Ikuisuuskysymyksiä ja lukuisia vastauksia

[Mikael K.]

[
"Vittumainen ihminen, joka ei tule toimeen kenenkään kanssa"? Miten päädyit moiseen lopputulokseen? --

Saattaa olla, että olet joviaali ja kaikkien kanssa toimeentuleva ihminen. Syvällinen analyysini on tehty foorumikäyttäytymisesi perusteella, josta minäkin olen saanut osani. Saattaa siis olla, että erehdyn. Sen osoittaminen vaatisi näyttöä. Minä olen kuolemanvakava - tai ainakin suhtaudun moniin asioihin sillä tavalla, kun jo alussa viikatemies löi hudin, joten ei kannata ihmetellä ryppyotsaista suhtautumistani. Huumoriakin saattaa löytyä valikoidusti.

[adele]

Minä olen kuolemanvakava - tai ainakin suhtaudun moniin asioihin sillä tavalla, kun jo alussa viikatemies löi hudin, joten ei kannata ihmetellä ryppyotsaista suhtautumistani.

Jaa? Kysymys on omista valinnoista, suhtautumisesta asioihin.
Juhannuksena tulee 50v täyteen, kun itse sain jatkoajan huiman sattuman ansiosta. Miksi synkistellä? Jos pystyn tietämättömyydessäni ja kaiken epävarmuudesta löytämään lohdun ja ottamaan löysin rantein, niin luulisi sinunkin varmuudestasi?

Seisothan mielestäsi Jumalan kirkkaudessa matkalla Paratiisiin. jossa, jos ei nyt 72 neitsyttä, niin ainakin rakkaat sukulaisesi ja lähimmäiset odottavat, jossa saatte viettää yhdessä iäisyyden Kumbayata-laulaen. Luulisi vähemmästäkin ilon irtoavan kun tuota ajattelet? Itse asiassa luulisi että et malta olla hymyilemättä alati?

Ja jos ja kun olet todella käynyt rajan tuolla puolen, tiedät että mitään pelättävää tai odotettavaa ei ole. Paitsi vapaus ja vapautus tästä kärsimyksestä, loputon hiljaisuus ja pimeys, ajattomuus odottavat meitä. Katoamme ikuiseen unohduksen yöhön (tai Paratiisiin niin kuin sinä uskot). Niin tai näin, eikö tuo muka ole hienoa? Eikö tuosta muka kannata riemuita?

Ja onhan tämä elämäkin kivaa, jos sen ottaa rennosti. Ressi ja huolet kannattaa ulkoistaa jollekin vantaalaiselle firmalle kuten Wagner teki tai Jumalalle kuten uskovainen tekee. Siten jaksaa paremmin eikä vaivu kaltaiseesi synkkyyteen.

kaappaus 2013-2-4 kello 0.24.37.jpg

[Mikael K.]

Minä olen kuolemanvakava - tai ainakin suhtaudun moniin asioihin sillä tavalla, kun jo alussa viikatemies löi hudin, joten ei kannata ihmetellä ryppyotsaista suhtautumistani.

Jaa? Kysymys on omista valinnoista, suhtautumisesta asioihin.
Juhannuksena tulee 50v täyteen, kun itse sain jatkoajan huiman sattuman ansiosta. Miksi synkistellä? Jos pystyn tietämättömyydessäni ja kaiken epävarmuudesta löytämään lohdun ja ottamaan löysin rantein, niin luulisi sinunkin varmuudestasi?

Olisiko se luonnekysymys? Valinnat varmasti vaikuttavat myös. Tosin tuossa kirjoittamassani oli huumoria myös mukana. Se kenties ei välittynyt lukijalle asti.

Rajan tuolla puolen en ole käynyt, kun nahkaani pingotettiin sitä ennen piikkejä enemmän kuin tuntui hyvältä. Tosin se oli aivan pikkuskidinä, joten isolta se tuntui. Kai se joltakin tuntuu vieläkin, kun olen tarkkailulistalla.

Varmuus ei ole koskaan varmaa. Siinä on aina epävarmuutta mukana. Se pitää vain myöntää ja elää sen mukaan. Vaikka on niin, että armo on kestävää lajia ja sitä ei kovin pikku jutuilla voi horjutella niin ihmisyyteen kuuluu epävarmuus. Koskaan ei voi tietää mitä huomenna on edessä. Siitä huolimatta elämä jatkuu ja armo antaa päivään uudet eväät. Ehkä sellainen pyhä huolettomuus olisi paikallaan. Se tosin vaatisi opettelua, kun maailma on melko karu paikka kuitenkin elää. Ehkä tästä syntyneet kohtaamiset ja huomiot ovat vaikuttaneet siihen, että olen vakavoitunut. Joskus minullakin on havaittavissa jonkinlaista huumorintajua mutta vakavuus on ehkä perusluonteeni.

[kuriton]

Eikö kuitenkin ole niin, että uutisiin päätyvät vain yleensä kaikki negatiiviset jutut? Vai oletko nähnyt useamman kuin yhden käden sormilla laskettavissa olevan määrän hyviä uutisia?

Olin viime syksynä Hesassa työhyvinvointi-koulutuksessa. Alan asiantuntija kertoi, että työterveyslaitokselta tulee viestiä, että työpaikat jossa työpahoinvointia on eniten, ovat juuri seurakunnat. Tästä ilmeisesti on ihan luetettavia tilastojakin laadittu. Minusta on hyvä, että nämä seurakuntien kiusatut uskaltavat tulla julkisuuteen. Helppoa tämä ei varmasti heille ole, mutta ehkä tämä auttaa jotain toistakin vastaavassa tilanteessa pois tuosta ahdinkosta. Jos lie sitten ymmärsin väärin kirjotuksesi, Miksu.

Itselleni oli suuri yllätys, miten seurakunnissa voidaan toimia, etenkin, kun ajattelisin, että siellä jos missä pitäisi tietää miten lähimmäisiään tulee oikein kohdella ja ainakin kiusaamiseen puuttua heti. Tai ainakin näin meille pakanoille opetaan, kun kirkossa saarnoja kuuntelemme.

[Mikael K.]

Eikö kuitenkin ole niin, että uutisiin päätyvät vain yleensä kaikki negatiiviset jutut? Vai oletko nähnyt useamman kuin yhden käden sormilla laskettavissa olevan määrän hyviä uutisia?

-- jossa työpahoinvointia on eniten, ovat juuri seurakunnat. Tästä ilmeisesti on ihan luetettavia tilastojakin laadittu. -- Jos lie sitten ymmärsin väärin kirjotuksesi, Miksu.

Itselleni oli suuri yllätys, miten seurakunnissa voidaan toimia, etenkin, kun ajattelisin, että siellä jos missä pitäisi tietää miten lähimmäisiään tulee oikein kohdella ja ainakin kiusaamiseen puuttua heti. Tai ainakin näin meille pakanoille opetaan, kun kirkossa saarnoja kuuntelemme.

Tarkoitin uutisia aivan yleisesti. Hyvä uutinen ei myy, joten ne ovat huonoja. Mitä se sitten vaikuttaa näkemykseen maailman tolasta lienee jo toisen laulun aihe.

Olen itse ollut useampana kesänä töissä eri puolilla Suomea, enkä ole törmännyt kuin parissa paikassa uutisten juttuihin. Se tosin ei todista sinänsä mitään. Mietin kuitenkin syitä sille miksi ongelmia on ja onko niille tehtävissä mitään? En tiedä onko mutta syiden löytäminen saattaa olla helpompaa kuin niihin puuttuminen. Eri näkökulmat siitä mikä on ongelman ydin todennäköisesti vaihtelevat. Tässä lienee jo yksi syy. Teologiset erimielisyydet ja kuppikuntaisuus löytynevät myös listalta. Muita syitä en osaa veikata tai tiedä sen syvemmin, joten arvailun puolelle menisi. Oma ammatinvalinta on valinkauhassa tällä hetkellä ja mietin riittääkö sisu tai terveys vastassa oleviin haasteisiin. Saattaa olla, että pitää etsiä muuta tekemistä vaikka koenkin minulla olevan kutsumusta alalle. Tässäpä riittää pohtimista ja etsimistä.

[paulaw]

Minä olen kuolemanvakava - tai ainakin suhtaudun moniin asioihin sillä tavalla, kun jo alussa viikatemies löi hudin, joten ei kannata ihmetellä ryppyotsaista suhtautumistani.

Jaa? Kysymys on omista valinnoista, suhtautumisesta asioihin.
Juhannuksena tulee 50v täyteen, kun itse sain jatkoajan huiman sattuman ansiosta. Miksi synkistellä? Jos pystyn tietämättömyydessäni ja kaiken epävarmuudesta löytämään lohdun ja ottamaan löysin rantein, niin luulisi sinunkin varmuudestasi?

Seisothan mielestäsi Jumalan kirkkaudessa matkalla Paratiisiin. jossa, jos ei nyt 72 neitsyttä, niin ainakin rakkaat sukulaisesi ja lähimmäiset odottavat, jossa saatte viettää yhdessä iäisyyden Kumbayata-laulaen. Luulisi vähemmästäkin ilon irtoavan kun tuota ajattelet? Itse asiassa luulisi että et malta olla hymyilemättä alati?

Ja jos ja kun olet todella käynyt rajan tuolla puolen, tiedät että mitään pelättävää tai odotettavaa ei ole. Paitsi vapaus ja vapautus tästä kärsimyksestä, loputon hiljaisuus ja pimeys, ajattomuus odottavat meitä. Katoamme ikuiseen unohduksen yöhön (tai Paratiisiin niin kuin sinä uskot). Niin tai näin, eikö tuo muka ole hienoa? Eikö tuosta muka kannata riemuita?

Ja onhan tämä elämäkin kivaa, jos sen ottaa rennosti. Ressi ja huolet kannattaa ulkoistaa jollekin vantaalaiselle firmalle kuten Wagner teki tai Jumalalle kuten uskovainen tekee. Siten jaksaa paremmin eikä vaivu kaltaiseesi synkkyyteen.

kaappaus 2013-2-4 kello 0.24.37.jpg

Tämä on ollut mielenkiintoinen keskustelu. Ei oikein viitsi tässä sivujen takaisiin juttuihin kommentoida (ei oikein mitään uutta sanottavaakaan), mutta tässä sinulla kyllä oli hyvä pointti. Kristityn ihmisen tunnistaa onnellisuudesta, sanotaan. Mikä ettei siinä ole perääkin. Synkkyys tietysti istuu helposti ihmisissä, voi olla perusluonteessakin. Mutta usko tuo rauhan ja sikäli täydelliseen toivottomuuteen yleistunteena ei olisi ehkä ihan syytä. Ihmiset ovat erilaisia. Mutta entä jos kyllästyy valossa ja rakkaudessa vaeltamiseen? Siihenkin voi tottua. Mutta hetki pimeydessä kummasti saa taas asioita oikeisiin mittasuhteisiin.

Kerron esimerkin. Kerran, eräänä iltana olin hyvin masentunut. Kertakaikkisesti oli tunne siitä, että mikään ei ole hyvin, ei ollenkaan. Niinpä rukouksessa esitin Jumalalle vain yhden kysymyksen: "Herra, voiko olla vielä huonommin?" Seuraavana aamuna, olo oli yhtä kurja, synkkä ja masentunut. Mutta sen lisäksi minulla oli flunssa.

[arisel]

"Vanhempani kielsivät minua ottamasta yhteyttä"

Elin 12-vuotiaaksi saakka kyseenalaistamatta lahkon opetuksia.

Kotona oli jatkuvasti ahdistavaa, ja lopulta ilmoittauduin itse sosiaalitoimistoon. Lastensuojeluviranomaiset auttoivat minua muuttamaan pois vanhempieni luota.

..olin vanhempieni kanssa yhteydessä lähinnä puhelimitse. He vaihtoivat mielipidettään minusta jatkuvasti. Yhtenä päivänä he kertoivat välittävänsä minusta, seuraavana päivänä olin saastainen prostituoitu.

[adele]

Uskolla menee huonosti kun Paavi, joka Vatikaanin mukaan on Jeesuksen sijainen, maan päällä, päätti ottaa loparit. Pidän tilannetta jokseenkin huolestuttavana kun Jumalan tuuraaja pistää pillit pussiin. Tuli uskon puute.

Lievää suurempaa yhdennäköisyyttä

paavi.jpg

Paavi+Benedictus+XVI.jpg

[paulaw]

Lievää suurempaa yhdennäköisyyttä

Yhdennäköisyyttä kyllä, tosin South Parkin paavihahmo oli Johannes Paavali II, ei Benedictus. Ikäähän kyllä todella Benedictuksellakin on.