Hei!
Vuosien mittaan olen tallentanut valokuvat henkilökohtaiselle läppärilleni sekä verkkokovalevylle (QNAP). Luonnollisestikin kuvia tallentuu runsaasti myös perheenjäsenten puhelimiin jne, lisäksi kuvia on jonkun verran televisioon kytketyn vanhan Minin Kuvat-ohjelmassa. Nyt toiveena olisi järjestää kuvat niin, että ne olisivat kaikkien perheenjäsenten käytettävissä / katsottavissa. Jokin pilvipalvelu olisi varmasti helpoin vaihtoehto, mutta mieluiten haluaisin pitää kuvat omalla levyllä.
QNAP:ssa on PhotoStation-palvelu, mutta sen iOS-sovellus Qphoto ei ole minusta kaikkein paras (esim. "pikkukuvanäkymässä" se näyttää kaikki kuvat jotakuinkin 2:3 suhteessa vaakakuvaksi leikattuna, jolloin pystykuvat näyttävät kohtuullisen hölmöiltä). Muutoin tämä kyllä toimii jopa kotiverkon ulkopuolelta VPN-yhteyden yli ja olisi siten helppo ja toimiva ratkaisu.
Kysymykseni onkin, millaisia ratkaisuja teillä muilla on käytössä? Voisiko vanhaa Miniä hyödyntää tässä jotenkin? Vai pitääkö tyytyä tuohon PhotoStationiin?
Terv Tipi
Edit: QPhoton näkymä näköjään vaihtelee sen mukaan, katsooko kuvia kansioittain (kuvasuhde aiemmin mainitsemani noin 2:3) tai "jaettuina valokuvina" (kuvasuhde 1:1).
Kuvat koko perheen käyttöön?
Kuvankäsittely, taitto ja typografia
5 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 310
- Liittynyt: 20.9.2004 klo 20.16
Kuvat koko perheen käyttöön?
Viesti Kirjoittaja Tipitii »
-
- Viestit: 12713
- Liittynyt: 24.4.2005 klo 23.47
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kuvat koko perheen käyttöön?
Viesti Kirjoittaja homenamsi »
Onko kaikissa laitteissa mahdollisuus käyttää iCloud-kuvat -toiminallisuutta?
Kuvat-ohjelman ja käyttöjärjestelmän päivitysten myötä tulee syksyllä saataville perheen kesken yhteiskäyttöinen kuvakirjasto henkilökohtaisen (=AppleID-kohtaisen) kuvakirjaston lisäksi. Vanhaan Miniin tuskin tätä toiminnallisuutta enää saa. Sen käyttökelpoisuus tilanteeseen kannattaa arvioida. Edellyttää tietenkin sitä, että tähän yhteiskäyttöiseen kirjastoon täytyy kuvat erikseen siirtää. Kahdentuvatko kuvat (ja tilantarve) en osaa sanoa. Teoriassa kahdentamaton ratkaisu on täysin mahdollinen jos ne perheenjäsenten omat kuvakirjastot ovat ICloudissa.
Googlen Kuvat on toinen mahdollinen ratkaisu mutta siihen ei ole olemassa varsinaista kirjaston käyttösovellusta macOS:lle, vain iOS:lle ja Androidille. Macissä kuvia hallitaan Google Driven kautta.
Kuvat-ohjelman ja käyttöjärjestelmän päivitysten myötä tulee syksyllä saataville perheen kesken yhteiskäyttöinen kuvakirjasto henkilökohtaisen (=AppleID-kohtaisen) kuvakirjaston lisäksi. Vanhaan Miniin tuskin tätä toiminnallisuutta enää saa. Sen käyttökelpoisuus tilanteeseen kannattaa arvioida. Edellyttää tietenkin sitä, että tähän yhteiskäyttöiseen kirjastoon täytyy kuvat erikseen siirtää. Kahdentuvatko kuvat (ja tilantarve) en osaa sanoa. Teoriassa kahdentamaton ratkaisu on täysin mahdollinen jos ne perheenjäsenten omat kuvakirjastot ovat ICloudissa.
Googlen Kuvat on toinen mahdollinen ratkaisu mutta siihen ei ole olemassa varsinaista kirjaston käyttösovellusta macOS:lle, vain iOS:lle ja Androidille. Macissä kuvia hallitaan Google Driven kautta.
-
- Viestit: 310
- Liittynyt: 20.9.2004 klo 20.16
Re: Kuvat koko perheen käyttöön?
Viesti Kirjoittaja Tipitii »
Kyllä, iCloud on kaikilla käytössä. Yhteiskäyttöinen kuvakirjasto toisi ratkaisun, mutta vierastan kuvakirjaston säilömistä pilveen (oletan, että toteutetaan iCloud-palveluna). Ts. vaatisi minulta asennemuutoksen - pitääpä pohtia...
Tipi
Tipi
-
- Viestit: 10805
- Liittynyt: 11.4.2008 klo 16.55
Re: Kuvat koko perheen käyttöön?
Viesti Kirjoittaja arttula »
Kehtaako sellaisia kuvia sitten perheelle näyttää, joita ei kehtaa verkkopalveluun ladata...
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
Maailmassa on vain kolmenlaisia ihmistyyppejä:
Sellaisia, jotka osaavat laskea, ja sellaisia, jotka eivät osaa.
Sellaisia, jotka osaavat laskea, ja sellaisia, jotka eivät osaa.
-
- Viestit: 12713
- Liittynyt: 24.4.2005 klo 23.47
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kuvat koko perheen käyttöön?
Viesti Kirjoittaja homenamsi »
Kyllähän viime vuosikymmen on todistanut, että pilvitallennus soveltuu mitä erilaisimpiin tarpeisiin - eikä asenteet ole estäneet kasvua. Dropboxia olen käyttänyt ’aikojen alusta’, ts. reilusti yli 10 vuotta. Maksuton versio ei tosin kovin pitkälle riitä.
5 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Kuva ja graafinen suunnittelu”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit