Tengu kirjoitti: ↑27.5.2024 klo 6.05
Tämä tuo mieleen dokumentaation inttiajoilta:
- Mitäs tämä on? Mitä alokas nauraa? Nauratteko te minua?
- En naura teitä, herra vääpeli.
- Älkää valehdelko! Mitä muuta naurettavaa täällä olisi?
Tämä taas tuo mieleen oman kokemuksen inttiajalta.
Koska olin tupani pisin, niin seisoin aina jonon ensimmäisenä ovensuussa kun oli käseketty järjestaäytymään milloin mistäkin syystä. Kerran oli joku härdelli ja alikersantti Tätilä komensi suureen ääneen KOMPPANIA - JÄRJESTY - sen jälkeen hän tomerana kulki käytävää pitkin - kohdallani pysähtyi ja kysyi : Alokas "Nuuska" ( nimi muutettu ) mikä teitä hymyilyttää? Vastasin kuuluvalla äänellä : Te, herra alikersantti! - komppaniasta alkoi kuulua hihitystä ja tyrskintää, mutta Tätilä hillitsi itsensä ja kysyi : Mikä minussa hymyilyttää? Vastasin : Herra alikersantti - te olette niin . . . lempeä!
Koko komppania räjähti nauramaan ja Tätilä keskittyi tilanteen hillitsemiseen. Mitään seuraamuksia ei tullut. Hän oli oikeasti ihan hyvä tyyppi, mutta "virkansa puolesta" esitti kovanaamaa.
Hieman samantyyppisiä muistoja itselläkin intistä - nyt kun rollaatorilla nykytilanteessa ajelen ja luiskojen puutteella erilaisiin kaupallisiin jakelupisteisiin mahdollisen asiakkuuteni asemaan on estetty - yleisönosastoissa ja netin kanavilla valitellen (jokin aika sitten vielä homma hoitui kainalosauvoilla - mutta se on jotain sitä "menetetyn nuoruuden kulta-aikaa" se) - no mutta kuitenkin: armeija-aikanani, kun olin alikessuna eräässä eteläsuomalaisessa varuskunnassa, ja tässä asemassa jouduin johtamaan joitain "käskynjako"- tyyppisijä ja muita vastaavia tilanteita, jossa koko komppania/patteristo/patteri (siis suurehko joukko asevelvollisia kumminkin) oli komennettu muotoon, kun meikä sitten hitaasti käveli koko porukan eteen (kuin Adolf Hitler - alkuperäisesti muistaakseni hänen sotilasarvonsakin oli vain korpraali - mutta samalla tavoin dramaattisesti ja hyvin hitaasti maahan katsellen porukan eteen kädet selän takana mietteliäästi kävellen) ilmoittaen jonkin muka tärkeänkin asian, tein sellaisen valinnan, että aloin matkia ulosanniltani ja puheenparreltani muuatta tässä porukassa hyvin ei-pidettyä ja v-mäistä yliluutnanttia, jota varusmiesten ohella myös hänen alaisinaan toimiva kantahenkilökunta syvästi inhosi (olin keskustellut heidän kanssaan). Sain palkkioni: kaikki tunnistivat, ketä imitoin, ja kuulin tilanteessa naurua, ja kaikki kuulijat ainakin hymyilivät!
Tämä oli sotilasurani ehdoton huipentuma, hyvät naiset ja herrat!
Tosin kävi niin, että jutun hieman levitessä minua ei enää tuohon informatiiviseen tehtävään enää komennettu. Mutta - meillä kaikilla miehillä - ja nykyisin myös vapaaehtoisnaisilla - on loppuelämäkseen muisteltavana mukavia muistoja siitä, kun isänmaan asialla ollen tapahtui jotain sellaista, jota on loppuelämäksi keinututuolissa takan ääressä istuessa, jäänyt sellaiseksi, mitä jaloissa suu auki pyörivien lastenlasten ollessa innokkaina odottaen kuuntelemassa, voi muistelevassa äänensävyssä, kattoon katsellen, hitaasti aloittaa: "Onko vaari/mummu koskaan kertonut teille siitä, mitä urotekoja vaari/mummu armeijassa ollessaan teki..?"
Itsellänikin kaukainen armeija-aikainen vääpeli-imitaatiokokemus, joka upposi varusmiesyleisöön, mutta enpä huomannut, että kantahenkilökuntaakin oli paikalla, kunnes joku heistä totesi: ”hyvä esitys, mutta jos vielä jatkatte, joudun puuttumaan asiaan”.
Ja sitten vielä enemmän off-topic: tällä hetkellä soi vain 2 - vasen ja oikea korva.
eki kirjoitti: ↑12.6.2024 klo 9.56
Ja sitten vielä enemmän off-topic: tällä hetkellä soi vain 2 - vasen ja oikea korva.
Tähän tilanteeseen olisi yksi ratkaisu se, että käyttäydyt nykyistä paremmin nais/miesystävääsi kohtaan. Jätä karkeudet, kokkapuheet ja julkisuudessa kovaäänisesti hänestä esittämäsi vähättelevät kommentit jne. Korvat eivät enää sitten soi?
Vai olenko nyt ymmärtänyt tilanteesta jotain virheellisesti?
Muistan sen, ettei sieltä päässyt edes omiin lakkiaisiin, joten lähdin sitten sivarikortilla. Tarkoitus oli palata heti takaisin, mutta iski päälle pari viikkoa kestänyt flunssa. Noh, menin sitten myöhemmin takaisin ja ensimmäisenä tehtävänä oli mennä Ylilutin puhutteluun. Samainen kaveri eväsi silloin aiemmin lomat lakkiaisia varten useaan otteeseen. Noh, puhuttelu paljastuikin anteeksipyytelyksi. Olikohan tullut ylemmältä taholta noottia? Kuka tietää, mutta olipa ihan mukava fiilis siitä, että olin pitänyt periaatteistani kiinni. Sotakoirana tuo larppaaminen Sodankylän kasarmilla ja metsissä oli ihan siedettävää hommaa. Mutta kylläpä vuoden voisi paljon järkevämmin kuluttaa.