Oikeastaan mielenkiintoista, miten aivot työskentelevät. Eri tehtävät on selvästi jaoteltu eri alueille ja näiden alueiden kyky toimia ei näköjään paljoa riipu siitä viereisestä alueesta.
Neuropsykologisessa kuntoutuksessa tehtiin pariin kertaan juuri tämä testi, jonka tuo Amanita esille toi. Mikä minusta erikoista, testin tulos on näköjään aina hyvin samankaltainen, pistemäärässä ei ole kuin muutaman pisteen eroja. Tästä voinee tehdä sen johtopäätelmän, että testi toimii oikein, se todella kertoo jotain ja tulokset lienevät vertailukelpoisia keskenään ainakin samassa kulttuurissa ja samaa kieltä käyttävien keskuudessa.
Tässä testissä annan tasoitusta muille etenkin symbolien muistamisen kohdalla, sen sairauteni estää lähes täydellisesti. Ei tuo lopputulos kuitenkaan niin surkea ole, vai mitä Amanita? ""Kokonaispistemäärä: 126 ""
Kannattaa muistaa, että elämän onnistumisen ja onnellisuuden kanssa tällä asialla ei ole paljoa tekemistä. Monesti on tullut tehtyä sellainen havainto, että ne vähemmän älykkäiltä vaikuttavat ihmiset näyttävät olevan keskimääräistä onnellisempia!

