Pitäis tulostaa RollUP standyn kuvavuota asiakkaan PDF:stä.
Kyseessä siis mitoiltaan iso kuva, mutta matalat 90 DPI resot riittää.
Ensimmäinen versio oli kooltaan yli 100 mt eikä pelittänyt. Ajattelin syyksi isoa kokoa ja pyysin asiakasta optimoimaan kuvien resoista löysät pois. Faili putosi normaaliin n. 10 mt kokoon, mutta edelleen Acrobat on ainoa joka vaivalloisesti vääntää PDF:n auki. Käytössä on CS3 softat, mutta illukaan ei edelleenkään tuota avaa, eikä liioin tulostimen rippi. Ja on näissä raudoissakin tehot tähän asti riittäneet.
En tiedä millä originaali on tehty, mutta vaikuttaa siltä, että siinä on photarikuvien päälle laitettu vektoriohjelmassa transparentteja väripintoja, on konvertoimattomia tekstejä joissa "hienot" blurratut heittovarjot. Eli softan efekteillä leikitty ihan kiitettävästi.. Epäilen Corellia.
Ennenkuin otan uudelleen yhteyttä tekijään kysyn:
kun tuo nyt sentään Acrobatissa aukeaa, niin voisko sitä siinä jotenkin "jalostaa"? Luulin jo näkeväni valon, kun kirjoitin siitä PS:n ja tislarin uudelleen PDF:ksi. Printerin ripissäkin se jo pelitti, mutta keles, fontti oli korvautunut väärin.
Pinnaa koettelee.
Hankala PDF
Kuvankäsittely, taitto ja typografia
11 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 1727
- Liittynyt: 16.8.2005 klo 19.30
Viesti Kirjoittaja barcoder »
Kokeili PDF-optimizeria. Downsamplaa kuvien resot alas siellä ja flättää transparency... aja myös kaikki mahdolliset cleanupit....
Löytyy print production toolsien joukosta
Löytyy print production toolsien joukosta
www.grano.fi - Dodendo 2010: Suunnittele, toteuta ja julkaise, 2012: InDesign CC-julkaisun tekijälle, 2015: Photoshop CC 2017-opas
http://www.docendo.fi/?p=company&sp=writer&wrid=199
http://www.docendo.fi/?p=company&sp=writer&wrid=199
-
- Viestit: 1851
- Liittynyt: 28.1.2007 klo 12.48
-
- Viestit: 1851
- Liittynyt: 28.1.2007 klo 12.48
-
- Viestit: 17376
- Liittynyt: 26.1.2005 klo 18.16
-
- Viestit: 1851
- Liittynyt: 28.1.2007 klo 12.48
-
- Viestit: 994
- Liittynyt: 22.2.2004 klo 18.13
-
- Viestit: 31
- Liittynyt: 17.4.2007 klo 12.13
Viesti Kirjoittaja StStobe »
Jep, Oletko muuten törmännyt wasatchin kanssa ongelmaan jossa asiakkaan "painovalmis" PDF herjaa viidennestä värikanavasta? Tilanne korjautuu vain avaamalla työ illuun ja tislaamalla uusi PDF. Mistä tuo viides kanava ilmestyy kummittelemaan?
Itse olen noiden hankalien PDFien kanssa toiminut niin että avaan ne reilusti photarissa ja rasteroin avatessa 150dpi tarkkuuteen ja tallentanut Tiffiksi. Kukaan ei ole vielä tähän päivään mennessä huomannut mitään eroa vektorigrafiikkaan verrattuna![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
Itse olen noiden hankalien PDFien kanssa toiminut niin että avaan ne reilusti photarissa ja rasteroin avatessa 150dpi tarkkuuteen ja tallentanut Tiffiksi. Kukaan ei ole vielä tähän päivään mennessä huomannut mitään eroa vektorigrafiikkaan verrattuna
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
-
- Viestit: 994
- Liittynyt: 22.2.2004 klo 18.13
Viesti Kirjoittaja Opa »
Ei ole tuota "viidettä kanavaa" tullut vastaan, muutenkin on rippi toiminut asiallisesti.StStobe kirjoitti:Jep, Oletko muuten törmännyt wasatchin kanssa ongelmaan jossa asiakkaan "painovalmis" PDF herjaa viidennestä värikanavasta? Tilanne korjautuu vain avaamalla työ illuun ja tislaamalla uusi PDF. Mistä tuo viides kanava ilmestyy kummittelemaan?
Itse olen noiden hankalien PDFien kanssa toiminut niin että avaan ne reilusti photarissa ja rasteroin avatessa 150dpi tarkkuuteen ja tallentanut Tiffiksi. Kukaan ei ole vielä tähän päivään mennessä huomannut mitään eroa vektorigrafiikkaan verrattuna
Mitä tämänkertaiseen ongelmaan tulee niin:
- pdf optimizer jäi junnaamaan flattays-kohtaan eikä edennyt mihinkään
- uusi versio polutetuin fontein on saatu tekijältä
-olen avannut illussa, tehnyt epsin, avannut photarissa jne., mutta kaikissa tapauksissa kuva "vääristyy" kohdassa jossa on kaiketi liikaa "tavaraa päällekkäin". On varjostettu teksti, sen alla lehti bittikarttakuvana, jota on vielä taitto-ohjelmassa käännetty, sen alla puuta bittikarttakuvana, sen alla transparentiksi määritelty värikenttä jonka alla tiiliseinän kuva. Sekoohan tuossa jo parempikin rippi.
Mutta nyt kone pukkaa ulos kuvaa jonka seivasin tiffiksi suoraan Acrobatista.
Pidän peukkuja, että tulee loppun asti eikä heitä pyyhettä kehään kuten aamulla.
11 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Kuva ja graafinen suunnittelu”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit