Hehe. Duunissa palaverissa ihmiset aina ennen palaverin alkua ottavat iPhonen taskustaan, kytkevät sen äänettömälle, ehkä katsovat siitä jotain ja sen jälkeen asettavat sen eteensä pöydälle ikään kuin status-esineenä (ennen oli Rolex). Yhdessäkin palaverissa katsoin, että viidellä seitsemästä oli iPhone joko nököttämässä siinä edessä tai kädessä.Vihtori06 kirjoitti:Olen tässä asiassa samaa mieltä. iPhoneja näkyy olevan niin monella, että tekisi mieli vaihtaa oma luuri johonkin muuhun. Lisäksi vielä on niitä käyttäjiä, jotka todellakin pitävät huolen siitä, että muutkin kanssaolijat huomaavat puhelimen. Todella ärsyttävää..Macco kirjoitti:Tämän ketjun oikeutus on ollut lähinnä se, että kun Mac-käyttäjien osuus on ollut siellä 5-10 prosentin luokassa, niin Mac-käyttäjän bongaaminen on ollut verrannollinen töyhtöhyypän bongaamiseen. Kun iOS-laitteiden käyttäjiä on kaikkialla, kaiken aikaa, ja kaikkien kanssa, niin sellaisen bongaaminen tuppaa olemaan verrannollinen siihen, että raportoi nähneensä taksin Forumin nurkilla...hatey kirjoitti:Joo, on ne vähän sellasia hupaisia wannabe-mäkittäjiä.To_Ok kirjoitti:ei kai padittaja tai iPhonen omistaja vielä pääse lahkoon [?]mäkisti?
Kyllä sillä nyt pitää vähintään kotona yksi oikea omppukone olla :p
Bongaa macisti …homppulainenko?
-
- Viestit: 5241
- Liittynyt: 27.4.2006 klo 18.46
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja Thoth »
-
- Viestit: 735
- Liittynyt: 22.6.2006 klo 6.06
- Paikkakunta: Espoo
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja To_Ok »
-
- Viestit: 80
- Liittynyt: 27.11.2009 klo 23.22
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja Vihtori06 »
Luulisi tälläisten ihmisten tajuavan jo ettei se ole mitenkään special laite. Jos melkein kaikilla on iPhone. Häpeän näiden ihmisten puolesta.Thoth kirjoitti:. Duunissa palaverissa ihmiset aina ennen palaverin alkua ottavat iPhonen taskustaan, kytkevät sen äänettömälle, ehkä katsovat siitä jotain ja sen jälkeen asettavat sen eteensä pöydälle ikään kuin status-esineenä (ennen oli Rolex). Yhdessäkin palaverissa katsoin, että viidellä seitsemästä oli iPhone joko nököttämässä siinä edessä tai kädessä.
Tämä "katsominenkin" on jo aika noloa. Onko sitä puhelinta aina pakko katsoa ja räplätä.
Syy: Laonaus kuntoon
-
- Viestit: 2881
- Liittynyt: 16.10.2011 klo 23.08
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja iMies »
Onneksi nyt ymmärrän hävetä. Kantsisko munkin ostaa Lumia?
-
- Viestit: 1443
- Liittynyt: 25.9.2010 klo 17.38
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja Hieno »
Sallitaanko tuon kaltaiset vehkeet Valamon luostarissa?iMies kirjoitti:Kantsisko munkin ostaa Lumia?
![Pettynyt [:/]](./images/smilies/icon_eek.gif)
-
- Viestit: 2063
- Liittynyt: 25.12.2009 klo 13.55
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja paulaw »
-
- Viestit: 200
- Liittynyt: 28.12.2010 klo 9.32
- Paikkakunta: Espoo
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja gonzarello »
-
- Viestit: 25624
- Liittynyt: 12.1.2008 klo 9.57
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja hatey »
Oman iHupattimen takakuoren olen naamioinut kumisaappaaksi, khikhikhii... En ole mikään iOS pissis.Vihtori06 kirjoitti:Olen tässä asiassa samaa mieltä. iPhoneja näkyy olevan niin monella, että tekisi mieli vaihtaa oma luuri johonkin muuhun. Lisäksi vielä on niitä käyttäjiä, jotka todellakin pitävät huolen siitä, että muutkin kanssaolijat huomaavat puhelimen. Todella ärsyttävää..Macco kirjoitti: Tämän ketjun oikeutus on ollut lähinnä se, että kun Mac-käyttäjien osuus on ollut siellä 5-10 prosentin luokassa, niin Mac-käyttäjän bongaaminen on ollut verrannollinen töyhtöhyypän bongaamiseen. Kun iOS-laitteiden käyttäjiä on kaikkialla, kaiken aikaa, ja kaikkien kanssa, niin sellaisen bongaaminen tuppaa olemaan verrannollinen siihen, että raportoi nähneensä taksin Forumin nurkilla...
Elmarit, Summarit ja pipo
MC-raato - FC-pilviWeikot
-
- Viestit: 21480
- Liittynyt: 27.11.2005 klo 22.21
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja arisel »
Ei kai sitä sen takia pöydälle laiteta, vaan siksi, että näkee mitä laite milloinkin ilmoittaa!?Thoth kirjoitti:Hehe. Duunissa palaverissa ihmiset aina ennen palaverin alkua ottavat iPhonen taskustaan, kytkevät sen äänettömälle, ehkä katsovat siitä jotain ja sen jälkeen asettavat sen eteensä pöydälle ikään kuin status-esineenä (ennen oli Rolex). Yhdessäkin palaverissa katsoin, että viidellä seitsemästä oli iPhone joko nököttämässä siinä edessä tai kädessä.

Vai ovatko Nokiat aina taskuissa? Hävettävätkö Nokiat nykyään?
![Kieli [:P]](./images/smilies/icon_razz.gif)
![Pirullinen [6]](./images/smilies/icon_twisted.gif)
Voihan se olla, että jos on windows-puhelimeen sortunut, niin se hävettääkin?
Käytännössä syy taitaa olla se, ettei istuessa tarvitse voimistella puhelimen taskusta poimimiseksi. Etenkin kun iPhoneja on jo vähän kaikilla, niin eihän se voi mikään statusesine olla.
Veikkaisin että aika monella on iPhonen lisäksi Nokiakin taskussa; mulla on ollut tuo yhdistelmä siitä saakka kun ensimmäisen iPhoneni ostin, sitä ennen oli kaksi Nokiaa. Sekä Nokia että iPhone ovat vaihtuneet. Välissä oli Samsung pari viikkoa, mutta se oli täysin mahdoton ja myin sen pois.
-
- Viestit: 25624
- Liittynyt: 12.1.2008 klo 9.57
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja hatey »
Ennemminkin hävettää iLuuria pitää esillä missään. iHupatin leimaa ihmisen muotivirrassa ajelehtivaksi kuolleeksi kalaksi.arisel kirjoitti:.....Hävettävätkö Nokiat nykyään?![]()
.....
Elmarit, Summarit ja pipo
MC-raato - FC-pilviWeikot
-
- Viestit: 17376
- Liittynyt: 26.1.2005 klo 18.16
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja Macco »
iPhonea käyttävä on tyylitietoinen, Androidia käyttävä on nörtti, Windows Phonea käyttävä on individualisti.hatey kirjoitti:Ennemminkin hävettää iLuuria pitää esillä missään. iHupatin leimaa ihmisen muotivirrassa ajelehtivaksi kuolleeksi kalaksi.arisel kirjoitti:.....Hävettävätkö Nokiat nykyään?![]()
.....
-
- Viestit: 25624
- Liittynyt: 12.1.2008 klo 9.57
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja hatey »
Elmarit, Summarit ja pipo
MC-raato - FC-pilviWeikot
-
- Viestit: 21480
- Liittynyt: 27.11.2005 klo 22.21
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja arisel »

Voihan se olla, että jotkut ovat oikeasti kateellisia iPhonen omistajille, ja kun joku käyttää tätä iHmelaitetta, niin se katsotaan diivailuksi, vaikka iOmistaja vain käyttää iLaitetta sen kummemmin sen hype-arvoa ajattelematta? Loppujen lopuksi puhelimen valinta on kuitenkin tarve- ja makukysymys, joillekin sopii nOkia, toisille iOS tai aNdroid.
Mitä tulee mac-bongailuun, niin entiset ajat muistaen macin näkeminen on vähintään pienen hymyn aihe.
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
-
- Viestit: 25624
- Liittynyt: 12.1.2008 klo 9.57
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja hatey »

Nyt minullakin on sellainen hävettävä tarra autossa.
![Punastuu [:$]](./images/smilies/icon_redface.gif)
Elmarit, Summarit ja pipo
MC-raato - FC-pilviWeikot
-
- Viestit: 7383
- Liittynyt: 10.6.2009 klo 22.08
- Paikkakunta: Tuusula
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja Peitsamo »
Joskus miettinyt tuota iLuuria, mutta jotenkin alkaa olemaan jo aika rahvaan luuri ja käyttiskin on jo wanha. Vitonen saa muuttua melko radikaalisti, että kehtaisin sellaisen hankkia.
Mäcci on ihan jees. Harmi että siihenkin alkaa tulemaan enemmän ja enemmän tätä iTauhkaa

-
- Viestit: 25624
- Liittynyt: 12.1.2008 klo 9.57
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja hatey »
Elmarit, Summarit ja pipo
MC-raato - FC-pilviWeikot
-
- Viestit: 4424
- Liittynyt: 13.3.2011 klo 2.38
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja Citruuna »
Olette menettämässä otettanne! Saisitte hävetä. Ruveta nyt mainostamaan jotain yliarvostettua ja -hinnoiteltua tietokonetta autossa. En ymmärrä en.hatey kirjoitti: Nyt minullakin on sellainen hävettävä tarra autossa.
Meillä on kyllä edelleen kottaraispönttö...
-
- Viestit: 15274
- Liittynyt: 14.1.2011 klo 20.24
- Paikkakunta: Riihimäki
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja tuomaril »
Minä voisin liimata skobaanCitruuna kirjoitti:Olette menettämässä otettanne! Saisitte hävetä. Ruveta nyt mainostamaan jotain yliarvostettua ja -hinnoiteltua tietokonetta autossa. En ymmärrä en.hatey kirjoitti: Nyt minullakin on sellainen hävettävä tarra autossa.
Meillä on kyllä edelleen kottaraispönttö...
![Omppu [?]](./images/smilies/omppu.gif)
![Neutraali [:|]](./images/smilies/icon_neutral.gif)
-
- Viestit: 21480
- Liittynyt: 27.11.2005 klo 22.21
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja arisel »
Olisi tarroja kyllä jossain, mutten ole niitä liimaillut autoon tai minnekään muualle. Pönttö löytyy myös, enkä siitä ihan vähällä luovu.tuomaril kirjoitti:Minä voisin liimata skobaanCitruuna kirjoitti:Olette menettämässä otettanne! Saisitte hävetä. Ruveta nyt mainostamaan jotain yliarvostettua ja -hinnoiteltua tietokonetta autossa. En ymmärrä en.hatey kirjoitti: Nyt minullakin on sellainen hävettävä tarra autossa.
Meillä on kyllä edelleen kottaraispönttö...-tarran.
-
- Viestit: 1789
- Liittynyt: 12.6.2010 klo 3.44
- Paikkakunta: Lahti
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja Noksu »
-
- Viestit: 17181
- Liittynyt: 15.11.2004 klo 11.07
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja mercury »
Mitä jos nostaisit ketjuja ylöspäin kirjoittamalla niihin jotain asiaa? Jos asiaa ei ole, ei tarvitse kirjoittaa mitään.Noksu kirjoitti:Nostetaan tätäkin ketjua ylöspäin..
-
- Viestit: 1789
- Liittynyt: 12.6.2010 klo 3.44
- Paikkakunta: Lahti
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja Noksu »
EDIT: Karismassa näin pari-toista iPhonea siinä Angry Birds Leikkilaatikon vieressä..
-
- Viestit: 301
- Liittynyt: 13.11.2008 klo 11.11
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja _marge_ »
-
- Viestit: 7383
- Liittynyt: 10.6.2009 klo 22.08
- Paikkakunta: Tuusula
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja Peitsamo »
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
-
- Viestit: 3764
- Liittynyt: 17.7.2010 klo 13.13
Re: Bongaa macisti...homppulainenko?
Viesti Kirjoittaja redhat »
http://sisainenaani.com
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit