Veronpalautukset tulee perjantaina ja pikaisen laskutoimituksen jälkeen minulle ei jää kuin kourallinen senttejä. Laskut maksetaan pois alta ja varaudutaan tammikuussa tuleviin laskuihin jo nyt. Äkkiä ne tonnit heilahtaa pelkkiin laskuihin ja pienistä laskuista kertyy äkkiä satasia ja tuhansia. Itkettää, koska oletin voivani nauttia edes jostain edes joskus. Elämme kovia aikoja ja elämä on kovaa. Niin. Mitä sain laskujen ja yms kulujen jälkeen summattua? 2876€ ja se on iso summa rahaa. 2012 näyttää synkältä ja silloin ollaan ruokajonossa 100% varmuudella. Lomautuksia tulee varmasti teollisuuteen.
tuomaril kirjoitti:Huomenna joudun mennä jo kahdeksaksi TET:iin.
Eihän tuo ole paha. Itse jouduin TET:iin jo kello 07.00 ja silloin oltiin leipomossa. Nokialla ollessa mentiin 08.00 ja meno helpottui, mutta ruokaetu katosi. Minulla alkoi aikoinaan työvuoro aina noin kello 02.00, että työpäivän jälkeen heti nukkumaan keskellä päivää. Se oli postimiehen arkea kun postit sai kyytiä sellaisella vauhdilla, että niistä ollaan hys hys. Postimiehelle pitää olla kiltti tai muuten saa yllärin postin mukana
Viimeksi muokannut M.P.T, 30.11.2011 klo 16.44. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Tallissa yksi traktori ja Borgward Isabella. Tuvan pöydällä iMac (Mid 2011) Onnellinen Japanilaisesta vaimostaan. Työpaikkoja takana +30kpl. Olin Apple-käyttäjät ry:n jäsen.
hatey kirjoitti:Näin sanovat ihmiset, jotka asuvat ratikkapysäkin vieressä ja joiden päivittäinen kulku tapahtuu sille seuraavalle pysäkille......
Hei, mäkään en käytä kaupunnissa kuin pyörää ja jalkoja. Pitemmillä matkoilla (Turku-Tampere) kulkee dösä ja taksi. Ni!
/V
Mutta toisinpäin: Jos on böndeltä tulossa kasupunniin, niin pakko silloin on autolla sinne tulla. Böndellä ei ole julkista liikennettä millä sinne kaupunniin pääsisi. Toisaalta, kukapa nyt kaupunniin edes haluasi vapaaehtoisesti - edes käymään.
Bass is Like Duct Tape: it Fixes Everything
Elmarit, Summarit ja pipo
MC-raato - FC-pilviWeikot
M.P.T kirjoitti:Veronpalautukset tulee perjantaina ja pikaisen laskutoimituksen jälkeen minulle ei jää kuin kourallinen senttejä. Laskut maksetaan pois alta ja varaudutaan tammikuussa tuleviin laskuihin jo nyt. Äkkiä ne tonnit heilahtaa pelkkiin laskuihin ja pienistä laskuista kertyy äkkiä satasia ja tuhansia. Itkettää, koska oletin voivani nauttia edes jostain edes joskus. Elämme kovia aikoja ja elämä on kovaa. Niin. Mitä sain laskujen ja yms kulujen jälkeen summattua? 2876€ ja se on iso summa rahaa. 2012 näyttää synkältä ja silloin ollaan ruokajonossa 100% varmuudella. Lomautuksia tulee varmasti teollisuuteen.
Asuntolaina painaa? Käy pankissa keskustelemassa väljemmästä maksuohjelmasta; joskus voi saada lyhennysvapaatakin - tietysti takaisinmaksuaika pitenee kummallakin tavalla, mutta ei elämä voi olla pelkkää lainan (ja laskujen) maksamista.
hatey kirjoitti:Näin sanovat ihmiset, jotka asuvat ratikkapysäkin vieressä ja joiden päivittäinen kulku tapahtuu sille seuraavalle pysäkille......
Hei, mäkään en käytä kaupunnissa kuin pyörää ja jalkoja. Pitemmillä matkoilla (Turku-Tampere) kulkee dösä ja taksi. Ni!
/V
Mutta toisinpäin: Jos on böndeltä tulossa kasupunniin, niin pakko silloin on autolla sinne tulla. Böndellä ei ole julkista liikennettä millä sinne kaupunniin pääsisi. Toisaalta, kukapa nyt kaupunniin edes haluasi vapaaehtoisesti - edes käymään.
Minäminäminäminä!
Julkinen liikenne on omalla kohdallani yleensä lähinnä kallis vitsi: et pääse sinne mihin haluat, etkä edes lähelle silloin kun haluat - silti joutuisi vajaasta palvelusta maksamaan maltaita. Silloin tällöin sitä sortuu harha-ajatukseen, että josko kuitenkin - mutta muutama laskutoimitus palauttaa tehokkaasti todellisuuteen.
Tietysti jos ajalla ei ole niin väliä, menee sitten kun joku julkinen sattuu menemään oikeaan suuntaa ja kävelee viimeiset kolmekymmentä kilometriä, niin kyllähän se sitten onnistuu...
Silloin tällöin tulee käytyä pääkaupunkiseudulla junalla. Mikäs on mennessä, kun juna kulkee omien maiden halki n. 500m kodistani. Tai no, vaikka se siitä kulkee, se ei pysähdy kuin Lappeenrannassa (35km), tai Kouvolassa (55km). Tässä näkyy tämän päivän julkisen liikenteen idea: Se ei pyrikään palvelemaan kaikkia, se yrittää vain kuoria kermat päältä. Jos jostain asemalta tulee liian vähän asiakkaita, se suljetaan. Kyse ei ole enää yhteiskunnan tarjoamasta palvelusta, vaan kylmästä bisneksestä. Tosin sekään ei tunnu VR:ltä onnistuvan.
Tämän foorumin Mikael K. ja häntä hännystelevä Kunkku ovat eräänlaisia nykyajan käärmeöljykauppiaita tällä "torilla". Heidän sanomisiaan on kaikilla oikeus kommentoida - Hanttapuli
Kun menen katsomaan vanhempiani, niin reitti menee kutakuinkin näin:
- taksilla bussiasemalle
- bussilla Tampesteriin
- Tampesterissa venailua jatkobussiin
- jatkobussilla Pälkäneelle
- Pälkäneellä taksilla paikkaan X
ja sitten paluumatka on asia erikseen, ja kaikki tämä huutavien kissojen kanssa. Että ni. Autoilu on laiskuutta!
/V
Se on jännää miten vähän saa aikaiseksi, kun vain lakkaa yrittämästä.
^ Kuulostaa siltä, että sinä sentään pääset etenemään koko ajan. Minulla matka alkaa yleensä siten, että reilu tunti lähtöni jälkeen näen taas pihavaloni.
Tämän foorumin Mikael K. ja häntä hännystelevä Kunkku ovat eräänlaisia nykyajan käärmeöljykauppiaita tällä "torilla". Heidän sanomisiaan on kaikilla oikeus kommentoida - Hanttapuli
vinouma kirjoitti:Kun menen katsomaan vanhempiani, niin reitti menee kutakuinkin näin:
- taksilla bussiasemalle
- bussilla Tampesteriin
- Tampesterissa venailua jatkobussiin
- jatkobussilla Pälkäneelle
- Pälkäneellä taksilla paikkaan X
ja sitten paluumatka on asia erikseen, ja kaikki tämä huutavien kissojen kanssa. Että ni. Autoilu on laiskuutta!
/V
Tuohon verratuna autoilu ennemminkin varsin järkevä tapa siirtää itsensä ja tavarat haluamaansa paikkaan, silloin kun se on itselleen ja muille sopivinta.
hatey kirjoitti:Eikon autolla, silloin taxi ei ole vaihtoehto. Kun julkinen on huono vitsi, niin huono, ettei se edes naurata.
Pitääkö muuttaa sellaiseen persreikään, josta ei pääse pois kun autolla... ihan oma vika. Ni! Ja ei kai ne julkiset kehity kun kaikki punaniskat ajelee omilla autoillaan.
/V
Se on jännää miten vähän saa aikaiseksi, kun vain lakkaa yrittämästä.
hatey kirjoitti:Eikon autolla, silloin taxi ei ole vaihtoehto. Kun julkinen on huono vitsi, niin huono, ettei se edes naurata.
Pitääkö muuttaa sellaiseen persreikään, josta ei pääse pois kun autolla... ihan oma vika. Ni! Ja ei kai ne julkiset kehity kun kaikki punaniskat ajelee omilla autoillaan.
/V
Koska minua ei saa edes kilon viipaleinakaan mihinkään keskustan betonkihélvettiin muuttamaan. Ajan omalla autollani. Ja vaikka menisin tuohon raitin viereen seisomaan, niin ei se julkinen siitä paljoa parane. Eri asia on tietysti asua keskustassa isossa omakotitalossa ratikkapysäkin vieressä meren rannalla, niinkun teikäläinen. Mutta sellaisia asuntoja ei ole tyrkyllä kaikille.
Bass is Like Duct Tape: it Fixes Everything
Elmarit, Summarit ja pipo
MC-raato - FC-pilviWeikot
hatey kirjoitti:Koska minua ei saa edes kilon viipaleinakaan mihinkään keskustan betonkihélvettiin muuttamaan.
Se on sit oma vika. Kyllä muuten kaupungeistakin löytyy kauniita paikkoja. Ainakin täältä meiltä päin.
Ja vaikka menisin tuohon raitin viereen seisomaan, niin ei se julkinen siitä paljoa parane. Eri asia on tietysti asua keskustassa isossa omakotitalossa ratikkapysäkin vieressä meren rannalla, niinkun teikäläinen. Mutta sellaisia asuntoja ei ole tyrkyllä kaikille.
Isossa omakotitalossa? Ratikkapysäkin vieressä? Älä naurata. Mistä sä tiedät missä päin asun? Profiilissa lukee summittaisesti, että Turku.... ei sen enempää.
/V
Se on jännää miten vähän saa aikaiseksi, kun vain lakkaa yrittämästä.
Semmosta kaupunkia ei olekaan, missä olisi kaunista. Kaupunki on jo lähtökohtaisesti ruma. Ihmiset asuvat toisissaan kiinni ja kamalimmissa tapauksissa harmaissa betonkikuutioissa päällekäin. Semmoisessa ei ole mitään kaunista.
Itsehän olette mainostaneet takkoja ja kaakeliuuneja, sekä pihaanne johon postimies toi klapikuorman, lisäksi olen ymmärtänyt että julkinen kulkee etuovenne vierestä. Siis iso omakotitalo keskustassa merenrannalla.
Bass is Like Duct Tape: it Fixes Everything
Elmarit, Summarit ja pipo
MC-raato - FC-pilviWeikot