Aatoksia

[tsip]

Mitäkukahäh? Onko täältä jotain poistettu välistä? Jos on niin en ole ainakaan huomannut. Joskus toivoisi, että poistetuista viesteistä jäisi jokin jälki kun niitä seuraavissa viesteissä on joitain erittäin irrallisilta tuntuvia katkelmia.

Se minua kyllä kiinnostaa, ketä/keitä sarjatuli tarkoittaa fariseuksilla ja kirjanoppineilla? Minua tuskin ja fariseukseksi tuskin kovin moni haluaa leimautua. Kirjanoppinut voidaan myös käsittää niin kovin eri tavoin. Jos on lukenut paljon ja haluaa tuoda lukemisensa synnyttämät ajatukset esiin, onko se sama kuin kirjanoppinut? Mielestäni kirjanoppinut tarkoittaa enemmänkin sellaista henkilöä, joka on lukenut lakinsa ja vaatii sitä noudattamaan pilkulleen näkemättä, että pilkulleen noudattaminen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Etenkin erilaisten käytöstapojen ja käsitysten maailmassa.

Siltä varalta, että sarjatuli kumminkin minua tarkoittaa fariseuksella ja kirjanoppineella taannoisen sinitiaisen arvostelun aiheuttamasta rähäkästä johtuen niin minulla ei henkilökohtaisesti ole mitään sarjatulta vastaan. Yritän jatkuvasti kirjoittaa kannanottoni niin, että ne eivät kohdistuisi yhteenkään persoonaan vaan asiaan ja että itse voisin sietää samanlaisen vastineen omalle kannanotolleni. Missä tietenkin jatkuvasti epäonnistun, ainakin jossain mielessä.

No, koitan selviytyä tästäkin päivästä miettimättä ihan jokaista epä- ja onnistumista.

[amanita]

Mitäkukahäh? Onko täältä jotain poistettu välistä? Jos on niin en ole ainakaan huomannut. Joskus toivoisi, että poistetuista viesteistä jäisi jokin jälki kun niitä seuraavissa viesteissä on joitain erittäin irrallisilta tuntuvia katkelmia.

Tähän ketjuun liittyvä viesti poistettu kirjoittajan pyynnöstä, osa kyseisessä viestissä olleesta tekstistä poistettiin jo aiemmin siinä olleen ikivanhaan välienselvittelyyn anteeksiannonkin jälkeen palaamisen takia.
Kirjoittajaa on asiasta informoitu asiaankuuluvasti.

[sinitiainen]

Se olin minä, joka tuossa välissä kommentoin siten, että en osaa ymmärtää Sarjatulen tekstiä, siten että löytäisin siitä sen ajatuksen.Kuten en aiemmissakaan yhteyksissä, joista ei sen enempää, mutta sen haluaisin selkeästi sanoa, että Sarjatulta en tunne mitenkään muuten kuin täältä HO:sta eikä mitään henkilökohtaista yhteydenpitoa meillä Sarjatulen kanssa ole ollut eikä tule olemaan, vaan kaikki välisemme on täällä yleisillä sivuilla luettavissa. Tai on ollut, kun osa niistä editoitu pois.
Tsipille vielä tuohon ylle, että hänellä ei ollut mitään osuutta tuohon. Minä yksin sotkin asioita.

[Repe Ruutikallo]

Työpaikat eivät vaan tunnu olevan ihmisille tarkoitettuja, ne vievät enemmän kuin antavat ja vaativat liikaa vaikka me ihmiset emme ole mitään koneita. Jotain tarttis tehdä muuten ei hyvää seuraa.

Niin.. Usein kannattaa vilkaista historiaan ja miettiä mitä työnteko tarkoitti silloin. Jo otetaan yhteiskunta joka ei perustu luonnonvarojen (öljy, hiili, kaasu, uraani) käyttöön ja kauppaan, tarkoittaa se sitä että vapaa-aika loppui siihen. Joka päivä joudut tekemään niin paljon työtä kuin pystyt, ja se tarkoittaa suon ojittamista, metsän raivaamista, työkalujen korjaamista, eläinten hoitoa ja joka vuosi kaikki voi romahtaa yhteen kunnon hallayöhön tai raekuuroon. Tai sitten voimme käyttää luonnonvaroja (öljy, hiili, kaasu, uraani) ja tehostaa ravinnontuotanto nykyiseen tasoon ja käydä kauppaa hyödykkeillä jolloin suurimmalle osalle ihmisistä jää aikaa nykyisen kaltaiseen elämänmenoon. Tai voimme siirtyä suunnitelmalliseen orjayhteiskuntaan, mikä ei kovin tavatonta ole ihmiskunnan tiedetyssä historiassa.

Jamalta tupsahtelee joskus tämmösiä yllättävän viisaita. Se on tietysti taas ottanut jotain, mutta niin oon määkin. (Tekosyy: kihlajaiset Armaan päivänä.)

[Sherukka]

Tämä taitaakin olla ongelmamme tänä päivänä, liian vähän tekemistä ja sekin pieni puurtaminen, työn muodossa, tuntuu merkitsemättömältä?

[tsip]

Jaaha, josko päivitettäisiin tilannetta jälleen

Juuri nyt olen niin "terve" kuin voin olla. Se tarkoittaa, että lääkitys on sopiva ja toimii molemmilla tarkoitetuilla tavoilla eli serotoniinin takaisinoton estäjänä sekä kivun tunteen estäjänä. Ja miten tähän on päästy? No, keväällä alkanut työvalmennus eteni toukokuulle ja puheisiin kesälomasta yms. rahaa koskevista aikeista. Totesin hieman laskeskeltuani, että en pärjää taloudellisesti edes sitä kahden viikon lomaa jos en ole jossain harjoittelemassa. Keväällä päätettiin muutenkin, että etsitään minulle harjoittelupaikkaa työstä, josta ainakin pidän. Ja niinpä palasin takaisin hevostalliin 8)

Ilokseni voin todeta, että hevosten hoitaminen kaikkine oheishommineen on kutsumustyötäni ja pitänyt päätäni kasassa kaikki nämä vuodet. Hevostalli on minun paikkani vaikka henki menisi. Niinpä tämän kuukauden harjoittelujakson jälkeen, harjoittelua on jatkettu heinäkuun loppuun tuossa läheisellä ratsastuskoululla. Olen laittanut hakemuksen erääseen lähiseudulla olevaan hevostenhoitajan paikkaan, joka alkaisi syyskuun alusta. Arvatkaa vaan pidänkö peukaloita ja varpaita toiveessa päästä siihen? Kaikkia lihaksia jumittaa ja niveliä pakottaa ainakin vähän mutta en vaihtaisi tästä ajasta hetkeäkään pois. Olen myös oppinut työskentelemään (näemmä) rehkimättä itseäni liian kipeäksi mutta valmista tulee silti. Saan myös tunnustusta tästä harjoittelupaikasta niin paljon, että tallin vakituinen työntekijä lupautui suosittelijakseni. Näillä näkymin olen hevosista vastuussa aamutallin (klo 7.00 - 13.00) osalta seuraavan kuukauden vakituisen ollessa kesälomalla.

Toisekseen olen hieromassa kauppoja toisesta koirasta, joka on jonkinlainen ongelmakäyttäytyjä. Minä haluan auttaa tuota koiraa ja sen nykyistä perhettä, sillä koira ei kertakaikkiaan tule lasten kanssa toimeen. Minä haluan tietää, toimiiko hevosten kanssa käyttämäni menetelmät myös tuon koiran kanssa, pystymmekö elämään yhdessä ja luottamaan toisiimme.

Nykyinen karvaturri Konsta taas on oma ihana itsensä edelleen. Kävi Tallinnassa näytelmissä "turistimatkalla" ja tuli takaisin VSP:nä sertin kera ja Eestin JunioriVoittaja 2009 -tittelin kanssa. Kasvattajan kanssa olemme olleet onnesta mykkyrällä tästä Konsta hulmuilee tallin mailla vapaana työpäiväni, joten muu lenkkeily on aika vähissä. Agilityyn emme tänä keväänä päässeet mutta se olisikin aivan liikaa liikuntaa Konstalle nyt, jos siellä vielä kävisimme.

Olen myös ajanut autolla muutaman kerran viimeisen viikon aikana. Sitä edellisen kerran olen ajanut autolla elokuussa 2007. Vaikka jännitti aluksi, hämmästyin huomatessani, ettei osaaminen ollut kadonnut minnekään. Ikään kuin ei olisi auton ratin takaa poissa ollutkaan

Nyt ymmärrän ihmisiä, jotka sairastuvat ja kuolevat nopeasti jäätyään eläkkeelle kutsumusammatistaan. Nyt muistan, miltä tuntuu olla onnellinen ja nauttia elämästään. Pään sisällä olevat ongelmat eivät ole poistuneet (ja niitä tullaan käsittelemään) mutta ne eivät myöskään hallitse elämääni, koska päätin tarttua takaisin talikon varteen. Talliharjoittelun tarkoitus oli kokeilla, kestänkö sitä työtä enää vai olenko todella niin raato. Ja kun palasin talliin, en enää välittänyt kivuista ja säryistä. Olen siellä niin kotonani kuin vain voi olla. Lapioimassa hevosen sontaa, lakaisemassa pihoja ja käytäviä, ruokkimassa hevosia, taluttamassa niitä sisälle ja ulos. Oriit, tammat, ruunat. Kengittäjät, eläinlääkärit, teuraaksi menevät hevoset. Se on minun pilvenreunani, minun vihreä paratiisini, minun unelmani, minun kotini.

Huoah, voi onnea Mukavaa kesää kaikille

[kuriton]

Tuntuupa mukavalle lukea näitä kuulumisiasi, elämä hymyilee viimeinkin. Todistettu siis on, että eläimillä on terapeuttinen vaikutus.

[Kamu]

Totesin hieman laskeskeltuani, että en pärjää taloudellisesti edes sitä kahden viikon lomaa ...

...Toisekseen olen hieromassa kauppoja toisesta koirasta

Noi vaan hiukka särähtää - koirasta kun on kuluja pidemmän aikaa kuin kaksi viikkoa. Pitäsköhän miettiä asia uudestaan.
Vointeja vaan...

[tsip]

Totesin hieman laskeskeltuani, että en pärjää taloudellisesti edes sitä kahden viikon lomaa ...

...Toisekseen olen hieromassa kauppoja toisesta koirasta

Noi vaan hiukka särähtää - koirasta kun on kuluja pidemmän aikaa kuin kaksi viikkoa. Pitäsköhän miettiä asia uudestaan.
Vointeja vaan...

Höpsö Koirien kulut menevät aina omien muiden kulujen edelle, siis kaiken turhan. Yksi pikkukoira (ja kaksikin) syö 15kg:n ruokasäkkiä aika kauan. Ja koirasta en luovu enkä enää hevosistakaan!

[Jamac]

Jaoin moderaattorin mollausketjun tuonne ylläpitoalueelle, se ei kuulu enää millään tavalla tsipin aatoksiin

[amanita]

Jaoin moderaattorin mollausketjun tuonne ylläpitoalueelle, se ei kuulu enää millään tavalla tsipin aatoksiin

Minä poistin koko henkilökohtaisuuksiin menevän ketjun.

[tsip]

Oho, reipas vuosi kulunut edellisestä päivityksestä

Edellisessä viestissä hehkuttamani tallihomma – niin rakasta kuin onkin – sopii minulle sittenkin vain kesäisin tehtäväksi. Talvella kylmyys ja kosteus tekevät siitä kipujen kannalta aika sietämätöntä. Sen lisäksi olin toisella tallilla syksyllä ja siellä tulikin sitten taas tätä tyyppiesimerkkiä siitä, kuinka joidenkin ihmisten kanssa on kertakaikkiaan mahdotonta sopia saman katon alle.

Tuo kuntoutusaika työkokeiluineen hevostalleilla päättyi viime helmikuussa (jo) ja olen siitä lähtien ollut kotona työttömänä. Terapiaan pääsin myös kaupungille ja marraskuussa päässen taideterapiaryhmään. Kotona olen "taiteillut" niin paperille ja kankaalle sekä paperilla ja kankaalla. Uskomaton määrä erilaisia maalaus-, piirtovälineitä ja lehtiöitä on tullut hankittua Kotitaiteilun lisäksi käyn kerran viikossa läheisellä ratsastuskoululla tekemässä iltatallia ratsastuspalkalla. On kuulkaa aivan käsittämättömän mukavaa käydä paikassa, jossa arvostetaan paitsi osaamista, myös viitseliäisyyttä tehdä ns. "ylimääräisiä" hommia. Olin viime viikolla siellä purkamassa renkaita erilaisista kärryistä ja paikkaamassa niitä, jotka olivat paikattavissa.

Masentuneiden vertaisryhmässä en ole juurikaan käynyt enkä juuri muissakaan ryhmissä. Viihtynyt kotosalla ja siirtänyt tuntoja pohjille. Joitakin niistä on nähtävissä picasa-galleriassani, siellä samassa osoitteessa kuin missä koiruuksien kuvat ovat. Se toinen koirakin tuli meille, Ilpo on nyt ollut meillä vuoden ja kuukauden. Lisäksi Ilpo sai ensimmäisen satsin jälkeläisiään tässä reipas viikko sitten, Konstallahan on jo 3 satsia jälkeläisiä 8) Yksi Konstan tyttäristä asuu tuossa aika lähellä Tämä kesä on muuten mennyt helteitä pidellessä ja olihan se viime talvikin mukava, nautin ainakin itse niistä 30-asteen pakkasista Luntakin oli viime talvena mukavasti, koirat pysyivät puhtaina.

Sairastamisen osalta totesin itse joskus heinäkuussa, että hei, ehkä minusta ei koskaan tule tämän terveempää. Juuri nyt ei ole kipuja vaikka iltatallin tekeminen ratsastamisen ohella ilmoittelee aina välillä joistakin uusista lihasten paikoista (mulla mitään lihaksia ole...) Kunkkaritkin tulivat monen vuoden tauon jälkeen käytyä katsastamassa ja oli kivaa. Hevoset ovat hienoja aina vaan Eikä vieläkään näkynyt yhtään, joka olisi juossut siellä kipua karkuun... Ei edes ne raviponit. Puhumattakaan niistä greyhoundkisoista, joita niitäkin kävin muutamat seuraamassa. Kaverin koira juoksi SM-tittelin tuohon Kempeleeseen!

Mutta heinäkuussa oli siis toistaiseksi viimeisin itsetuhoajatus. Siis semmoinen, että piti istua käsien päällä. Kotona tekemistä koirien lisäksi riittää, minulla on kaikki paikat väärällään kankaita, tilkkuja ja kavereilta saatuja jätesäkillisiä vanhoja/turhia vaatteita =D Kyllä niistä jotain syntyy kunhan iskee inspiraatio. Yksi takkiviritelmä on ollut jo pitkään päässä valmiina mutta ei ole vielä ollut rahaa päällikankaisiin. Ja korsetteja ja korseletteja olen innostunut väsäilemään. Harjoittelun asteella se vielä on, tuo korsetti, kun ne luut loppuu aina kesken ja niitä joutuu jatkuvasti tilaamaan lisää. Ompelukone on siis laulanut viime keväästä asti ja jos ei se niin sitten on jonkun sortin maalaus-/piirustusvälineet viritettyinä äänikirjan kera tuohon olohuoneeseen. Koirat muistuttavat lenkittämisistään ja niiden kanssa tulee ulkoiltua edelleen välillä niitä 2-3h koirapuistoiluja + muut kävelyt. Tietysti koirat saavat edelleen olla vapaina tallilla ollessa sekä muutoinkin sopivissa paikoissa =D

Niin joo, tuossa on vielä se linkki http://picasaweb.google.com/tinskura/ niihin juttuihin. Jos kiinnostaa niinku!

[amanita]

Hei Tsippi, kiva nähdä sut foorumilla!
Kuulostaa siltä että oot touhunnut sen tuhannen kertaa enemmän kuin minä mainitun vuoden aikana. Pitääpä kurkata tuon laittamasi linkin taakse. Mahtaa ton kreatuurilauman kanssa piisata touhuamista, jos pentueitakin on ehtinyt olla noin monta. Jaksele kuule, jaksele oikein voimallisesti edelleenkin!

[tsip]

No minähän pääsen pentueiden kanssa tosi helpolla, pojat käyvät vain vierailuilla narttujen luona ja niiden narttujen omistajat/kasvattajat huolehtivat niistä pentueista ja uusien omistajien hommaamisesta pennuille 8) Kiva tosin on kyllä tavata ja nähdä pentuja ja seurata niiden kasvamista. Paljon on koiratuttuja tullut, ei voi moittia.

Onpahan tekemistä kun ei lukeminen maistu vieläkään. Siis kirjojen lukeminen. Tietokonettakaan ei tule joka päivä edes avattua kun tärkeimmät naamakirjapäivitykset tulee tehtyä Touchin avulla. Ja WoWin pelaamiseen on tullut taukoa, viimeinen peliaika näytti loppuneen viime tammikuussa. Tuli käytyä accoa päivittämässä kun hakkerit olivat kaapanneet tilini jotenkin. Vaikka kaikkia haxorsivuja olen yrittänyt vältellä. Työvoimatoimisto yrittää sitkeästi tarjota jotain opiskelua mutta en tahdo. Oppisopimus ehkä menisi mutta tällä hetkellä olen tähän nykyiseen tilanteeseen aivan tyytyväinen.

Lisäksi keväällä kävin sterilisaatiossa, lisääntyminen kun on lähinnä aiheuttanut stressiä ja kauhua kuin joitain muita tunteita. Alkaa vasta valjeta kuinka iso jännityksen aiheuttaja se on ollutkaan, nyt kun sitä ajattelee. Aika iso myllynkivi on pudonnut hartioilta. Ei siis kaduta eikä harmita

Kiitos Amanita kun muistit aina välillä kysellä kuulumisia ja muistuttaa tänne kirjoittelusta Viestisi ovat tärkeitä \o/

[tsip]

Sortsit verkkarit ikivanhan topikin herättämisestä. Mutta kun kyse on henk.koht. jutusta, mihin sitä muuallekaan osaisi kirjoittaa :p

Viimeisin postaukseni näytti olevan vuodelta 2010 ja nyt mennään jo vuotta 2025 ja vieläkin henki pihisee minussa. Paljon on tapahtunut tässä välissä ja vettä virrannut. Mm. ero puolisosta, yksin asumista viitisen vuotta ja nyt jo uudessa suhteessa muutaman vuoden. Koirat ovat myös vaihtuneet, edelliset pilven päälle ja nyt minulla on enää yksi uros, ketjun alkupuolella mainitun Ilpon tyttärenpoika Lalli. On muuten samaa laatua kuin Ilpo <3

Mutta niin, elämä on ehkä viimeinkin selkeytynyt sen verran, ettei itsetuhoiset ajatukset ole kaverina edes kertaa viikossa. Ihan vain silloin tällöin. Vaihdevuodet, jotka muuten menivät ohi huomaamatta, ovat ilmeisesti saattaneet tähän seesteisyyden tilaan. Heppahommat on tosin joutunut jättämään jo kymmenisen vuotta sitten, ei se kroppa vaan kestä niitä eikä niitä pällejä ihmisiä. Yksi ammatti tuli välissä opiskeltua ja muutettua tänne Ylä-Savoon vuosikymmenen vaihteessa mutta työkokeiluja kummempia työsuhteita ei ole ollut. Tai sitten minulle sopivilla firmoilla on rekrykiellot päällä. Taloustilanne on päivä kerrallaan rämmintää mutta päätin silti pitää tämän viimeisen koirani itselläni virkistyksenä ja säännöllistä liikuntaa vaativana yksikkönä. Kaveri olis kiva mutta nyt siihen ei ole rahkeita. Toisin sanoen, lääkitys on ollut hyvä ja sitä on välillä säädetty lisää, mutta ikä on tuonut omat lisäkerroksensa toipumisen hitaudessa. Muistan edelleen tuon kroonisen kivun tuoman mustuuden ja muistan, kuinka kroonisen kivun aiheuttama meteli katosi oikean lääkityksen löydyttyä. Siis kipu on edelleen olemassa vaikka aivoja estetään ymmärtämästä sitä, joskus se tulee läpi lääkkeistä huolimatta erilaisen rasituksen seurauksena. Talven liukkaat kelit ovat tietenkin aivan helevettiä.

Nykyään olen osatyökyvyttömyyseläkkeellä ja edelleen työttömänä työnhakijana. Sekä toimin Savonetti ry:n vapaaehtoisena vertaisohjaajana. Syyskuussa tein maakuntakiertuetta savonetin ohjaajille linuxin asennuksen tiimoilta kun tämä Win10 --> Win11 hässäkkä on ajankohtainen. Palkkaahan tästä ei makseta mutta tykkään hommasta ja oman tietämyksen jakamisesta. Käsitöitä duunailen edelleen, muu taide on jäänyt vähän taka-alalle kun ei oikein ole ideoita. Tai on mutta ei viitsi aloittaa. Tänään meinasin kokeilla pelaamista Steamin kautta mutta eipä enää peli suostunut päivittymään. On se natissut jo pidempään mutta kuitenkin antanut pelata, nyt ei laskenut. Olisi tietysti pitänyt pelata ensin ja päivittää vasta sitten. Harmittelun jälkeen tulin tänne homppuun ja totesin, että ei minulla ole mitään hävittävää ja kokeilen tuota OCLP -juttua. Linux läppäri on kaverina, jos tulee tenkkapoo. Ja tässä mäkissä on verrattain uusi SSD, joten sen voi aina purkaa osiksi jos ei muuta.

Amanita on ystävällisesti lähettänyt minulle joulukortin joka vuosi tuosta 2010 eteenpäin, iso kiitos siitä <3 En ole teitä muitakaan unohtanut, on vain ollut kaikkea muuta elämää tuossa välillä eikä ole tarvinnut tätä pitää päiväkirjana. Ja siitä alun kirjan kirjoittamisestakin olen luopunut, ei minulla ole niin paljoa painavaa sanottavaa, että sitä viitsisi kirjoihin ja kansiin laittaa. Opinnäytetyö on Porin amk:n kirjastossa ehkä, pari kopiota itselläni ja muilla ei ole väliä. Muuan siivouskerta hävitin kaikki päiväkirjamerkintöni ja kalenterini tyystin, ettei jälkipolville jää tätä ketjua enempää ihmeteltävää On nimittäin ollut aivan riittävän kamalaa huomata olevansa aivan keskinkertainen ihan joka asiassa. Ja vielä kamalampaa huomata, ettei halua eikä pääse parempaan vaikka kuinka tahtoisi. Koska sitä tahtoa ja sillä pääsemisellä ei ole yhtään mitään merkitystä elämässä. Parempi koluta katajikkoja eikä kurkottaa kuuseen Asentohuimaus kuitenkin tipauttaisi alas sieltä kuusesta, viimeistään. Eihän tässä asentohuimauksen vuoksi uskalla enää edes tuolille nousta seisomaan, saati muille jatkojaloille.

No jaa, on mulla uudehko harrastuskin, nimittäin vaistojousiammunta. Viime talvena menin N50-sarjaan osallistumaan ja olin halli-SM 2! Kuulemma rohkea teko vain kaksi vuotta harrastaneelta. Tulos oli kyllä semmoinen pohjanoteeraus mutta hei, tuurilla ne laivatkin seilaa. Ulkona ammuttavia kesäkisoja en harrasta koska se vaatisi välinehifistelyä ja pidemmän matkan ammuntaa. Sisämatkojen 18 metrin ammuntaetäisyys on puolisokealle lepakolle ihan riittävästi. 30 metrin ammunta menisi ilman kiikareita jo aivan sumiksella. Naapurin varikset olisivat vaarassa.

Että nyt voin sanoa olevani jopa onnellinen, ainakin juuri tällä hetkellä. Olen oma kummallinen itseni, introvertti älykääpiö, joka kuitenkin on vielä kiinnostunut erilaisista jutuista ja voittaa pubivisan miltei joka kerta. Ällistyttää vain, että tarvittiin menopaussi selkeyttämään elämää ja oloa. Politiikka vain ahdistaa mutta ei mennä nyt siihen.

[Nuuska1]

Terve TSIP

En tunne sinua - mutta kirjoituksesi oli niin hyvä, että on ihan pakko kiittää.

Jaksamisia toivotan JYMY-koiran kanssa

[amanita]

Moikka Tsip ja kiitos kiitoksista!

"Vaikeuksien kautta voittoon" voisi olla kiinnostavan kirjoituksesi otsikko, monenmoista kiemuraa oletkin kulkenut, todella lämmittävää oli lukea toteamuksesi kompurointien jälkeen havaitusta onnellisesta olosta!

Yhtään en muuten ole samaa mieltä siitä, että olisit jokin keskinkertaisuus, ja että ei muka kannata kurottaa niin ylös kuin mahdollista; eikös edeltävä tarinasikin kerro siitä, miten sitkaasti olet edennyt kohden parempaa, voittanut vaikeudet ja saavuttanut tasapainon ja onnellisuuden!. Joka mimmi ei siihen pysty, ei myöskään aukaisemaan tuntojaan reippaasti ja avoimesti muidenkin "nähtäväksi", kuten sinä.

Meitä netissä pulisevia introverttejä piisaa, vai olikos se uusin luonnetyyppi otrovertti, saatan osaltani sijoittua sinne, iloista syksyn jatkoa sinulle ja oikein muhkeita halauksia ja rapsutuksia karvakaverillesi!

Pulisemisiin!

[icpps]

MItä vikaa on keskinkertaisuudessa?

[amanita]

En osallani maininnut keskinkertaisuudessa olevan mitään vikaa.

[tsip]

Ei kai siinä keskinkertaisuudessa mitään semmoista perustavaa vikaa ole. Jostakin syystä se ajatus vain kalahti nilkkaan ja kovaa. Nyt kun olen viilettänyt tuolla ulkona, olen saanut aika usein kehuja vaatetuksestani. On näes semmoinen pitkä valkoinen hame ja puolipitkä valkoinen takki. Ostin joskus armeijan lumipukukangasta rullan ja siitä on värkkäilty kaikenlaista. Enemmän se kiittely taitaa kohdistua uskaltamiseen kuin itse työhön vaikka se käsin ompelun osuus siinä taitaa useimpia kyselijöitä hirvittää. Nykyään ompelen melkein kaiken käsin ettei hommat valmistuisi liian äkkiä Joskus harvoin kiireessä koneella.

Ja on tämä savonetin homma tuonut itseluottamusta, ettei se oma osaaminen ole ihan niin triviaalia. Vaikka tärkein ominaisuus on uskaltaa koettaa ja katsoa, mitä tapahtuu. Mutta se ikä ja hormonitasojen heilahtelun poisjäänti on silti siloittanut varmaan eniten. Toki terapialla on ollut oma vaikutuksensa, varsinkin kun löysin ja sain psykologin hoitajakseni. Viimeisin hoitosuhde lopetettiin elokuussa juuri tämän psykologin kanssa ja todella paljon on auttanut se, että on saanut purkaa syvimpiä tuntojaan jollekulle, joka kuuntelee ja ymmärtää eikä juokse karkuun tunnepuhetta. Nykyinen kumppanini on taas sitä ikäpolvea, joka ei osaa eikä aio opetella tunnepuhetta muuten kuin humalassa ja pilvessä ollessaan. Mutta hänellä on muita avuja, jotka ovat vielä pitäneet yhdessä. Enimmäkseen se, että ei ole pakko puhua jos ei ole mitään sanottavaa. Eikä hän ole pahapäinen kännissä/pilvessä ollessaan. Kokeilin itsekin pilveä pari kertaa rasvana ja jouduin toteamaan, ettei se sovi minulle. Laukaisi vain niin hillittömiä asentohuimauskohtauksia, ettei mitään määrää. Tässä saa normaalielämässäkin välillä kävellä päin seiniä ja olla kaatumassa vähän väliä, että tarvitsisi vielä lisäkiihokkeita.

Noin muuten joudun rajoittamaan edelleen huonojen uutisten päivittäistä saantia. Joskus niitä jaksaa paremmin, joskus jo Ylen uutisapin otsikkojen selailu on liikaa. Ja miten huonokäytöksisiä joistakin ihmisistä on netissä tullut, ihan kamalaa. Useimmiten yritän vain olla keskittymättä ulkomaailman kurjuuteen etten ahdistu itse. Toisaalta on pakko olla joitakin foorumeita, joissa edes yrittää vaikuttaa, politiikkaan en kyllä lähde vapaaehtoisesti. Sitä loanheiton määrää vaikkapa nyt Fatim Diarran facebookissa Mutta mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Tämä nykyinen mittelini Lalli on black&tan joskin harmailla merkeillä. Viimeistä sertiä valioitumiseen metsästetään aina kun on rahaa käydä näytelmissä jossain lähimaastossa. Toinen koirani Jaro lopetettiin heinäkuun lopulla nimipäivänäni koska opittu ääniarkuus meni niin pahaksi. Yritti yöllä mennä ovista läpi ja stressasi äänistä, joita en edes kuullut. Mikä ei sinänsä ole ihme kun ei tuo kuulokaan ihan priima ole ollut koskaan. Jaro olisi täyttänyt 8v tässä lokakuun alussa Ikävä on mutta ainakaan sen ei tarvitse enää pelätä. Yllättävän paljon se koiran stressaamisen stressaaminen kuormittikin tällaista emotionaalia. Olin jo Lallillekin uutta kotia katsomassa, koska minusta koira ei ole onnellinen ilman lajitoverin seuraa, mutta en raaski luopua. Tuossa kun nukun lattialla niin Lalli monta kertaa yön aikana käärylöityy johonkin kosketusetäisyydelle. Kunnes tulee hiki ja siirtyy viileälle lattialle. Nyt se huutelee etupihan aitauksessaan naapuruston ihanalle juoksuiselle islantilaiselle... Yritetään treffailla koirakavereita mahdollisimman usein kun ei voi toista ottaa.

Jaaha, Sequoia näyttää asentuneen iMacciini, pitääpä alkaa katsomaan, mitä se on syönyt ja mitä vielä pitää viilata tuon OCLP:n kanssa. Jos se Steam vielä siinä jekkasisi ja ehkä Battle.net niin voisi vielä kokeilla vanillaWoWia. Kavereita ois siellä, näes. C U

[Erño]

Tsippi is bäk!

Vesi virtaa ja kivet kuluu. Ajan kulkemiseksikin sitä sanotaan kai? No, kaikesta huolimatta olet yksi niistä foorumi-hahmoista jotka on jääneet jollain tavalla mieleen. Vaikuttaa siltä, että olet elänyt! Ei se aina helppoa ole, eikä siitä tarvitse kasvottomille UNIX-uskovaisille päivitellä. Mutta kiva että jaksoit purkaa mietteitäsi. Niitä kun peilaa omaan elämään, niin huomaan että paljon on tapahtunut siinäkin. Paljon hyvää, jonkin verran suoraan sanottuna p@skaakin. Mutta täällä sitä vain ollaan yhä, oikeastaan ihan vain tavan vuoksi. Ja onhan tämä lähes anonyymi paikka avautua ja purkaa mietteitään, vaikkei omenafirman loukussa enää olekaan.

Tuosta työllistymisestä ja Linuxista... oletko kokeillut työllistyä yrittäjänä/kevytyrittäjänä? Itse olen pyöritellyt ajatusta Linux-helppinä toimimisesta urheiluvalmentajan roolin lisäksi. Nyt kun varmasti moni tulee microsoftin vakoiluohjelmiston hylkäämään ja etsimään vaihtoehtoista käyttistä, tulee Linux varmaankin ainakin hiukan yleistymään ja sen myötä tarve Linux-tuelle saattaa kasvaa. Päivätyökseni raadan IT-alalla tukihenkilönä, korjaajana ja asentajana. Yksi syy tämän pestin saamiseen taisi olla harrastuneisuuden kautta hankittu Linux- ja Mac -osaaminen. Nykyään alkaa jo työpaikkailmoituksissa lukea että Linux -osaaminen iso plussa. Siis pidetään tuntosarvet hököllä, kyllä sitä hommaa saattaa vielä löytyä.

[tsip]

Ama <3

Oi, kiitos Erno Sinäkin olet jäänyt mieleeni sinä oululaisena nuorena ... tyyppinä, jolla on hiukan vino huumori Meinasin kirjoittaa "hippinä" mutta enhän minä sinua tietääkseni ole tavannut vaikka Oulussa asuin sen 12 vuotta. Olin bongaavinani tiedon jostain foorumilta sinunkin avioituneen, onnittelut (ja valittelut)

Kyllä minä sitä kevytyrittäjyyttä olen miettinyt ja kokeillutkin mutta se toppaa aina siihen itsensä mainostamiseen ja markkinointiin. En jaksa enkä halua tehdä sitä, myydä suunapäänä omaa "erinomaisuuttani" ja sitten todeta, ettei tämä onnistukaan. Ei sovi luonteelleni. Viihdyn paremmin tässä vapaaehtoisena kun tämän syksyn rytäkkää lukuunottamatta sitä on vain kahdesta kolmeen kertaan kuukaudessa, ei käy liian raskaaksi. Nyt tosin on ehdotettu hallituspaikkaa ja lisävastuuta yhdistykseen ja kai sitä on kokeiltava yksi hallituskausi ihan mielenkiinnosta vaikka se tarkoittaa lisäkierroksia Kuopiossa aika ajoin. Vaikka sinne ei ole kuin reilun tunnin ajomatka tai junamatka, pelkkä kulkemisen ajatus jo väsyttää. Mutta raha ei ole minulle niin tärkeää, että väsyttäisin itseni sen hankkimiseksi.

Mutta mitä se eläminen sitten on, se onkin haastavampi kysymys. Enimmäkseen se on raahautumista päivästä toiseen samojen rutiinien ja raamien sisällä. Joskus on enemmän vastoinkäymisiä ja joskus taas vähemmän, joskus väsyttää enemmän kuin toisinaan ja joskus satunnaisesti pilkahtaa aivoissa aatos siitä, että kaikki on kumminkin aika hyvin. On ruokaa, asunto, kavereita, perhe, ei ole sotaa kuin ehkä mielipiteiden tasolla. Kaikista ei ole pakko pitää (ihmisistä) mutta hyvä olisi yrittää tulla toimeen. Kaikkien kanssa sekään ei onnistu mutta vika ei silloin kokonaan ole omilla hartioilla. Toisaalta on harmi, että ensimmäiset 50 vuotta elämästään sitä yrittää saada selville, mitä mieltä itse on kaikesta. Etsiä paikkaansa löytämättä sitä, on kuin yrittäisi sovittaa kuutiota pyöreästä reiästä läpi Vanhemmat kuolevat ja kohta on oma vuoroni lähteä, palata ensin maan tomuksi ja sitten tähtipölyksi, vapauttaa se energia, joka on tähän kehoon sidottu. Milloin se oma hetki koittaa, sitä ei tiedä, se voi olla milloin tahansa ja mistä syystä tahansa. Millaisen jäljen jätän, sitä tulee joskus miettineeksi, etenkin kun ei ole omaa jälkikasvua lainkaan. Omien päiväkirjamerkintöjen tuhoaminen liittyy siihen jälkeen ja oli yksi syy muistojen hävittämiseen. En halua jättää itsestäni vain "voi voi, oli sillä sitten huono elämä" jälkeä. Joskus olen jostain lukenut, että ihminen on olemassa niin kauan kuin hänet joku muistaa. Millaisena minut muistetaan, kuka minua muistaa ja miksi he edes vaivautuisivat muistamaan. Jotkut hyvällä ja jotkut pahalla, kolmannet neutraalisti, kymmenen sukupolven kuluttua tuskin kukaan. Ehkä sitten muuttuu siksi pimeäksi aineeksi, joka saa universumin laajenemaan kiihtyvällä tahdilla. Kosmisessa mittakaavassa elämäni on yksi hyttysen pieru ja vaikutus suunnilleen yhtä iso (paitsi resurssien kuluttamisen osalta kun on tänne rikkaaseen pohjoismaahan syntynyt). Olen osa sukupolvien jatkumoa ja omalla tavalla tärkeä, tarkoitan, että elämälläni on ollut merkitystä jonkun toisen elämässä ehkä enemmänkin kuin omassa elämässäni. Samalla tavalla kuin itse muistan joitakin ihmisiä enemmän ja lämpimämmin kuin toisia elämääni vaikuttaneita ihmisiä ja eläimiä.

Tässä pitkän työttömyyden aikana (viimeiset 20+ vuotta!) on ehtinyt miettiä sitäkin, kuinka työkeskeinen yhteiskunta tämä Suomi ja aika tavalla koko maailma on. Suomi on käsittääkseni ainoa pohjoismaa, joka enemmän kyttää, vaatii ja painostaa asukkaidensa statusta suhteessa työmarkkinoihin kun muissa pohjoismaissa asukkaita enemmän tuetaan kaikissa tilanteissa ja välivaiheissa. Ollaanko me sittenkin enemmän slaavilaisia stasitarkkailijoita ja ilmiantajia kuin lojaaleja ja luottavaisia toisillemme? Ja miksi me ollaan sellaisia? Työttömyys on siis pakottanut pohtimaan omaa suhdetta työhön ja erityisesti palkkatyöhön. Työhän ei maailmasta lopu eikä edes vähene vaikka tekoälykin on tuotettu sitä tekemään. Palkanmaksajia on vain aina vähemmän, erityisesti reilun palkan maksajia, että sillä palkalla voi elää. Työ vain muuttuu. Oma arvo ihmisenä on täytynyt etsiä ja löytää muilla tavoin kuin työn kautta rakentamalla. Ihminen ei oikeasti tarvitse työtä vaan työ tarvitsee tekijän, tavallisesti ja tähän saakka ihmisen. Milloin työstä on tullut itsetarkoitus, sitä on vaikea sanoa. Ehkä siinä vaiheessa kun on siirrytty omavaraistaloudesta teollisuuteen. Teen itsekin töitä vaikka en saa palkkaa. Ompelukset ja vapaaehtoistyö ovat silti töitä vaikka niistä ei makseta. Piirtäminen ja maalaaminen ovat työtä vaikka ulkoistan niiden avulla kuvia ja kummituksia itsestäni eikä niistä todellakaan makseta. Maksan jollekulle tarvikkeista, joita tarvitsen näihin töihini, ja siten edesautan jonkun toisen palkkatyötä ja elantoa. Omavaraistalouttakin olen miettinyt, esimerkiksi kankaiden osalta, ja se vasta kalliiksi tulisikin. Silloin saisi tehdä kokopäiväistä työtä vuosikausia tietämättä palkastaan yhtään mitään. Joten, kaikenlaiset rajat ja rajoitukset, säännöt ja lait, ohjeet ja neuvot, ne ovat vain veteen piirrettyjä viivoja. Minä olen veteen piirretty viiva.

Mitä se elämä siis on? Kuinka pienestä on ollut kiinni että elämää on maapallolle edes syntynyt? Kuinka iso ihme on koko olemassaoloni? Kuinka merkityksellisiä ovat ihmisten itselleen luomat odotukset ja tarpeet? Mitä on todellisuus? Kuka arvioi todellisuutta ja mistä käsin? Edes tiede ei tiedä, mitä todellisuus on. Eikä sitäkään, missä kohtaa aivoissa tietoisuus itsestä on. En minäkään tiedä, kuka minä olen. Tiedän vain, että minulle on annettu nämä nimet ja että minulla on tällaisia mietteitä tietoisuudessani. Mutta olenko minä tietoisuuteni ulkopuolella kuinka paljon olemassa, sitä voin arvioida vain sen perusteella, mitä luulen näkeväni, kuulevani ja tuntevani.

Nyt tässä kohtaa huomaan kaivanneeni tällaista foorumimuotoista avautumiskanavaa. Että on aikaa pohtia itsekseen ääneen samalla kun miettii eikä teksti karkaa tai sitä rajoita jokin merkkimäärä. Ja että kanssakeskustelijat ovat myös sen verran fiksuja ja moderoituja, että öyhöttäjiä ei sallita. Olen kaivannut tällaista sfääreihin pääsemisen tuntua

Kyllä, kaikista elämän tuomista ja itse hankituista mutkista ja kierteistä johtuen ja huolimatta, olen juuri nyt onnellinen. Tämä homppufoorumi on kuin koti, jonne olen palannut. Olen aika varma itsestäni menneiden kokemusten opettamana ja tiedän, että muutos on ainoa pysyvä olotila. Voi toivoa parasta ja pelätä pahinta, joskaan se "pahin", jonka kuvittelemme, ei useinkaan vastaa odotuksia vaan on suunnattomasti pahempaa kuin voimme edes kuvitella. Työn ja elämän suhteen voin sanoa, että kannattaa tehdä sitä, mistä itse tykkää ja juuri sen verran kuin jaksaa hyvin. Kynttilää ei kannata polttaa molemmista päistä, sillä omaisuus ja omistaminen ei ole sen arvoista. Ja vaihtelu virkistää, sanoi kissa kun akalla pöytää pyyhki.

Nyt lähden viikoksi tuonne maalle enkä ota läppäriä mukaan. Täällä käyminen vaatii kunnollisen näppiksen Haluaisin halata jokaista tämänkin vuodatuksen lukijaa sanoa "Olen ikävöinyt sinua" <3

[Erño]

Tämä Jane Goodallin video jäi mieleen kun sen vastikään näin. Se sai pohtimaan omaa suhdettani elämään. Tulin siihen tulokseen, että jos olen edes jollain tasolla positiivisesti vaikuttanut yhdenkin ihmisen elämään, olen elänyt hyvin. Toivottavasti toki useammankin. Joidenkin elämään olen ehkä vaikuttanut jollain tavalla negatiivisestikin, ainakin heidän näkökulmastaan, mutta se ei todellakaan ole pelkästään minun aiheuttamaa. Ja minkäs sille mahtaa? Kaikkia ei voi miellyttää, eivätkä kaikki sitä ansaitsisikaan.

Tuo vapaaehtoistoiminta on kyllä jaloa, vaikka sitä tekisi ihan omaksi ilokseen. Minusta se on hyvää elämää, vaikkei siitä rahallisesti hyödy ja välillä tuntuu, että puuhastelu on vain oman nahkansa nyljettämistä. Minäkin olen ollut pitkään työttömänä, tosin en koskaan toimettomana. Lomautettunakin kerkesin olla vuoden päivät ja nautin siitä suuresti. Koin/koen, että minusta on enemmän hyötyä yhteiskunnalle lomautettuna, sillä pääsen toteuttamaan itseäni valmennuksen osalta. Ainakin kamppailuseurani hyötyy ajastani isosti. Toivottavasti jossain vaiheessa pääsisi taas tekemään sitä päivätyökseen.

Toiminimellä teen kyllä valmennuksia myös ja niistä maksetaan varsin hyvin. Mulla vähän sama vika, eli huijarisyndrooma kaikista annetuista näytöistä ja todisteista huolimatta. En tykkää markkinoida itseäni, vaikka pitäisi ja tiedän olevani varsin hyvä tässä hommassa. Ei vain tunnu oikealta. Olen miettinyt, että pitäisikö maksaa jollekin markkinointitiimille palveluideni mainostamisesta? Se on taas kallista ja tuntuu isolta riskiltä, koska nehän vaan haluavat minulta rahat pois eikä asiakkaita kuitenkaan sitten näy. Tämä pieni pessimismi on syvällä ja siitä on vaikea päästä eroon.

Hyvä ystäväni sanoi minulle muutama vuosi sitten hienosti, että nyt alat vain manifestoida itsellesi sitä valmennuspaikkaa. Kyllä se vielä vastaan tulee. Pitäisi varmaan manifestoida enemmän? Periaatteessa ei tarvitsisi kuin sen pienen tilaisuuden. Täytyy etsiä niitä aktiivisesti. Koska on siinä jotian taikaa. Jouduttiin vasta hiukan taistelemaan uuden talomme eteen, mutta oli se sen arvoista. Saatiin luultavasti päiviemme loppuun asti riittävä talo mahtavassa ympäristössä. Ja tilaan on sen verran riittävästi, että sain punttihuoneen sekä tilan tatameille. Ei tarvitse koskaan lähteä kauppaa kauemmas. Vaimolle manifestoitiin väikkäripaikka yliopistolta, jonne sitten ohjaajat järkkäsi työpaikan ja ilmeisesti ovat nyt järkkäämässä vakituista paikkaa.

Jännä nähdä miten meidän käy. Ja jännä seurata täällä foorumilla muiden kuulumisia ja aatoksia.

[tsip]

Heips taas!

Venähti vähän tuo maalla oleilu kun tuli jälleen ylimääräisiä kiemuroita enkä viitsinyt parin päivän vuoksi siirtyä. Oli koiran hoitoa ja muuta hötäkkää. Ja tiedättekö, ajattelin kokeilla sitä kirjoittamista näiden omien aatosten osalta. Jos ei nyt kirjaksi asti mutta edes jotain. Ja kehtaako sitä sitten edes itse lukea ilman myötähäpeää, se on sitten eri juttu Samalla latailen taustalla WoWia uudelleen. Jos kokeilisi sitä ensin ilmatteeks ja sitten laittaisi vasta maksutiedot jos sitä jaksaa hinkata. Jos ei niin poistaa samoin tein. Tulihan sitä jo silloin ensimmäisellä kerralla se kymmenisen vuotta hinkattua ja nyt on toinen kymmenen vuotta ollut jo väliä.

Tänään tuli puhetta erään ihmisen kanssa, joka on muuttanut tuolle samalle maaseutupaikkakunnalle kuin minäkin muutin. Hänkin oli epäillyt vian olevan itsessään, samoin kuin minäkin, siis että ko. kylän ihmiset ovat erittäin sisäänpäinlämpimiä ja muualta tulleita katsotaan ja kohdellaan kuin koiran sontaa tikun nokassa. Ja hänestä tuntuu edelleen siltä vaikka on asunut paikkakunnalla jo parikymmentä vuotta! Sanoin, etten minäkään ole ihan näin pahaa nurkkakuntaisuutta nähnyt tai kokenut muualla kuin tuolla paikkakunnalla ja että pienemmissäkin kylissä osataan käyttäytyä mutta ei tässä pahaisessa käpykylässä. Hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa. Nythän he tosin kohtelevat minua eri tavalla koska olen yhdessä paikallisen kanssa. Ja ovat vissiin viimein havainneet, että vaikka olenkin paholaisen änkyrä enimmäkseen, en kuitenkaan suorilta pure päätä poikki. Mutta se siitä.

Syksy pimenee vielä pari kuukautta ja pyhänä saa taas roudata kellon vessaan talveksi. Nyt pitää taas ihmetellä, kuinka helposti sitä tuolla maalla nahistuu kun ei ole mitään järkevää tekemistä, tulee vain pelattua tabletilla. Ei siellä viitsi käsitöitäkään tehdä, sen verran huonot valot. Mutta tänään taas jousiammunta sujui viikon tauon jälkeen. Ehkä sitä malttaa olla tarpeeksi zen kun ei keskity osumiin tai keskiarvoon vaan siihen ampumiseen. Ja siirsin myös tähtäystä vasemmalle kun kerran nykäisen aina laukaistessa oikealle. Välillä ärsyttää tosi rankasti tähtäinampujien postaamat bingot, eli 3x10 osumat. Meitsi saa ehkä vahingossa yhden ja vain yhden kerran tässä kahden ja puolen vuoden aikana olen osunut niin, että tuli kymppi ja kaks ysiä. Kolmen nuolen sarjoissa siis ammutaan.

Voi muuten kestää hetken tuo 110GB:n tipahtaminen, mäkin päivityksen 15GB kesti jo yksinään sen 6-7 tuntia, jos en väärin muista.

Edit: seuraavana päivänä. Unohdin, että mäkin kiintolevy on nykyään paljon pienempi kuin mitä se oli ja tila loppui luonnollisesti kesken. Nyt pitää miettiä, hankkiako siihen toinen sisäinen SSD-levy vai unohtaako koko peli. Kehtuuttaa avata se. Mutta mietitään.