Te, jotka niin tulenpalavasti vastustatte maskeja, rajoituksia ja ehkäpä rokotuksiakin: Oletteko nähneet yhtään (nuorta) koronan vaikeaan muotoon sairastunutta? Oletteko hoitaneet sellaista, ja lopulta joutuneet nostamaan kädet pystyyn, ja luovuttamaan? Minä olen, eikä se kolmenkymmenen vuoden työurani jälkeen teho- ja akuuttilääketieteessä edelleenkään tunnu hyvältä. Eikä kyse ole siitä, ettenkö antaisi ihmisten kuolla, kun sen aika on. Korona vaan on jotain niin inhottava ja pelottava, koska milloinkaan ei tiedä, iskeekö se omalle kohdalle. Ja jos/kun iskee, meneekö ohi nuhakuumeena vai joutuuko teholle ja hengityskonehoitoon. Noh, minä en joudu, koska minulla on hoitotahto, joka rajaa minut tehohoidon ulkopuolelle. Mutta te, jotka vastustatte sitä, että yritämme suojella riskiryhmiin kuuluvia - ja myös perusterveitä - menkääpä tekin tekemään hoitotahto, jossa toteatte, että oma itsekkyytenne aiheutti koronan hallitsemattoman leviämisen, ja lopulta johti myös teidän sairastumiseenne. Rajatkaa itsenne tehohoidon ulkopuolelle. Hoitotahdon tekeminen onnistuu Omakannassa. Neuvon tarvittaessa halukkaita.
Ja vielä kannattaa muistaa, että Suomessa olemme edelleen täysin lintukodossa tämän pandemian suhteen. Teho-osastoilla on tilaa hoitaa vanhempiakin ja monisairaita. Normaali leikkaustoiminta jatkuu, koska tehopaikkoja on. Tilanne on täysin erilainen monissa Euroopan maissa - puhumattakaan maailman maista. Kuten tämän ketjun alkuhämärissä ennustin - siis siinä vaiheessa, kun koko pandemia oli vasta aluillaan - jossain vaiheessa Suomessakin saatetaan joutua tilanteeseen, jossa kaikkia tehohoitoa vaativia ei kertakaikkiaan voida ottaa teho-osastoille. Ja jo kauan ennen sitä joudutaan luopumaan elektiivisistä, tehohoitoa vaativista leikkauksista. Toivottavasti tämä ei tule eteen Suomen kohdalla. Tai toisaalta toivon, niin voisin siinä tilanteessa kysellä näiltä denialisteilta, miten homma pitäisi siinä vaiheessa hoitaa.
![Pirullinen [6]](./images/smilies/icon_twisted.gif)