
MacBook Pro, vasen Shift -- outo ongelma. Pätkii.
Viesti Kirjoittaja duchamp »
-
- Viestit: 137
- Liittynyt: 22.5.2004 klo 21.48
Re: MacBook Pro, vasen Shift -- outo ongelma. Pätkii. Addend
Viesti Kirjoittaja duchamp »
7. Olen lukenut pitkien reinstallien aikana kaikkea mitä aiheesta Left Shift not working on MBP löytyy, ja oh boy, sitä on paljon. Enimmissä ratkaisu on ollut näppiksen vaihto tai näppäinkaapeli, mutta parissa ei sekään.
2 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia Macin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit