Nu jaa. Nyt jo pakko kommentoida käyttöliittymien parissa leipänsä hankkivana.
Toki kaikki on kiinni jokaisen käyttäjän käyttötavasta, mutta ehdottamasi:
<<Eli kun vaikka Safarista klikkaa linkkiä niin tapahtuu kaksi asiaa; ensin fokusointi ja sen jälkeen linkin klikkaus. Se että käyttäjät pakotetaan klikkaamaan kaksi kertaa on käytettävyyden kannalta syvältä.>>
on kyllä nimenomaan murha käytettävyyden kannalta.
Et sitten vaivautunut lukemaan ketjua? Sekä alkuperäinen postaaja, eli minä, että tuo tuore "mee too" -reply juishilta käsittelivät tilannetta missä meillä on vain yksi ikkuna näkyvissä niin ettei sitä ole fokusoitu.
Lueppa ketjun ensimmäinen viesti niin ymmärrät mistä tässä puhutaan.
(en voi taas vastustaa)
Hankit leipäsi käyttöliittymillä? Ja käytät Macciä? Ok, tiedätkin varmaan että koko "työpöytä"-ajattelu on alunperin lähtöisin siitä että yritetään tuoda oikean paperia-ja-kynä työpöydän hyvät puolet tietokoneelle.
No, minulla on työpöydällä kaksi paperia päällekkäin. Kirjoitan jotain päällimmäiseen, päätän että "hyvä tuli" ja arkistoin sen jonnekin. Nyt minulla on pöydällä enää yksi arkki paperia; OSX pakottaa minut ensin tökkäämään kynällä sitä paperia kertoen että "oh, haluaisin kovasti kirjoittaa sinuun" kun taas oikealla työpöydällä voin kaikessa rauhassa olettaa että kun tökkään kynällä paperiin niin siihen tulee jälki.
No, minulla on työpöydällä kaksi paperia päällekkäin. Kirjoitan jotain päällimmäiseen, päätän että "hyvä tuli" ja arkistoin sen jonnekin. Nyt minulla on pöydällä enää yksi arkki paperia; OSX pakottaa minut ensin tökkäämään kynällä sitä paperia kertoen että "oh, haluaisin kovasti kirjoittaa sinuun" kun taas oikealla työpöydällä voin kaikessa rauhassa olettaa että kun tökkään kynällä paperiin niin siihen tulee jälki.
Niin paitsi jos haluan piilottaa tai sulkea dokumentin. Silloinhan OSX viis veisaa siitä mikä sovellus on aktiivisena, senkun raahaat rotan tuonne liikennevalojen päälle ja saat väriä elämääsi. Ei niin että se nyt hirveästi haittaisi meikäläisen arkea mutta joku pystyy varmaan selittämään mihin tämä logiikka perustuu? Voin kuvitella että tämän tyyppiset tilanteet ovat tosi hämmentäviä tottumattomille käyttäjille. Helppokäyttöisyyden perusteena on useimmiten johdonmukaisuus ja tässä punainen lanka ainakin minun logiikan mukaan katkeaa.
Luettu on, ja kuten joku muukin kommentoi on näitä ketjuja vähän vaikea ymmärtää, onko kyse vain kuittailun halusta vai todellisesta ongelmasta...
Mutta jos lukutaitoni ei ihan petä, niin nähdäkseni juuri itse mainitsit edellä että
"Mutta en viitsi laittaa tuota päälle vain yhteen softaan sillä epäjohdonmukainen toiminta jossa eri ikkunat käyttäytyvät eri tavalla ei oikein houkuta. "
Mutta kuitenkin tilanteessa jossa on vain kaksi ikkunaa pitäisi tämä ominaisuus olla.
Siinäpä vasta looginen käyttöliittymä. Jos auki on kaksi ikkunaa, fokusointi toimisi eri tavalla jos auki on yksi tai kolme ikkunaa :-) Eikös nyt olisi helpompi sitten konffata suosikkiohjelmasi vastaamaan tähän erikoistilanteeseen. Itse täällä älähdit jollekulle, joka perusteli näkemystään omalla tyypillisellä käyttötilanteella, mutta silti vingut ominaisuutta oman yksittäisen käyttötarpeen mukaan. Reilua ?
Mitä tulee tuohon työpöytä analogiaan, niin mietitäänpäs vähän sitä: Safari vastatkoon auki olevaa kirjaa ja terminaalin ikkuna muistipaperia. Haluat kirjoittaa muistiin jotain kirjasta lukemaasi. jos siis haluat oikeasti kirjoittaa siihen paperiin, niin etköhän nosta sen kirjan päälle (tai jos on iso pöytä siirrä rinnalle), etkä suinkaan yritä kirjoittaa siihen kirjan alla, tai paperin reunaan joka näkyy kirjan alta ?? Et myöskään varmaan käännä sivua tai vaihda paperia johon kirjoitat sitä kynällä tökkimällä, vaan laitat kynän pois, ja siirtelet papereita kädellä.
Ja tarkennetaan vielä tuota kahden paperin esimerkkiä: noinhan se toimii ruudullakin: Jos sinulla on 2 dokumenttia auki samassa ohjelmassa, alempi aktivoituu kun päällimmäinen suljetaan. Ei mun ainakaan tarvi niitä erikseen tökkiä. Ja jos taas suljet kokonaan ohjelman ('hyvä tuli') niin stackissä seuaava ohjelma aktivoituu. Siinä nyt joutuu valitettavasti seuraavan ohjelman valitsemaan, riippuen siitä mitä haluaa tehdä ).
Vaikka työpöytäanalogia olisikin mukavan ilmeinen, oikeasti tietokoneen työpöytä ja sillä työskentely on aivan eri maailmasta kuin oikealla työpöydällä, sen käytettävyystutkimus ylipäätänsä on jo pitkään ymmärtänyt.
Ruudulla, käyttäjällä on oikeasti tarve tietää mihin ikkunaan toiminto ruudulla kohdistuu, ja ikkunan fokusoituminen on juuri sitä. Kun ikkuna johon toimi halutaan kohdentaa valitaan tietoisesti, erheiden määrä pienenee aika paljon. Kuten heti mieleen tulevilla esimerkeillä heitin, useammassa tapauksessa läpiklikkaus olisi käytettävyyden kannalta huomattavasti haitallista kuin hyödyllistä. Eikä se viimeisin lasku (oikealla työpöydällä ) ei katoa roskikseen, jos vahingossa tökkäset sen kuoreen kynällä.
Yhä olen samaa mieltä, fiksua olisi antaa konffausmahdollisuus fokuksen seuraa hiirelle, sellaista kaipaaville, mutta ei se nyt kuitenkaan tarkoita että muut vaihtoehdot 'imee'.
En nyt jaksa ruveta jankkaamaan asiasta, varsinkin kun olet itsekin sitä mieltä että konfiguroitavuutta voisi olla vähän enemmän.
Ja miksi en käyttäisi ? Siis Maccia ???
Tuo oli lähinnä referenssi siihen että Mac-käyttäjät mahdollisesti tietävätkin jotain käyttöliittymistä ja niiden historiasta. Normaali Windows-käyttäjää kun ei voisi vähempää kiinnostaa niin kauan kun Solitaire toimii.
Silloin riittää että viet hiiren kursorin taustalla olevan applikaation päälle ja scrollailet mitä haluat, hyvin toimii eikä päällä oleva applikaatio häviä minnekään.
Toimii jossain harvassa tapauksessa, mutta pääosin ei toimi. Toimii, jos on Finder aktiivisena ja haluaa scrollailla epäaktiivisen ikkunan listauksia. Tämä onkin ainoa tapaus, jonka olen löytänyt. Tulikin juuri mieleeni, että tämähän saattaapi johtua USB Overdrivestä... Pitänee kokeilla.
Lisätään tähän nyt vielä yksi viimeaikainen havainto, joka melkein osuu aiheeseen. Nämä uudet brushed metal -ikkunat ovat hieman hämääviä, niistä ei nopealla vilkaisulla näe mikä ikkuna on aktiivisena. Johtunee varmaan siitä, että on tottunut vain vilkaisemaan ikkunan otsikko palkkia ja siitä on välittömästi nähnyt onko se aktiivisena. Mutta näiden metalli-ikkunoiden kanssa joutuu tarkentamaan katseen joko liikennevaloihin tai ikkunan otsikkoon. Noh, eiköhän tuohonkin opi, ja tämä on taas näitä ison reson esiin tuomia havaintoja.
<<Silloin riittää että viet hiiren kursorin taustalla olevan applikaation päälle ja scrollailet mitä haluat, hyvin toimii eikä päällä oleva applikaatio häviä minnekään.>>
Toimii jossain harvassa tapauksessa, mutta pääosin ei toimi.
Unohdin kai sanoa että esim toiset X ikkunamanagerit antavat konffata tuollaisen, OSX ei taida tuohon oikein venyä.
[...]
Heh. On tässä waimon Windows alla (Linux-koneen monitori huollossa) ja näyttää siltä että taustalla olevia ikkunoita voi scrollailla Windowsissa mielin määrin ilman että ikkunat sieltä mihinkään pomppaisivat.
Omituista. Kokeilen tässä työmaan winukalla, win2000 eikä kyllä mitenkään aktivoimattoman ikkunan scrollaus luonnistu.
Outlook edessä, wordi takana ja kyllä se scrolli aina osuu Outlookiin. Scrollaus kyllä onnistuu vaikka hiiri ei olekaan aktiivisen ikkunan päällä, jos sitä tarkoitat.
Omituista. Kokeilen tässä työmaan winukalla, win2000 eikä kyllä mitenkään aktivoimattoman ikkunan scrollaus luonnistu.
Köh. Nytkun kokeilin uudestaan (myös Win2k) niin en saanut minäkään enää scrollattua aktovoimatonta ikkunaa..... Heh.... Olikohan tuo viimeinen limulasi liikaa .