Tässä työkaverin puolesta kyselen ja pahoittelen maalaisuuttani Mac-rintamalla heti alkuun, joten asiavirheitä ja tietämättömyyttä on luvassa (+ rikkinäinen puhelin)...
Eli olipa kerran Macbook Pro Late 2012/Early 2013 (Retina, Model A1417), kaiketi uusimmalla Mac OS:lla jonka akku on jo pari vuotta ollut ehtoopuolella ja sammuttanut koneen kylmästi parin tunnin päästä n. 36% kohdalla. Eräänä kauniina perjantai-iltana kone oli ilmoittanut viestin akusta että akku olisi vaihdettava tyyliin heti. Illanvietto oli kuitenkin jatkunut akkuvirralla ja kone oli jossain kohtaa päässyt ihan tyhjäksi. Pahaksi onneksi illan tuiskeessa myös koneen päälle pääsi läikkymään pieni määrä konjakkia, näppäimistön päälle kuinkas ollakaan.
Seuraavana aamuna käyttäjän heräillessä kone ei pukahtanut mitään. Virtaliittimen kiinni laittaessa sen valo muuttui oranssiksi ja ajan päästä vihreäksi, ikään kuin akku olisi ollut täynnä. Kaikkea koitettiin, mutta elämää ei enää löytynyt. Käyttäjä kävi sitten noutamassa akkuliikkeestä uuden akun, ja sai kun saikin vaihdettua sen koneeseen. Nyt kone herää normaalin oloisesti työpöydälle* ja kyselee käyttäjätunnuksen salasanaa, mutta salasanan syöttäminen ei onnistu koska kaikki merkit eivät toimi.
(*=virtanappi ei toimi, mutta koneen saa käyntiin toisinaan laturin kytkemällä, mutta yleensä akun liittimen irroittamalla ja takaisin kiinnittämällä)
Hauskaksi tästä tekee sen että käytettävissä on myös USB-näppäimistö ja siinäkään ei salasanassa tarvittavat merkit toimi oikein, kirjainosion oikealla puoliskolla. Kone tarvitsisi sen verran saada käyntiin että pääsisi omia tiedostoja ainakin pelastamaan, kun TimeCapsule varmuuskopion tilasta ei ole täyttä varmuutta.
Kokeiltu on:
- Erilaisia näppäinyhdistelmiä palautusosioon pääsemiseksi ym, osa näistä ehkä toimisi mutta tyhjentävät datan, ja osa vaatii virtanapin painamista joka ei toimi
- Yritetty login-ruudussa ottaa mouse keys -toimintoa pois klikkailemalla Option-nappia viisi kertaa, mutta mitään merkkiääntä ei kuulu eikä tuon ilmeisesti kuulu toimia login-ruudussa edes? Kursori ei liiku kirjainnapeista joten vaikuttaisi ettei tuo ole päällä.
- Palauttaa käyttäjätunnus AppleID:n kautta mutta kone herjaa ettei saa nettiin yhteyttä, vaikka ylänurkassa näyttäisi WiFi olevan yhdistetty ihan normaalisti
Mikä neuvoksi? Prioriteetti A olisi saada käyttäjän tiedostot talteen, ja vasta B saada kone vielä käyttökuntoon jollain tapaa esim. näppiksen(/kuoren) vaihdolla.
PC-miehenä ensimmäisenä tuli mieleen kaivaa koneen sisältä SSD ulos, laittaa se USB-koteloon ja lukea tiedot toisella macilla tai Windows-koneella jotenkin. Onko tämä edes mahdollista? Netistä sain sellaisen kuvan että SSD olisi joku Applen oma viritys eikä liitin kävisi normaaliin m.2 SATA ulkoiseen koteloon? Jos tuon levyn saisikin sopimaan, onko Applen koneissa jotenkin salattu käyttäjien tiedot oletuksena että niitä ei pääse suoraan toisesta käyttöjärjestelmästä lukemaan?
Toinen vaihtoehto olisi Target Disk Mode, saisiko tuolla tehtyä jos käyttäjä hakee OmenaKaupasta uuden Macbookin ja tökkää jonkun ilmeisesti ThunderBolt piuhan siihen välille? Vielä ei ole kokeiltu pääseekö vanhalla koneella tuohon Target Disk Modeen...
Ilmeisesti virtuaalinäppistä ei saa mitenkään login-ruudussa esiin, tai jos pitäisi saada niin se ei tunnu toimivan (Option+Command+F5). Toista käyttäjää eikä vieraskäyttäjää ole käytössä.
Jotain muita vinkkejä, ehdotuksia?
![Omppu [?]](./images/smilies/omppu.gif)
![Omppu [?]](./images/smilies/omppu.gif)
![Omppu [?]](./images/smilies/omppu.gif)
![Omppu [?]](./images/smilies/omppu.gif)