Hyvän Joulun toivotus!

[Citruuna]

Kierrätettyjä joulutoivotuksia kaikille! Se on nykyaikaa.

Kuva voisi olla Sinapista?

[Anniel]

Oikein hyvää joulua kaikille!

Jos pyhinä on tylsää ja lehtikään ei ilmesty niin vaivaa päätäsi pikkujoulujen tietokilpailukysymyksillä: http://hopeinenomena.net/viewtopic.php?f=44&t=210405

[maccivaari]

Hyvää Joulua kaikille homppulaisille - vaarilla pari pukki keikkaa.

[ManiMicci]

nemoy.jpg

[Mikael K.]

Ei ole tarkoitus trollata, --

Trollasit kuitenkin, hyi, hyi! Pukki ei tuo varmasti lahjoja vaan pelkkiä risuja

[richidi]

[Latvastalaho]

Hyvää ja rauhallista joulua...

[M.P.T]

Raitista joulua ja Turvallista uutta vuotta. Nähdään joskus, jos silmät ovat tallella Olkaa kiltisti täälläkin.

[Lare]

No katohan, Larekin on vielä hengissä.

Mikäs pahan tappaisi.

Kunkku puhuu asiaa. Pitää tulostaa ohjeensa paperille ja pakottaa vaimo lukemaan.

[mika_t]

Hyvät Joulut kaikille kellä semmoinen on.

joulu.jpg

[jehu]

Kun lunta ei ole maassa, niin sitten vaikka bukkaken valkeaa joulua kaikille tänne Hopeiseen Omenaan. Tai sitten vain perinteisesti mukavaa joulun aikaa ja muistakaa mieli yli materian, myös näin jouluna.

[Mikael K.]

Jouluun kuuluvat tarinat. Tässä oma versioni yhdestä sellaisesta.


Joulu saaristossa

Joulu on taas, riemuitkaa nyt.
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt.


Pekka oli kalamies. Hän tunsi ammattinsa siinä kuin kuka tahansa omat taskunsa. Vuosien saatossa lähimeri matalikkoineen, kareineen ja saarineen oli tullut hänelle tutuksi. Hän osasi jo laiturille astuessaan ja veneeseen kömpiessään aavistella mistä päin tänään kannattaa kalastaa. Usein aavistus osuikin oikeaan ja saalis oli runsas. Tosin nyt meri osoitti saastumisen merkkejä ajelehtivine ja limaisine lauttoineen, joihin oli sekoittunut muovipulloja. Se verotti selvästi myös kalakantoja tukkien verkot. Tämä kyllä harmitti Pekkaa, kun kyseessä oli hänen elinkeinonsa lisäksi paljon suuremmat ongelmat.

Pekka oli kuitenkin joutunut lopettamaan ammattinsa kalastajana, kun jokin merkillinen jäytävä kutina luissa esti työnteon. Oliko se syöpä vai jokin muu ennalta arvaamaton tauti, josta vain harvat olivat kuulleet? Sitä Pekka ei osannut kertoa, kun hän ei ymmärtänyt selkeästi lääkärien selityksiä. Tyrskyt veneen kokassa, merilintujen rääkäisyt ja tuulen tuiverrus hiuksissa olivat osa hänen elämänsä viehätystä. Nyt kuitenkin ammatti oli pitänyt lopettaa, kun sisäinen jäytäminen ei irrottanut otettaan.

Pekka istui omassa mökissään ja odotti joulua. Naimisiin hän ei ollut ikinä ehtinyt, kun kalastus vei kaiken ajan ja mielenkiinnon. Sitä hän toisinaan harmittelikin ja otti melankolian valtaan joutuessaan pienen naukun. Ei hän humaltunut mutta huikka kuului Pekan mielestä asiaan. Se oli aivan kuin merkki siitä, että elämään kuului epäonnistuminen ja se vaati huomionsa. Hän ei kuitenkaan osannut kiinnittää samalla tavalla huomiota siihen, että sairaus vei voimat ja kolkutti ytimissä. Ehkä se oli liian lähellä, niin että sitä ei osannut nähdä tai erottaa elämän muista kivuista.

Pekan jouluvalmistelut olivat koruttomat. Hän oli jo kauan sitten varannut tuoreena tuotavan jouluhauen, josta hän nautti kaikkein eniten. Joululaatikot, kinkut, rosollit ja muut eivät vetäneet vertoja kunnon hauelle. Hänen mielestään se olikin kaikkein maukkainta perinteisesti valmistettuna ilman mitään nykyaikaisia höysteitä. Parasta joulussa Pekan mielestä oli kuitenkin jouluevankeliumi. Sitä lukiessa hänen silmänsä kostuivat ja lukeminen vaikeutui. Hän pyyhkäisi silmäkulmaan vaivihkaa muodostuneen kyynelen pois. Liike oli kuin vaistomainen suojautuminen. Suomalainen mieshän ei itke. Samalla hän vilkaisi kyräillen olkansa ylitse ettei kukaan vain nähnyt tapahtunutta vaikka hän olikin yksin.

Yksinäisyys oli Pekan tragedioista suurimpia. Kukaan ei ollut tietoinen jos pienessä mökissä elävä jo keski-iän ylittänyt mies sairastuisi tai muuten vain menehtyisi. Toki saaristossa oli muitakin ihmisiä kuin Pekka mutta pitkien etäisyyksien ja säiden armoilla olevien kulkuyhteyksien vuoksi tällaiset seikat helposti unohtuivat. Pekka ei tiennyt kumpi jäyti luita enemmän - sairaus vai yksinäisyys? Joka tapauksessa hän oli tottunut osaansa ja kesti sen yllättävän urheasti. Hän muistelikin talvisodassa menehtynyttä vaariaan ja ymmärsi sen miten ajat olivat tuolloin kovemmat kuin Pekan tilanne.

Ikäväänsä Pekka torjui lukemalla. Se oli jo lapsuudessa rakkaaksi käynyt harrastus. Hän muisti elävästi kertomukset kalan vatsassa olleesta miehestä, joka pakeni saamaansa tehtävää. Samoin hän muisti kertomuksen suuren kaskelotin upottamasta laivasta, jonka miehistö joutui syömään toisiaan selvitäkseen loputtomasta venematkasta hengissä. Pekka olikin taipuvainen nostalgiaan, kun nykyiset teräshirviöt syöksivät hampaansa väheneviin kalakantoihin jättämättä ainoatakaan merta kyntämättä. Se oli liikaa Pekalle ja hän halusi itseään suojellakseen muistella omia aktiivivuosiaan kalastajana. Sekin aiheutti surua, kun kaikki kauniit muistot verrattuna nykyiseen turtuneisuuteen repivät sielun haavoille.

Kaikesta huolimatta Pekka oli kiitollinen saamastaan elämästä. Hän ymmärsi sen, että säiden ja ilmojen säätelijä oli kiinnostunut hänenkin elämästään. Tämän Pekka tiedosti selkeästi jo rippikoulussa. Elämän myöhemmät myrskyaallot olivat vain vahvistaneet Pekkaa, niin että hän ei voinut ymmärtää sitä miksi aikuiset ihmiset parkuivat kuin lapset jos joku vain mainitsikin Raamatun tai Vapahtajan nimen radiossa. Siksi hän tuhahtelikin moisille typeryyksille aivan kuin puhellen itsekseen.

Jouluaattona Pekka sytytti tapansa mukaan ikkunalle neljä kynttilää. Se oli hänen joulunsa alku. Kynttilät puhuivat hänelle Vapahtajan syntymästä. Kynttilöiden sytyttämisen jälkeen joulu saattoi alkaa vaikka tuuli tuiversi nurkissa. Jouluevankeliumi, ateria ja joulusauna johtivat Pekan ajatukset tähtien tuolle puolen rauhan ikuisiin saleihin. Siellä hänkin toivoi viettävänsä elämänsä ajallisen päätyttyä.

Toivo, se oli Pekalle tärkeää. Vaikka nykyisyys oli nuhjuista kuin loskainen lumi niin se oli kuitenkin pieni riesa sen rinnalla, että toivo säilyi eheänä. Pekka ajatteli toivottomuuden johtavan samaan kuin pienen purren taitamattoman suunnistamisen aallokossa. Vasten aaltoa purjehtiminen saisi paikatkin irtoamaan hampaista ja johtavan laipioiden halkeamisiin. Aaltojen välistä sen sijaan voisi luovia turvallisesti rikkomatta alusta. Siksi merenkäynnistä selviäminen toivon kuvaajana olikin Pekalle ominaista.

Pekan jouluperinteissä saunan lämmittäminen oli tärkeää. Siellä olikin turvallista ajatella, kun ulkoiset häiriöt olivat poissa. Tai näin ainakin Pekasta tuntui vaikka maailman ja rauhan välissä oli vain ohut seinä. Ajatukset saivat liukua ja lentää sen mukaan mihin mieli tarttui. Monesti Pekka mietti yksinäisyyttään ja sitä minkälainen merkitys sillä oli hänen elämässään. Varsinkin jouluna yksinäisyys tiivistyi Pekan mielessä kuin vesihöyry kylmään pintaan. Kaikkien tapaamiensa ihmisten jouluinen hössötys ja läpinäkyvä iloisuus loivat kontrastin tähän ja joulun rauhaan, jota oli vaikea selittää.

Pekka ajatteli olevansa kuin autiolla luodolla tuulten tuiverruksissa kasvava yksinäinen pieni puunkänkkyrä. Juuret olivat syvällä kalliossa ja se pysyi pystyssä vaikka aallot ja viima riepottelivat sitä. Ohitse kulkevat veneet näkivät sen mutta se ei herättänyt niin paljon mielenkiintoa, että kukaan olisi pysähtynyt sitä erikseen katsomaan. Se sai näin ollen olla rauhassa vaikka pienen puun poissa olo olisi muuttanut maiseman tyystin toisenlaiseksi.

Luoto, puu, kalastus, yksinäisyys. Kaikkiin näihin Pekka oli tottunut, niin että ne olivat hänelle osa elämää. Vaikka yksinäisyys kyllä ei kulunut pois tottumallakaan. Parhaimmillaan kesäauringon kimallellessa meren pinnassa ja luodon pilkahtaessa esiin valon ja varjon leikkiessä sen kupeissa elämä näytti parhaat puolensa. Usvan sulattaessa muodot toisiinsa koko maisema näytti tyystin erilaiselta. Se oli kuin Pekan elämä melankolisina hetkinä. Pekka kyllä myönsi sen, että jossakin sielun syövereissä oli kaikesta huolimatta kuin pieni ja syvä aivan kuin jääriitteinen tumma poukama.

Pekka istahti kotipöydän ääreen sangen tyytyväisenä saunan tuoman mielihyvän tyynnyttämänä. Särkevät niveletkin tyyntyivät. Ajatus oli näin selkeämpää kuin myrskyisällä merellä aaltojen välitse kohti kotia suunnistaessa. Pekka ymmärsi kokemastaan sen, että vaikka elämä ei olisikaan tyyntä ja helppoa niin silti se oli lahja ja kaikesta huolimatta vastaanottamisen arvoinen. Ainoa mikä häntä harmitti oli se, että hän ei kyennyt selittämään sen eri vivahteita ja kokemusten luomia ristiriitoja. Ne olivat kuin marraskuinen meri. Kaiken vellonnan keskelle saattoi aivan äkkiä näkyä valonpilkahdus pilvien lomasta. Se oli kuin merkki siitä, että pilvien takana on kaikesta huolimatta aurinko ja taivas.

Joulu sai täyttymyksensä Pekan lukiessa jouluevankeliumin ja sen herättämien ajatusten pohdinnasta. Hän mietti miten niin pienestä lapsesta tuli kasvaessaan ja kuolleessaan maailman Vapahtaja. Hän ei voinut myöskään olla pohtimatta omaa mennyttä ammattiaan ja suhdettaan näihin tapahtumiin. Ne kietoutuivat toisiinsa niin, että Pekka ei osannut edes tarkoin selittää itselleen mistä lopulta oli kyse. Hän oli ollut kalastaja. Nykyisin vain eläkeläinen, joka kyllä selvisi hengissä vaikka rahasummilla ei päässytkään retostelemaan.

Kaiken keskellä Pekka näki ristin. Se oli kuin merkki tai avain ajan ja iäisyyden välissä. Sen takaa loistava valo loi ristinmuotoisen varjon myös Pekan elämään. Valon ja varjon vaihtelu muistutti Pekkaa erityisesti siitä, että ilman kontrastien näkemistä oli mahdoton suunnistaa; ottaa askeltakaan sään liukastamilla saariston kallioilla. Ilman varjon näkemistä ei tiennyt minne jalkansa sijoittaa. Siksi Pekka olikin hyvillään varjoista vaikka ne muuten olivatkin raskaat.

Pekka huokaisikin syvään muistellessaan elettyjä päiviä. Kalkin karvaus ja iloiset päivät muodostivat Pekan elämän ristiaallokon. Hän pohti, että niiden keskellä on vaikeaa purjehtia vaikka se onkin aivan välttämätöntä. Ilman merta, kalastusta, Vapahtajan syntymää ja purjehtimista Pekan elämä olisikin varmasti ollut aivan toisenlainen. Olisiko se kuitenkaan ollut elämää? Sitä Pekka jäi miettimään ennen yösijalle laittautumistaan.

[Anghorn]

Hyvää kinkkua kaikille.

[amanita]

Kiitos Miksu koskettavan kauniista joulutarinasta!

[masa]

Lumiukko TV2 pian Hyvää Joulua!

[Mikael K.]

Kiitos Miksu koskettavan kauniista joulutarinasta!

Runsaat kiitokset! Eräs ystäväni usutti kirjoittamaan joulutarinan noin kaksi viikkoa sitten. Se tiesi muutaman unettoman yön syntymistä. Yhtenä sellaisena aloitin kirjoittamisen ja sain siihen kulumaan sen yön kätevästi. Jätin tarinan lepäämään hetkeksi, kirjoitin sen loppuun ja viimeistelin tarinan kunnon yöunien jälkeen. Näin sain joulun syntymään omalla kohdallani.

[kuriton]

Katseltiin telkkarista joulukinkun paistuessa "Joulukuusi varkaat" ties monennettako kertaa tuo jo nähty, mutta aina se on yhtä viihdyttävä ja hauska; surullisuudestaan huolimatta.

Kinkku on nyt paistettu ja osittain jo syötykin, ja hyvää kuulemma on. Minulta jääpi tuo syömättä, mutta onneksi on tuota lohta..ja riisipuuroa ja luumusoppaa, niillä pärjäilee kyllä.

Kynttilät vietiin äsken haudoille, paljon oli sakkia liikenteessä. Upea kynttilämeri oli hautuumaalla, mutta lunta vaan ei ole niin yhtikäs missään.

Hyasintit tuoksuu!

[jpva]

Ilman mitään hienostelua tai muutakaan nuoleskelua:Hyvää Joulua kaikille palstalaisille!

[Tauvo]

Äkkiä terassille! Ne menee pian kiinni, jos kylmä ilma jatkuu.

[Lihapipo]

Oikein hyvää joulua kaikille.