iMac G5 & OS X 10.3.6
Kaupassa laittoivat minut valmiiksi ekaksi käyttäjäksi, ilman salasanaa. Minä sitten tein toisen käyttäjän, ilman salasanaa. Tähän asti käydessäni vaikka järjestelmän asetuksissa taikka avainnipun hallinnassa tai tuollaisissa itse järjestelmään liittyvissä paikoissa, ohjeet avautuivat kunhan pyysin, hienoa.
Laitoin itselleni salasanan (jota ei aluksi siis ollut), sen jälkeen olen kirjautunut ulos ja uudelleen sisään (koneenkin uudelleenkäynnistänyt) ja kirjautumisen yhteydessä vaaditaan nyt salasanani, hienoa. Vaan enää en itsenäni saa auki tuollaisia mainittuja ohjeita. Ohjeruutuun ei oletuksena tule mitään tekstejä, itse dialogi avautuu kyllä tyylikkäästi, ja jos haen hakusanalla, ei tule yhtikäs mitään, mutta tuuletin alkaa hiljalleen kiihtyä. Tarpeeksi odotellessani tulee viesti, että ohjeselain ei pysty avaamaan _kotihakemistostani_ documentation/help/help center. No kotihakemistossani on help-kansion jälkeen vain tyhjää. Samaten sen toisen käyttäjän kotihakemistossa, mutta sillä toisella käyttäjällä, jolla edelleenkään ei ole salasanaa, samat ohjeet aukeavat edelleen. Salasanan lisäämisen jälkeen mainitut ohjeet eivät siis enää avaudu minulle. Esimerkiksi Safarin ohje silti avautuu.
Kun katselin kansioita, niin yleisessä kirjastossa on tavaraa documentation/help-kansiossa. Ei kai tuollaisten mainitsemieni ohjeita kuuluisikaan olla käyttäjien hakemistoissa vaan yleisessä, uumoilen.
Jos teillä on tullut tällaista eteen ja olette siitä selvinnyt, niin antakaa vinkkejä, pyydän.
Koneen käyttäjälle salasana -> monet ohjeet eivät enää avaud
Täällä voit kysyä mistä tahansa Mac-ongelmasta, jos et löydä vastausta muualta.
3 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 44
- Liittynyt: 18.11.2004 klo 11.12
- Paikkakunta: Pori
Koneen käyttäjälle salasana -> monet ohjeet eivät enää avaud
Viesti Kirjoittaja JIH »
-
- Viestit: 2566
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 12.53
- Paikkakunta: Ylivieska
Re: Koneen käyttäjälle salasana -> monet ohjeet eivät enää a
Viesti Kirjoittaja freemem »
Go to Users/Your_Name/Library/Preferences and delete the following files:
com.apple.help.plist
com.apple.helpui.plist
com.apple.helpviewer.plist
Next go to Users/Your_Name/Library/Caches and delete the folder:
com.apple.helpui
com.apple.help.plist
com.apple.helpui.plist
com.apple.helpviewer.plist
Next go to Users/Your_Name/Library/Caches and delete the folder:
com.apple.helpui
-
- Viestit: 44
- Liittynyt: 18.11.2004 klo 11.12
- Paikkakunta: Pori
Re: Koneen käyttäjälle salasana -> monet ohjeet eivät enää a
Viesti Kirjoittaja JIH »
Tuo auttoi, kiitos.
Mikähän tässä kupletissa oli se perusjuoni, ajattelin vaan että silloin voisin jatkossa osata hoitaa vastaavanlaiset kepposet samantien?
Mikähän tässä kupletissa oli se perusjuoni, ajattelin vaan että silloin voisin jatkossa osata hoitaa vastaavanlaiset kepposet samantien?
3 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia Macin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit