Aaaron kirjoitti:Jos Venäjä kokee USA:n tai Naton uhaksi, niin kyllähän Suomi ja Viro, muut Baltian maat ja myös Norja ja Ruotsi ovat vaaravyöhykkeessä. Pietari kun on tuossa Suomenlahden pohjukassa ja esim. nyt Suomi ja Viro pystyvät halutessaan katkaisemaan meriliikenteen Suomenlahdella ja estämään laivaliikenteen Pietariin. Toki myös Ruotsi yhteistyössä muiden Itämeren valtioiden kanssa kykenee siihen.
Suomi pystyy lisäksi katkaisemaan liikenteen pohjoiseen Kuolan niemimaalle ja Murmanskiin etenemällä Vienanmerelle. Toisen maailmansodan aikanahan Murmanskin rata saatiin katkaistua, mutta tekivät mokomat toisen hieman idemmäs, jonne suomalaiset eivät koskaan edenneet.
Kun Pietarin alueelle menevät elintarvike, raaka-aine ja polttoainekuljetukset meriteitse tulevat pääosin Itämerta pitkin tai sitten Murmanskin kautta, niin Suomi on strategisesti sellaisella paikalla, jonka Venäjä mielellään pitäisi omassa kontrollissaan.
Venäjä on tuolla kuitenkin melkoisessa motissa, sillä vaikka lääniä riittää, niin meriyhteys Atlantille ja Intian valtamerelle on jäänyt haaveeksi tai monen hankalan mutkan taakse.
Jäämereltä pääsee toki suhteellisen avoimesti Atlantille, mutta pohjoista Atlanttia hallitsee Nato (Norja, Islanti, Kanada, USA), joten ei siellä venäläislaivoja paljoa pääse liikkumaan sodan syttyessä.
Itämeren voivat blokata esim. Suomi ja Viro, Ruotsi ja Latvia / Liettua / Puola / Tanska / Saksa. Jos Venäjän laivasto halutaan sulkea Pietarin edustalle, niin luultavasti kaikki Itämeren rantavaltiot haluavat miinoittaa meren juuri Suomenlahdelta, koska tällöin venäläiset alukset eivät pääsisi seilaamaan lähellekään heidän rannikoitaan (poislukien Kaliningradissa satamaa pitävät laivat).
Mustaltamereltä on vielä pidempi ja hankalampi tie Atlantille, sillä Turkki (ja myös Nato-maa) kontrolloi yksinään Bosporin salmea ja se vasta helppo onkin sulkea.
Kaukoidässä taas on Siperian korpea niin paljon välissä, ettei tästä meriyhteydestä ole kauheasti iloa läntisen Venäjän tarpeita ajatellen.
Ei ihmekään, että siellä halutaan pitää etupiiristä ja kulkuyhteyksistä kynsin hampain kiinni. Kun Venäjä rakentaa Koivistoon suurta öljysatamaa, niin Itämeren merkitys ei varmasti ole vähenemässä, joten täällä ei kannata tuudittautua turvallisuuden tunteeseen, vaan muistaa, että siinä asuu ärjyvä karhu ihan naapurissa ja se on sieltä 1000 vuoden aikana monta kertaa tullut räyhäämään.
Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen siellä vedettiin vuosikymmen puolukoita, mutta nyt on talviunet nukuttu ja on aika taas vähän näyttää voimia.
Jeps, tässä on jo ihan hyviä näkökohtia. Uhkakuvista voidaan sanoa, että Venäjän tila on muutenkin sangen mielenkiintoinen. Maassa on aivan superköyhää jengiä ja sitten niillä, joilla on enemmän kuin 10 rikkaimmmalla suomalaisella yhteensä. Maaperältään Venäjä on uskomattoman rikas. Infraa löytyy enemmän kuin kehitysmaista, osaamista löytyy, markkinaa, pakka vaan on todella sekaisin. Venäjä tulee seuraavan kymmenen vuodenaikana kasvattamaan valta-asemaansa maapallolla todella aggresiivisesti. Se tulee tekemään kaikkensa jotta se selviää globalisaatiosta, eikä jää sen uhriksi. Paha sanoa että kuinkapaljon siinä sivussa kolisee, mutta jos vanhat merkit pitävät, niin kolisee.
Kannattaa muuten huomata että kun historiasta aletaan vetämään viitteitä, niin just toi kansojen vaellus + uudelleen yhdistyminen + puollusutusliitot on ollut todella usein ratkaiseva tekijä. Ja nythän eletään liittojen aikakautta ihmisen vaeltaessa globaalisti ympäriinsä...